Kyllä Uudelle Vuodelle 2017!

maiccu_blogi

Sano Kyllä Uudelle Vuodelle 2017!

Siellä me seisoimme, Costa Ricalaisessa autotallissa, pienessä kylässä Tyynen valtameren rannalla. Olinkohan edes muistanut kertoa sukulaisille, että olen menossa Costa Ricaan? Kaikki tapahtuu niin äkkiä, lentokoneeseen ja matkaan, niin kuin aina. Halvat lennot, äkkilähtö ja kohti uutta seikkailua, eihän tätä olisi voinut miettiä ennalta, eihän? Eihän meillä ollut aikaa raportoida kotijoukoille, emmekä halunneet kertoa kenellekään, ei ennen kuin oli päästy perille ja kaikki olisi oikeasti todellista.

Ensimmäinen aamu valkeni ja heräsimme neljältä aamuhämärissä huutavien apinoiden mekkalaan. Ihmeellisiä ääniä, ihan kuin palotorvi tai epävireinen trumpetti. Mikä tuo oli, entä tuo, viidakossa suhisee ja kahisee ja me seisomme parvekkeella, ihmetellen miljoonia erilaisia ääniä. Emme kuuntele uutisia ja haluamme hetkeksi pois ympäröivästä maailmasta. Internetti toimii, voimme kertoa kaikille, että täällä ollaan ja niin, ne apinat, meidän parvekkeelta näkee apinoita. Kaikki on ihmeellistä, ilma on kosteaa ja sirkat sirittävät. Ranta on lähellä ja siellä ei ole juuri ketään, olemme kuulemma saapuneet juuri sopivasti, ennen kuin lomalaiset tulevat joulun viettoon. Tässä on jotain taianomaista, rannalta katsoen kaikki näyttä ihan Hawajilta, joka on minun lempipaikkani maan päällä. Tämä on uusi seikkailu ja hoemme toisillemme, että voitko tajuta, me ollaan Etelä-Amerikassa.

apina-crjpg

Ensimmäinen aamu valkeni ja heräsimme neljältä aamuhämärissä huutavien apinoiden mekkalaan. Ihmeellisiä ääniä, ihan kuin palotorvi tai epävireinen trumpetti.

Sitten tulee uutisia, niiltä ei voi välttyä, ravintolassa tv-kanava on käännetty uutisille, kaikki kohisevat ja puhuvat toisilleen, jokainen nenä on käännetty kohti tv-ruutua. Hurrikaani Otto lähestyy Costa Ricaa. Hurrikaania ei ole koettu näillä seuduilla yli 150 vuoteen. Kukaan ei pelkää, mutta kaikkien katseista paistaa huolestuneisuus. Pitääkö meidän huolestua? Pitääkö soittaa kotiin? Pitkästä aikaa mieleen tulee, että pitää soittaa äidille. Äitiä ei enää ole. Äiti poistui keskuudestamme yllättäen kesäkuussa. Pitääkö minun soittaa isälle. Eihän isälle voi soittaa, huolestuu vain liikaa. Soitetaan kaikille sitten kun tämä ohitse. Ehkä hurrikaani ei tulekaan tänne. Amerikkalaisen kiitospäivän iltana se sitten kuitenkin iskee, aivan kuten sääennustus kertoi.

Saamme syötyä illallisen ja ulkona on alkanut sataa kaatamalla. Sade vain yltyy ja yltyy. Tarjoilija kysyy meiltä, että olemmeko kävellen liikkeellä. Olemme kyllä, majapaikkaan on vain viiden minuutin matka. Hyvä niin, menkää varovasti, hän sanoo. Meillä on kyllä taskulamppu, näytämme sitä tarjoilijalle ja hän hymyilee ja nyökyttää, hyvä, hyvä! Meidän on pakko lähteä liikkeelle, ravintola laitetaan kiinni, kaikkien on mentävä suojaan. Lähdemme sateeseen kohti majapaikkaa, minne pääsemmekin, kahlattuamme polvia myöten vellovassa vedessä. Sade yltyy yltymistään ja sitten tulee tuuli, jos sitä voi tuuleksi kutsua, se on jotain enemmän. Tässä on nyt sitä kuuluisa äitimaan voimaa, tätä sen on pakko olla.

hurrikaani-otto

Sitten tulee uutisia, niiltä ei voi välttyä, ravintolassa tv-kanava on käännetty uutisille, kaikki puhuvat, kaikki puhuvat toisilleen, jokainen nenä on käännetty kohti tv-ruutua. Hurrikaani Otto lähestyy Costa Ricaa.

Majapaikassa toimii vielä netti, on pakko viestiä Suomeen, viestin rakkaalle ystävällemme. Täällä olemme, kaikki on vielä hyvin, mutta tiedoksi, jos jotain sattuisi niin kerro kaikille, että me ollaan täällä. Sitten menee sähköt, onneksi meillä on nämä omat lamput. Mikä olikaan se intuitio, joka sanoi Ingelalle viimeisenä, että ottakaa taskulamput mukaan? Puhelin toimii vielä, tekstaan siskolle, ei kai tässä voi enää odottaa. Olemme täällä, hurrikaani iskee ihan justiinsa, älä kerro isälle mitään, sitten vasta kun tämä on ohi, ei huolestuteta. Majapaikan isäntä huutaa portaikossa, tulkaa ulos, talon turvallisin paikka on autotallissa. Pihassa on iso puu, juuri sellainen mitä me kutsumme ”Elämän puuksi” ja jos se kaatuu, niin siinä menee koko talo rusinaksi. Siellä me seisomme, nilkkoja myöten vedessä, isäntä, emäntä ja Nicaragualainen naapuri, jonka auto on sammunut vesilammikkoon ja me, Ingela ja minä. Puhelin toimii vielä, lähetämme väliaikatekstareita Suomeen, missä jo aamu on valjennut.

Ympärillä olevassa sademetsässä rytisee, puuta kaatuu ja menee poikki kuin tulitikkuja. Puu pihassa huojuu, mutta pysyy kuin pysyykin pystyssä, tuuli tulee aaltoina ja koettaa repiä kaiken mukaansa. Menee tunti tai vähän päälle ja sitten tulee täysi hiljaisuus. Ingela sanoo, että olemme nyt hurrikaanin silmässä. Hiljaisuus on pelottavampaa kuin tuuli ja sade yhteensä, tämä tietää sitä, että hurrikaanin toinen reuna on vasta lähestymässä meitä. Hurrikaanin reuna osuu, mutta onneksi vain yhdeltä laidalta, me selviämme lopulta onneksi vain säikähdyksellä. Naapurikylässä eivät päässeet niin vähällä, koko kylä on pyyhkiytynyt maan tasalle. Aamulla väsyttää, kaikki tuntuu unelta, jossa seikkaillaan, joka vie mehut ja saa koko kehon tuntumaan väsyneeltä vielä, kun avaa silmät. Paitsi, että se ei ollut unta, kaikki todella tapahtui. Sana on kiirinyt kotona, viestejä satelee ja teemme ”livevideon”, missä kerromme kokemuksesta. Hurjaa ja mikä ihana olotila, jee, me ollaan vielä hengissä. Huh, mikä reissu, vaikka ehkä tämän osion olisi kyllä voinut jättää väliinkin.

hiljaisuus

Hurrikaanin jälkeen ranta on hiljainen, rauha on palannut maan päälle.

Seikkailu Costa Ricassa kaikella muulla tavalla osoittautuu ihmeelliseksi luonto-ohjelmaksi, me vain nautimme ja imemme sisäämme aivan kaiken mitä tuo ihmeellinen maa ja sen luoto meille tarjoilee. Kunnes tulee aika palata takaisin Floridaan, missä jatkamme hieman erilaista ohjelmaa muutaman kuukauden ajan. Paluumatka ei tosin suju kovin mallikkaasti, lento on myöhässä, paljon. Matkustus avartaa, joskus muutaman tunnin matkaan voi mennä monta kymmentä.

iguana

Ihmeellinen Iguana parvekkeelta Ingelan kuvaamana, kyllä luonto voi olla parhaimmillaan niin hämmentävän upea!

Kun elämä on kerran vilissyt filminauhana silmiesi edessä, moni asia alkaa saada uusia ulottuvuuksia. Moni tavallinenkin asia antaa uutta ajateltavaa ja alat nähdä kirkkaammin ja rakastaa syvemmin. Olen kiitollinen hurrikaani Otolle, se antoi minulle mahdollisuuden katsoa elämääni vieläkin syvemmin ja laajemmin. Olen kiitollinen aivan kaikesta, jokaisesta sekunnista, jonka saan elää ja hengittää, rakastaa ja olla rakastettu. Toivoisin, ettei kenenkään koskaan tarvitsisi kohdata hurrikaania kirjaimellisesti, mutta meillä kaikilla on omat Ottomme, hetket jotka auttavat meitä ja antavat meille elinvoimaa ja kykyä olla kiitollisia aivan kaikesta mitä meillä on.

elama

Kun elämä on kerran vilissyt filminauhana silmiesi edessä, moni asia alkaa saada uusia ulottuvuuksia. Moni tavallinenkin asia antaa uutta ajateltavaa ja alat nähdä kirkkaammin ja rakastaa syvemmin.

Sain jouluna paketista kirjan, jonka nimi on ”Year of Yes!”, suomeksi ”Kyllä vuosi!”. Kirjailija kertoo siitä, mikä hänet sai elämässään tekemään päätöksen sanoa useammille asioille kyllä. Hän sanoo kyllä varsinkin asioille, jotka häntä pelottavat, sellaisille asioille jotka ovat tärkeitä, mutta mitä hän on kartellut koko elämänsä ajan. Kun hän sanoo kyllä, hänen elämänsä muuttuu vuodessa uskomattoman paljon positiivisemmaksi. Minä olen sanonut elämässäni usein kyllä, mutta on paljon asioita, jotka vielä odottavat minulta lupaa saada toteutua. Otto opetti minua myös siinä mielessä, koskaan ei voi tietää, milloin on liian myöhäistä antaa itselleni lupa sanoa kyllä elämälle ja asioille, jotka vielä hieman hirvittävät. Ingela on opettanut minua tässä asiassa todella paljon, hänen oma elämänkokemuksensa on saanut minut katsomaan asioita myös suuremmasta perspektiivistä ja todella ymmärtämään, että huomista ei ole meille luvattu. Äidin poislähtö yllättäen kesäkuussa opetti sekin sen, että ei kannata odottaa, soita, puhu tai kirjoita, heti kun sinusta siltä tuntuu.

Elämä ei odota, sano sille kyllä. Aloita pienistä asioista, sano kyllä sellaisille asioille, jotka tekevät hyvää sinulle. Sano kyllä, vaikka hyvälle kirjalle tai kahvihetkelle ystävän kanssa. Sano kyllä laskuvarjohypylle, jos se on mitä sydämesi halajaa. Vain sinä tiedät mikä ja mitä sinä haluat ja mikä sinusta tuntuu hyvälle. Aseta itsesi hetkeksi oman huomiosi keskipisteeseen ja todella tunne, mikä on sinun ”kylläsi” vuodelle 2017?

haikala

Minä sanon enemmän kyllä tulevana vuonna suurille seikkailuille ja hyville teoille. Ensimmäinen vatsanpohjassa kutkuttava kyllä on se, että aion mennä uimaan haiden kanssa, se jännittää, mutta sen unelman olen halunnut toteuttaa jo pitkän aikaa.

Haluan tämän blogin myötä toivottaa aivan jokaiselle Rakkauden täyteistä Uutta Vuotta 2017, sanotaan yhteen ääneen sille KYLLÄ!

Rakkaudella,

Maiccu

ps. Toivon jokaiselle lemmikin omistajalle erityisesti rauhallista vuoden vaihdetta, ilman pauketta ja räiskettä. Samoin toivon rauhaa kaikille luonnoneläimille, ettei heidän tarvitsisi kokea pelkoa ihmisen aiheuttaman melusaasteen johdosta!