Samettisen valkoinen riisipuuro maistuu joululta – Tässä ravinteikkaampi versio ihanasta klassikosta

Mielestäni joulunaikaan kuuluu aivan oleellisesti samettisen valkoinen riisipuuro, jonka päälle ripautellaan kanelia ja kimaltelevan valkoista sokeria. Ravitsemuksellisesti katseltuna tälläinen puuro lukeutuu kuitenkin jälkiruokiin. Tavanomainen riisipuuro valmistetaan nimittäin valkoiseen, miltei kuiduttomaan puuroriisin. Tämän jälkeen riisit hämmennetään kattilassa täysmaidon kera ja useimmiten nautimme sen makeana, sokeri-kaneliseoksen kanssa.

img_2728

Kehittelin sinulle vaihtoehdoksi hieman ravinteikkaamman joulupuuron. Puurosta löytyy kaikki ne ihanat joulun maut, jotka ovat tuttuja myös perinteisestä riisipuurosta. Terveellisyyttä puuroon tuo valkoisen puuroriisin korvaaminen kuitupitoisella yhdistelmällä, jossa on sekä kvinoaa että tummaa puuroriisiä. Ohje sopii myös erinomaisesti maidottomaan ruokavalioon, sillä täysmaidon sijasta puuro hämmennetään riisimaidon kera. Kokeile ennakkoluulottomasti myös muita kasvispohjaisia maitotuotteita, kuten kookosmaitoa, mantelimaitoa tai kauramaitoa. Ja sitten – ripauttele valmiin puuron pinnnalle keholle hellivämpää vaihtoehtoa eli luomu kaneli-kookossokeriseosta.

Ravintoarvot, tavanomainen riisipuuro vastaan joulunmakuinen puuro:

Tavallinen riisipuuroannos sisältää noin 307 kcal / joulunmakuinen puuroannos sisältää noin 278 kcal.

Tavallinen riisipuuroannos sisältää noin 0,5 g kuituja/ joulunmakuinen puuroannos sisältää noin 3g kuituja.

JOULUNMAKUINEN PUURO

4:lle hengelle

1 dl tummaa puuroriisiä

1 dl kvinoaa

1 l riisimaitoa/ tai mantelimaitoa

1 manteli

1/2 tl suolaa

Puuroon päälle: luomu kanelia ja kookossokeria

 

VAIHE 1) Huuhtele kvinoa huolellisesti siivilässä juoksevan veden alla.

VAIHE 2) Mittaa kattilaan 2 dl vettä ja anna lämmetä. Lisää kiehuvaan veteen puuroriisit sekä huuhdeltu kvinoa ja keitä kunnes vesi on kokonaan imeytynyt raaka-aineisiin.

VAIHE 3) Lisää joukkoon riisimaito ja hämmennä miedolla lämmöllä tasaisesti sekoittaen, noin 40 minuuttia. Lisää lopuksi suola sekä manteli. Nauti luomu kaneli-kookossokeriseoksen kanssa.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image