Hitusen terveellisemmät mutta niin herkulliset piparkakut

Blogia sponsoroi Hyvinvoinnin Tavaratalo. Sponsori ei vaikuta blogin sisältöön.

hanna_blogi_hyvinvoinnin

Tiptap. Olen saanut runsaasti reseptipyyntöjä koskien gluteenittomia joulupiparkakkuja. Nämä piparkakut saivatkin räjähtävän suosion viime vuonna, joten päätin laittaa sen uudelleen jakoon.

Halusin valmistaa piparkakut ravitsemuksellisesti katseltuna terveellisemmin, kuitenkin niin että niiden ominainen joulumausteisuus sekä makeus säilyvät. Jauhoina leivonnassa käytin tattarijauhoja sekä mantelijauhoja. Piparkakkujen makeudeksi valitsin puolestaan verensokeriarvoille paremman vaihtoehdon eli kookossokerin. Se tuo taikinaan samalla ihanan kinuskisen vivahteen.

img_2437

Näiden uunista tupruavien piparkakkujen tuoksu on huumaava ja niiden makua on kerta kaikkiaan mahdotonta vastustaa.

PIPARKAKKUOHJE

Ohjeesta tulee noin 2,5 peltiä piparkakkuja

100 g luomu voita

1,5 dl kookossokeria

(pari lorausta luomu hunajaa)

n. 1,5 tl neilikkaa

n. 1,5 tl kanelia

1 tl inkivääriä

0,5 tl pomeranssinkuorta

0,5 tl vaniljajauhetta

pieni rouhaisu mustapippuria ja ripaus suolaa

1 luomu kananmuna

1,75 dl tattarijauhoja

1,5 dl mantelijauhoja

1 tl leivinjauhetta

VAIHE 1) Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon mausteet sekä kookossokeri. Kiehauta maut yhteen ja tarkista maku. Lisäile makeutta tai mausteita tarvittaessa ja jäähdytä seos.

VAIHE 2) Vatkaa sähkövatkaimella jäähtyneen voi-mausteseoksen joukkoon luomu kananmuna, jauhot sekä leivinjauhe.

VAIHE 3) Paketoi paksu taikina tuorekelmuun ja anna tekeytyä seuraavaan päivään.

VAIHE 4) Seuraavana päivänä: jauhota leivontatason pinta tattarijauhoilla ja vaivaa jääkaappikylmä piparkakkutaikina huolellisesti kauttaaltaan jauhojen kera. Huom. leivo taikina kylmän jähmeänä, näin saat sen parhaiten irtoamaan huolellisesti jauhotetusta leivontatasosta.

VAIHE 5) Paista piparkakut leivinpaperilla vuoratun pellin päällä, uunin keskiosassa 200 asteessa, noin 8 minuuttia.

Hannan terveysherkut -blogin yhteistyökumppanina toimii Suomen suurin hyvän olon verkkokauppa Hyvinvoinnin Tavaratalo.

630x350_ruoka-terveys_hyvis

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Viihdy omassa arjessasi -kirja

    25,00  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Voimaa paranemiseen -kortit

    Arvostelu tuotteesta: 5.00 / 5
    21,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin