Kun rakkaus särkyy ja mitäs sitten?

keiju_blogi

Ystäväni itkee lohduttomasti. Avioliitto on päättymässä.  Jostain kyynelten ja räkäisen niiskutuksen keskeltä ystävä kysyy, miten ihmeessä olen selvinnyt? Miten voi enää koskaan olla onnellinen. Mitä sinä oikein teit?

Mietin mitä sanoisin, missä järjestyksessä sanoisin. Mitä hän tässä kohtaa pystyisi ottamaan vastaan, mikä häntä juuri tässä kohtaa auttaisi?

Ihan ensimmäinen vaihe. Kriisi ja kaiken romuttuminen. Menin ihan siruiksi. Niin murskaksi, että tuntui ettei minua enää ole. Äärirajat hävisivät. Itkin päivästä toiseen kuukausia. Tässä kohtaa löysin ympäriltäni ystäväni. En edes tiennyt, että minulla on niin monta ystävää. Mutta oli. He ottivat kopin, kun putosin. Lähettivät lääkäriin, toivat ruokaa, soittelivat, viestivät, tulivat käymään, toivat leffoja. Ja kuuntelivat, ihan loputtomiin kuuntelivat ja tukivat.

Olen lopun elämäni heille kiitollinen. En ollutkaan yksin. Siellä pimeässä paikassa jossa olin, ajattelin, että ilmeisesti olen jollakin tavalla mukava ihminen, koska he välittivät minusta niin paljon. En tuntenut itseäni mukavaksi.

Eli anna ystävien auttaa ja hae apua, jos sitä tarvitset. Myös lääkärit ja terapeutit ovat hyvä vaihtoehto, jos tilanteesi sitä vaatii. Kaikki keinot ovat sallittuja. Itseään pitää rakastaa sen verran, että etsii avun ja antautuu autettavaksi, kun omat voimat eivät riitä.

Hyväksy. Tilanteen kieltäminen ainoastaan hidastaa ihan kaikkea – oli suunta mikä hyvänsä. Tosiasioiden kieltäminen saa sinut joka solullasi ripustautumaan kaikkeen mikä oli ja kaikkeen mitä ei enää ole. Sitä ei enää ole, päästä irti. Muuten olet keskittänyt kaiken energiasi, kaiken huomiosi ja koko intentiosi hetkeen, joka meni jo. Meni vaikket ehkä halunnut sen menevän. Mutta meni kuitenkin. Hyväksy se.

Hyväksy, ettet heti tiedä mitä tehdä, mitä tuntea, miten olla. Hyväksy tyhjyys. Tyhjyydessä on viisaus. Jos et pelkää tyhjyyttä, et pelkää mitään.

Päästä irti. Exäsi on sinusta erillinen. Anna hänen mennä, anna hänen olla. Monet eronneet katkeroituvat, koska toivovat ja vaativat exää ymmärtämään. Ei se välttämättä ymmärrä. Koskaan. Lopeta toivomasta hyvitystä. Sinun näkökulmasi on aivan yhtä oikea (tai väärä) antoi eksäsi sille tunnustusta tai ei.

Ja oli hän mikä urpo hyvänsä, niin usko tai älä: hänenkin näkökulmansa on oikeutettu. Se on hänelle totta, kuten on sinun näkökulmasi sinulle. Sinun tunteesi ovat ihan yhtä oikeutettuja, vaikket saisi niille tunnustusta ja vaikket koskaan saisi eksääsi ymmärtämään niitä. Päästä irti, anna hänen mennä, anna hänen pitää näkökulmansa, anna hänen jatkaa matkaansa. Keskity sinä omaasi.

Luulitko olevasi virheetön? Ex-puolisot saattavat kuvitella tuntevansa toisen varjopuolet paremmin kuin omat taskunsa – mutta mihin se sinut vie? Mitäpä jos miettisit, mikä oli sinun roolisi liitossanne? Mitä sinä siihen toit? Kun oivallat itsesi, saat itsellesi viisaan matkakumppanin.

Kaikista näiden vuosien aikana tekemistäni oivalluksista tämä oli vaikein ja tärkein. Kun ymmärsin lopulta, etten minäkään ollut virheetön, siirryin eksäni tarkastelun sijaan tarkastelemaan itseäni. Ja vaikka se oli paikoin varsin nöyryyttävää, se oli myös minun oman voimani alku. Sillä silloin en ollut enää toisen tekojen uhri, vaan oman elämäni subjekti. Se ihminen, joka vaikuttaa minun elämääni enemmän kuin kukaan muu.

Kiitollisuus. Kiinnitä huomiota asioihin joita sinulla on – sen sijaan, että huomioisit kaiken, mikä puuttuu. Kiitollisuudella on uskomaton voima. Aluksi sitä voi joutua harjoittelemaan melkein mekaanisesti. Minä tein sitä yhdessä lapsen kanssa. Makoilimme kuusivuotiaan kanssa sängyllä ja kerroimme toisillemme 3 mukavaa asiaa siinä päivässä. Asioita joista olemme kiitollisia.

Tämä oli hauskempaa, kun haastettiin itsemme keksimään joka ilta eri asioita. Näin liikuimme vähitellen abstraktioista (kiitos että saan olla elossa; kiitos että sain tänään Harry Potter-legolinnan) pienen pieniin yksityiskohtiin, kuten vaikkapa huomioimme, että aamiaishetki parvekkeella alkukesän auringossa oli kiva ja oli hauska idea lähteä tekemään pieni pyöräretki ja syödä eväsleipä kalliolla. Itsestäänselvyydet ja ohikiitävyydet muuttuvat niihin huomiota kiinnittämällä olennaisuuksiksi. Pienet suuret asiat. Elämä on lopulta sarja pieniä asioita.

Katkeruus ja leimaavat identiteetit. Mieti, minkälainen ihminen haluat olla. Haluatko määrittää itsesi lopun elämäsi menetyksen kautta? Määrittää itsesi jonkun muiden rakentaman ja värittämän identiteetin kautta? Olla ”eronnut”. Ja pahimmassa tapauksessa katkera. Surullinen ajatus. Otin siis tavoitteekseni, ettei minusta tulisi katkeraa. Se ei alkuun ollut ihan helppoa, sillä olin hiusrajaan asti katkera. Mutta tavoitteena oli päästä siitä yli. Miten?

Ottamalla nämä askeleet ja katsomalla kauas. Luottamalla, että siellä kaukana on jotain tavattoman kaunista, ja sinä aiot elää sen.

Rakas ystävä, mitä jos aloittaisit näistä?

**

Kirjoitus on julkaistu myös HIMAn blogeissa.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: