3 askelta omaan voimaasi

marikav_blogi

Mitä annettavaa minulla on tähän elämään? Mitkä lahjani ovat? Mitä voin niillä tehdä? Mikä minun tarkoitukseni täällä on? Miten pärjään, kun herkkyyteni vie niin paljon voimia? Kuulunko edes tänne?

Moni kaltaisesi herkkä, empaattinen ja intuitiivinen tyyppi on kysynyt nämä kysymykset itseltään useaan kertaan. Kun ympäröivä maailma näyttää toimivan suurelta osin tavoilla, jotka ovat päinvastaisia sen kanssa, mikä itselle tuntuu ominaisimmalta, voi välillä tuntua siltä, että oma paikka ja tarkoitus on hakusessa.

Usein herkkä ja empaattinen ihminen on ottanut lapsesta asti liikaa vastuuta niiden yhteisöjen henkisestä ilmapiiristä, joissa hän on osallisena. Hän käyttää kykyään aistia toisten tunteita ja tarpeita ollakseen esimerkiksi työpaikallaan se pilari, johon yksi sun toinen nojaa huolineen. Hänen osaamiseensa ja pärjäämiseensä luotetaan.

Vaikka herkkä empaatikko kokee tässä asetelmassa itsensä tarvituksi, hänestä voi silti samalla tuntua, että jotain olennaista omasta potentiaalista jää edelleen käyttämättä. Hänen omat visionsa, toiveensa ja intuitionsa nykäisyt hautautuvat päivittäisen selviytymisen alle eivätkä saa tarpeeksi tilaa hengittää ja vahvistua.

Jos tunnet, että sisälläsi kytee tarve tutkia, mitä sinä todella haluat seuraavaksi tehdä ja kokea, tuota tunnetta kannattaa seurata. Vaikka ympäristön odotukset sinua kohtaan voivat tuntua painostavilta ja raskailta murtaa, syvältä kumpuava tarpeesi kohdata itsesi ja elämäsi entistä täydemmin ei ole turha.

“Jos sinusta tuntuu, että et sovi tähän maailmaan, se johtuu siitä, että olet täällä auttaaksesi luomaan uuden”, on joku sanonut.

Näen, että myötäelävillä ja rohkeasti herkkyyteensä tutustuvilla ihmisillä on paljon annettavaa usealla elämän saralla. Kun huomiosi ei ole lähtökohtaisesti vain oman etusi tavoittelussa, voit vaikuttaa teoillasi myönteisesti monen ihmisen elämään.

Jotta pystymme antamaan panoksemme maailmaan jatkossa niin, ettemme jatkuvasti ylikuormitu, on meidän ensin rohkeasti katsottava, mikä omassa ajettelussamme, tunteissamme ja toiminnassamme pitää meitä kiinni toistuvissa voimattomuuden ja uupumisen kokemuksissa. Jos tosissaan haluamme vaikuttaa elämäämme ja ympäristöömme luomalla uudenlaisia tekemisen tapoja, ainoa pysyvää muutosta tuova vaihtoehto on aloittaa itsestään.

Kun uskomuksemme omasta voimattomuudestamme höllentävät otettaan, niiden takaa alkaa nousta esiin se, mitä me pohjimmiltamme haluamme seuraavaksi olla, tehdä, luoda ja kokea. Silloin myös toisinaan haussa oleva tunne merkityksellisyydestämme, voimastamme ja paikastamme maailmassa selkenee.

Tässä kolme askelta, jotka voit ottaa astuaksesi yhä vahvemmin omaan voimaasi.

Ensimmäinen askel: Sisäisen ristiriidan tiedostaminen

Yksi suurimmista haasteistani on ollut tiedostaa ja myöntää sisälläni jyllännyt ristiriita oman syvimmän totuuteni ja ulkopuolelta omaksuttujen uskomusten välillä.

Vaikka intuitioni on viestittänyt minulle usein todella voimakkaasti, että joku asia ei ole minulle hyväksi, sen kuunteleminen on ollut välillä helpommin sanottu kuin tehty. Aina, kun olen taipunut pelkoon perustuvien uskomusteni suostutteluun ja hakenut turvaa uhrautuvan kannattelijan roolini kautta, olen kuitenkin lopulta voinut huonosti.

Kokemukseni on siis kerta toisensa jälkeen todentanut, että sydämeni ääni oli taas kohdillaan. Siksi jokainen näistä voimattomuuden kokemuksista on ollut myös mahdollisuus astua enemmän omaan voimaani ja harjoitella luottamaan siihen, että minä olen se, joka loppujen lopuksi tietää, mikä minulle on milloinkin parhaaksi.

Mitä enemmän olen ottanut vastuun omasta hyvinvoinnistani, tarpeistani ja onnestani, sitä helpompaa sisäinen ristiriita on ollut hyväksyä. Kun olen sallinut sen, että syvin intuitioni ei ole läheskään aina linjassa ulkopuolisten odotusten ja tapojen kanssa, on sisälläni tempoilevaan ristiriitaan latautunut energia alkanut vapautua ja olen voinut ohjata sitä vahvemmin sen tutkimiseen, kuka minä olen ja mitä minä haluan.

Vaikka tuntemasi jännite yleisten uskomusten ja oman sisäisen laajentumishalusi välillä voi tuntua turhauttavalta, on se samalla merkki eteenpäin menemisestä ja siitä, että sinussa on kasvun varaa. Tuntemasi jännitteen kautta oma korkeampi viisautesi kehottaa sinua luopumaan vanhasta ja kutsuu sinua ottamaan käyttöön uusia tasoja ja osia itsestäsi.

nainen__hymy_pienempi

Toinen askel: Kannattelijan roolista hellittäminen

Jotta voimme antaa panoksemme maailmaan niin, että voimme myös itse hyvin, meidän on hellitettävä uskomuksesta, että olemme täällä täyttämässä ensisijaisesti toisten tarpeita ollaksemme rakkauden arvoisia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että luovumme toisten tunteisiin, tarpeisiin ja haluihin vastaamisesta oman jaksamisemme kustannuksella.

Henkisen kasvun ja itsensä kehittämisen ohjeissa korostetaan usein muiden palvelemista tärkeyttä, mikäli haluaa löytää oman tarkoituksensa ja elää merkityksellisesti. Herkkää ihmistä, jolla on taipumus vetää empatia ja vastuunkanto toisten tunteista ja tarpeista överiksi, tämä ohje voi pitää jumissa aina käytettävissä olevan tunnesuodattimen ja pyyteettömän kannattelijan roolissa. Hänelle se kuulostaa helposti tältä: jotta voit olla hyödyllinen, merkityksellinen ja rakastettava, sinun on sivuutettava oma itsesi, tunteesi ja tarpeesi niin kauan, kunnes muilla on hyvä olla. Tarvottavana on loputon suo, koska kukaan ei voi saada toiselle pysyvästi hyvää oloa, vaikka hän miten yrittäisi ottaa kannettavakseen toisen tuskan.

Herkkän ja empatian överiksi vetävän kannattaa päästää irti uskomuksesta, että hänen täytyy palvella ensin muita ja vasta sitten itseään. Tämän näkökulman muutoksen kautta voit antaa itsellesi luvan tunnustella kerrankin kunnolla, mitä sinä seuraavaksi haluat. Muiden palveleminen seuraa kyllä luontevasti siitä, koska myötäelävänä ihmisenä tapasi katsoa maailmaa ja toimia siinä sisältää automaattisesti myös toiset.

Muutosta miettiessä on helppo jäädä kiinni siihen tuskaan, mitä se mahdollisesti läheisillemme aiheuttaa. Herkälle ja empaattiselle panokset ovat vieläkin kovemmat, koska tunnemme toisten kokeman kivun kuin omamme. Uuden luominen ei ole kuitenkaan pelkästään vanhaa tuhoavaa, vaan siitä seuraa myös myönteisiä asioita. Kokeilemalla käytännössä näet, miten uudenlaiset valintasi vaikuttavat omaan oloosi ja sitä kautta ympäristöösi myös positiivisilla tavoilla.

Valitse siis jotain, mitä haluat todella tehdä tai kokea, jota et tällä hetkellä tee. Mitä sinussa nousee – ei päästäsi, vaan alempaa, sydämestäsi – joka sytyttää sinut? Minkälaisessa tilanteessa ja ympäristössä näet itsesi? Miltä sinusta tuntuu kehossasi, kun olet tuossa tilanteessa? Luota intuitioosi, anna sen tehdä tehtävänsä ja ota vastaan se, mikä haluaa nousta näkyväksi. Halutessasi kirjaa se ylös, piirrä siitä kuva tai etsi visiotasi ja sen tunnelmaa mahdollisimman hyvin kuvaava kuva lehdistä tai netistä.

sydankukat

Kolmas askel: Oman voimasi tunnistaminen

Herkät, empaattiset ja intuitiiviset ihmiset ovat usein energeettisesti vahvoja, vaikka itsestä ei aina voimakkaiden tunteiden ja ympäristön ärsykkeiden ristiaallokossa siltä tunnukaan. Heidän läsnäolonsa tunnetaan, vaikka he eivät sanoisi tai tekisi mitään ihmeellistä.

Oletko huomannut, että joskus sinun ei tarvitse kuin katsoa jotakin ihmistä ja se vaikuttaa hänen käytökseensä? Reagoivatko muut toisinaan vahvasti siihen, että saavut paikalle? Tuntuuko sinusta, että mikäli et halua aiheuttaa voimakkaita reaktioita tietyssä seurassa, sinun on parasta olla sanomatta mitään? Entä onko joku sanonut, että kun suutut, olet pelottava? Tai että seurassasi voi olla vapaasti semmoinen kuin on?

Nämä ovat mittareita siitä, miten vahvasti energiasi koskettaa myös muita. Sen lisäksi, että aistit energioita helposti, pystyt myös vahvistamaan niitä omalla keskittymiselläsi ja tietoisella ohjaamisella. Tämän vuoksi vahvaan energiaan ja kykyyn vaikuttaa liittyy myös iso vastuu. Uudistavin vaikutus ympäristöösi syntyy, kun olet olotilassa, jossa koet eläväsi itsellesi totuudellisesti ja aidosti. Siksi on tärkeää, että katsot sisäistä tilaasi mahdollisimman rehellisesti. Mikä siellä rajoittaa sinua, mikä rohkaisee, minkä kutsuu sinua toistuvasti, selkeästi, suoraan ja rauhallisesti.

Itsensä kuunteleminen ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi pyrkiä eroon negatiivisita tunteistamme tai että meistä pitäisi tulla jotenkin täydellisen henkistyneitä, mitä ikinä se onkaan. Riittää, että on ihminen, joka uskaltaa katsoa itseään sellaisena kuin on ja haluaa tutkia uusia ulottuvuuksia itsessään. Siihen kuuluu jatkossa yhä useammalla meistä taito käyttää energiaamme ja luomisvoimaamme entistä tietoisemmin.

Kuulin tämän jossain:

“Elämä kohtaa semmoiset, jotka kohtaavat itsensä ja elämänsä täydesti”.

Minusta se oli hienosti sanottu.

Kun uskallamme askel kerrallaan luopua vanhoista ja ahtaista menestyksekkään elämän mittareista ja ympäristön hyväksynnän tavoittelusta, vapautuu meihin ja päivittäiseen arkeemme tilaa luoda asioita ja tapoja, jotka ovat linjassa oman syvimmän olemuksemme ja totuutemme kanssa. Kun seuraamme sitä, myös maailma ympärillämme alkaa tukea meitä ja järjestäytyä uudelleen. Vaihe vaiheelta tunne siitä, että nyt elämme ja teemme asioita tavoilla, jotka sopivat meille, alkaa loksahdella kohdilleen.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image