On aika levätä

JANI_BLOGI

Oli elo ja tekeminen miten innostavaa tahansa, täytyy muistaa levätä. Mielettömän upeaan ja sytyttävään tekemiseenkin uupuu, kun siitä tulee arjen rutiini. Hohdokkuus hälvenee, vaikka kuinka pyrkii olemaan kiitollinen ja arvostamaan.

On tullut välitilinpäätöksen aika.

Julkaisin ensimmäisen tekstini Hidasta elämää -sivustolla kolmisen vuotta sitten, 15.6.2012, Lukijalta-palstalla. Kirjoitin siinä asioista, joita sydän kaiuttaa sielumme pullolleen.

Pitkä matka on kuljettu noista ajatuksista eteenpäin. Silloin ennen olin todellisuutta mielessäni mustavalkoistava, joskus todellisuudelle vihastuvakin kaveri. Noilta en vieläkään välty, mutta kypsymistä on tapahtunut.

Vakaa maa tarkoittaa sellaista arjen kestävää tilaa, jolta ponnistaa maailman seikkailuihin, jolla elää unelmien arkea. Vakaa maa on perusta, joka ei näivetä ja kuluta, vaan antaa voimia, jaksamista, uskoa, onnea ja hyvinvointia.

Vakaa maa tarkoittaa mielen liikkeitä, asennetta, suhtautumista, suhdetta nykyiseen, menneeseen ja tulevaan; ja valintoja. Se tarkoittaa sellaisten perusasioiden kuin lepo, ravinto ja liikunta priorisoimista.

Maailman seikkailuilla en tarkoita reppureissuja eksoottisissa ympäristöissä, vaan ihan arkisia juttuja – juuri asennoitumisen kautta se ennen niin harmaalta tuntunut arkipäivä on muuttunut minulla yhdeksi maailman seikkailuksi. Yhtä tärkeää on ollut päättää, että minä valitsen jotain muuta kuin sen harmaan arjen.

Unelmien arjella en tarkoita pepsodent-hymyyn ja muotitekstiileihin verhottua, kalliiden neljän seinän sisään koostettujen design-materiaalipalikoiden sekä kuluttavan vauhdikkaan ja trendikkään elämäntyyliin varaan rakennettua lehtien ja mainosten ”unelmien arkea”.

Tai helppoa ”odotetaan lottovoittoa”-elämää. Tarkoitan omannäköistä, omasta sydämestä kumpuavaa, toisten ja elämän ihmeellisyys huomioonottavaa kestävää ja arkisen kaunista elämää. Kärjistettynä:

Me voimme valita

Lepo

Siitä, jos mistä olen pyrkinyt pitämään vuosien varrella yhä paremmin kiinni. Laadukkaista ja riittävän pitkistä yöunista. Hektisen työpäivän tasoittavasta 10 minuutin meditaatiosta. Sohvalla kirjan ääressä löhöilystä.

Välillä elämä tuo eteen mielettömiä kokemuksia, joiden vastaanottaminen vaatii nipistystä lepoajasta. Akuutti väsymys ei haittaa, kunhan lepääminen on kroonisesti kunnossa. Jos nukkuu 95-prosenttisesti hyvin, tuskin 5 % poikkeus haittaa. Tärkeintä on peruslinja. Krooninen väsymys ja akuutit ”nukun sitten viikonloppuna univelan kiinni”-ajatukset näivettävät kenen tahansa elämän.

Tiedän, tuoreet vanhemmat, varsinkaan äidit, eivät usein voi levätä riittävästi. Kohdistankin ajatukseni niille, joilla on mahdollisuus valita, ja jotka valitsevat levon uhraamisen. Kuolema kuittaa univelat, he sanovat. Kroonisella univajeella kuittaus tuleekin eteen sutjakammin.

Pidän lepoa tärkeämpänä asiana kuin terveellistä ravintoa tai liikuntaa. Kaikki kolme ovat tarpeen, mutta jos nukumme huonosti, laitamme hormonitoimintamme sekaisin ja syömme huonosti. Liikunnassa vammautumisriskit nousevat ja palautuminen hidastuu. Ja niin edelleen.

On tullut aika ottaa lepoa myös kirjotustouhuista. Ei ole helppoa päästää irti Hidasta elämää -yhteisön innostavasta energiasta. Egon pirukin koettaa pitää kynsin hampain kiinni siitä, että kirjotukset saavat Facebook-peukkuja. Tärkeintä on ollut päästä jakamaan ajatuksiaan Suomen upeimmalle yhteisölle.

On aika ottaa etäisyyttä myös siksi, että pystyn lataamaan ajatusakkujani ja siten tarjoamaan tuoreita näkökulmia tälle yhteisölle. Pidän eheyttävän sapattivapaan Vakaalla maalla -kirjoituksista.

Päivitetty elämä -blogini puolelle kirjoitan edelleen raaempia ja konkreettisimpia, päiväkirjamaisia ajatuksia, arkeni kulusta. Kahvista on tullut minulle intohimoinen harraste ja niitä ajatuksia kirjailen Kahvia & Suklaata -blogini puolelle.

Sapattivapaata ja lepoa olen kuitenkin korostanut tässä vuodessa tekemällä muitakin arkea järkeistäviä valintoja.

Vaikka into tehdä kaikenlaista on suuri, sallin nyt enemmän aikaa läheisilleni ja itselleni.

On aika levätä.

Muista levätä sinäkin.

Välittäen,

Jani

 

Artikkelikuva: Jordan McQueen / Unsplashed

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: