Satumainen Pallas ja nuotiolla valmistettua rautua

ELISA_BLOGI

Jalat roikkuu rennosti riippumaton reunan yli. Olen kivunnut Lapland Hotel Pallaksen läheiselle tunturille. Olen aivan yksin, seuranani vain tuulen tuiverrus ja horisontissa laskeva aurinko, joka vaivoin pilvien raoista välillä pilkahtelee. Muistelen mitä kaikkea täällä Pallaksella onkaan tapahtunut. Otan muistivihkoni esiin ja alan kirjoittaa…

Riippumatossa loikoilua tunturissa.

Pitkospuut jatkuvat pitkälle eteenpäin halkaisten suon kahtia. Astelemme keittöpäällikkö Tero Mäntykankaan kanssa pitkin pitkospuita välillä maisemaa pysähtyen ihastelemaan. Olemme täällä aavalla suolla etsimässä lakkoja. Oikealle puolellemme avautuu kaunis maisema monine tuntureineen. Yksinäinen porokin seisoo kauempana ja on pysähtynyt pakoilleen seuraamaan etenemistämme. Pian se kuitenkin jo jatkaa matkaa ja katoaa näkyvistä. Poikkeamme hieman puiselta polulta keskemmälle suota. Siellä iloksemme pilkottaakin muutamia kauniita hilloja.

Polku mutkittelee puron uomaa ylöspäin. Vaivaiskoivut viistävät maata ja siellä täällä erottaa kaarnikoita. Osa on jo kypsynyt, toisten aika ei ole vielä. Nousemme ylemmäksi tunturiin. Puuraja jää pikkuhiljaa taakse, kunnes polku alkaa viettää alas pieneen kuruun vain noustakseen uudelleen seuraavan mäen harjalle. Seuraan Teroa alas kuruun, hypähdys villinä pärskyvän puron yli ja nousu toiselle puolelle. Täältä on taas niin kauniit maisemat, että täytyy aivan itseään nipistää varmistaakseen, että kaikki näkemäni on totta.

Kävelemme puron suuntaisesti sen alkulähdettä jäljittäen. Pian kurun pohjalla jo näkyykin leveämpi lampi, jonka pintaan pohjasta vapautuvat vesikuplaryppäät tekevät renkaitaan. Laskeudumme alas laaksoon ja istuudumme hengittelemään ja kuuntelemaan tunturin hiljaisuutta ja rauhoittavaa veden solinaa. Täytän kuksani raikkaalla vedellä ja siemailen siitä pieniä kulauksia puhdasta tunturin vettä. Paikalliset osaavat kertoa, että raikasta lähdevettä pulppuava lampi on muinoin tunnettu maahisten porttina. Sen kautta nämä otukset siirtyvät maan alta maan pinnalle muuttuen samalla näkymättömiksi ihmissilmälle. Mekään emme tällä kertaa todistaneet maahisten läsnäoloa.

IMG_3719
Kristallinkirkasta lähdevettä.

Aurinko on jo laskenut taas hivenen matalammalle. Taivaan pilvet luovat heijastuksiaan niiden alla levittyvien metsien ja järvien ylle. Siirrän katseeni maisemasta takaisin vihkooni ja jatkan kirjoittamista…

Palaamme tunturista Teron kanssa takaisin ja pysähdymme tulentekopaikalle valmistamaan ateriaa. Nuotiolla Tero valmistaa keräilemistämme tuoreista raaka-aineista yhden maukkaimmista aterioista, mitä olen koskaan nauttinut. Hän ensin ruskistaa hieman murskatut valkosipulit pannulla öljyssä avotulella. Sen jälkeen lisää raudut pannulle ja perään voita. Juuri kun kalat ovat lähes kypsät, pyöräyttää hän pannulla vielä salaatit ja sitten annos onkin valmis koottavaksi lautaselle. Annoksen hän koristelee kuusenkerkillä, hilloilla, kaarnikoilla sekä jäkälällä.

IMG_3720
Tero Mäntykangas valmisti herkullisen rautuannoksen nuotiolla.

Tuulen keinuttaessa riippumattoani muistan, miten se sama tuuli puhalsi järveltä kävellessäni Kemiönniemen kalapirttejä kohti.

Tuuli puhaltelee järveltä päin ja aurinko pilkahtelee puiden siimeksestä. Olen Jerisjärven rannalla. Täällä ovat kalastajat käyneet koettamassa onneaan jo 1500-luvulta lähtien aivan eteläisintä Suomea myöten. Sata vuotta myöhemmin suurin osa pirteistä kuitenkin paloi, mutta nyt edessäni nököttävät pirtit ovat nekin yli 200-vuotiaita. Tyhjät ulut seisovat ilman verkkoja. Pysähdyn yhden mökin luo, ripustan hattuni naulaan, lasken rinkan selästäni ja istahdan kauniin vanhan pirtin portaille. Nojaan puuseinään, joka auringon lämmittävien säteiden ansiosta tuntuu mukavalta selkääni vasten. Suljen silmäni ja annan auringon lämmittää minuakin ja tuulen tuivertaa hiuksiani.

Keimiöniemen kalapirtit
Yksi vanhoista kalastajapirteistä Jerisjärven rannalla.

Tuulen humina palauttaa minut taas hetkeksi riippumattoon ja tähän hetkeen muisteloistani. Palaan kuitenkin kirjoittamaan ja siirryn ajatuksissani punaiselle hiekalle, Pallasjärven rannalle.

Kävelen pitkospuita pitkin kohti rantaa. Aurinko pilkahtelee yhä enemmän askelteni viedessä minua lähemmäs Punaista rantaa ja sen autiotupaa. Käyn kurkkaamassa sisälle. Ikkunasta kajastaa kauniisti valoa mökin sisätiloihin. Istahdan sen puisen pöydän ääreen, avaan vieraskirjan ja kirjoitan omat terveiseni minua ennen kirjoitettujen tarinoiden jatkeeksi. En malta kuitenkaan viipyä sen pitempään, sillä haluan jo mennä rantaan, riisua kengät ja tuntea maan ja hiekan jalkojeni alla. Hiekka tuntuu viileältä, mutta mukavalta. Kävelen rantaviivan mukaisesti, ei ole kiire minnekään. Istahdan lopuksi tulentekopaikalle seuraamaan kuukkelia, joka välillä tulee lähemmäksi seuraamaan puuhiani.

Pallasjärvi
Pallasjärven rannalla oleva autiotupa.

Katsahdan taas horisonttiin, tuuli humisee ja huojuttaa rinteellä kasvavien mäntyjen oksia verkkaiseen tahtiin. Täältä näkee kauas. Täältä näen myös hotelli Pallaksen…

Pallas-hotelli on kovin sympaattinen hotelli vanhoine puurakenteineen ja räystäiden alla asuvine pääskyineen, jotka kilpaa mittailevat lentotaitojaan tehden syöksyjä ja nopeita käännöksiä. Ja on enemmän sääntö kuin poikkeus, että pihan täyttävät lukuisat porot, jotka eivät ole moksiskaan hotellin edustalla käyvästä liikkeestä. Nytkin kun kuljen kohti hotellia, tervehtii minua sen edustalla porokellon vaimea kalkatus. Monet hotellin huonekaluista ovat vanhoja ja hauniita ja peräisin vielä vanhemmasta hotellista, joka paloi toisen maailmansodan loppumetreillä. Ensimmäisessä kerroksessa on myös pöytä, jonka äärellä Spede Pasanen tapasi istua ystäviensä kanssa. Katselen ikkunasta auringon laskua idyllisen rantasaunan taakse ja pian tarjoilija kiikuttaa eteeni herkullista rautua ohraton kera.

IMG_3723
Hotellin edustalla päivystävä pieni pororyhmä.

Alan purkaa riippumattoani tällä upealla näköalapaikalla ja mieleeni hiipii runo Pallaksesta. Täällä tosiaan aavat suot, järvet ja silmiähivelevä tunturijono tuudittaa katsojansa sadunomaiseen tunnelmaan. Laskeutuessani alas tunturista haaveilen tulevani tänne pian uudestaan.

Pallakselle Pallakselle

Missä aukee ihmiselle

Kaukaisimmat taivaanrannat

Siellä huolten mennä annat

Tuulien tuimia teitä.

-Annanpalo, H.

Katso uusi jakso tästä.

Sattui kuvauksissa:

Kaikilla oli kauhea nälkä ruoanlaittoa avotulella kuvattaessa. Vain minä pääsin maistelemaan kunnolla ruokaa toisten vain kateellisina sivusta seuratessa. Aina kun kamera ei osoittanut Teron suuntaan, hän naposteli vaivihkaa hilloja nälkäänsä. Muut joutuivat vielä tovin kärvistelemään.


Lapin lumon mahdollistavat yhteistyökumppanit

sponsor_laplandhotels

sponsor_vaeltajankauppa

sponsor_lahitapiola

sponsor_cocovi

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Hidasta elämää -kuvakortit (Uusi versio)

    21,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Metsä ja meditaatio -kortit

    21,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin