Hyydyttääkö helle jalkoja? – Nosta jalat kohti taivasta

Moni viettää suurimman osan päivästä jalkojensa päällä. Puhumattakaan tuolilla istumisesta. Jalat voivat tuntua raskaalta päivän päätteeksi. Silloin on hyvä hetki kohottaa jalat ylös. Joogatunneilla käytämme paljon aikaa löytääksemme tapoja olla toisinpäin, vaihtaaksemme näkökulmaa sekä tuodaksemme painetta jaloista pois ja parantaaksemme koko kehon verenkiertoa. Asennossa voi olla useita minuutteja, jonka jälkeen askel (ja mieli) on kevyempi.

Kokeile ennen meditaatiota

Ylösalaisten asentojen kerrotaan nuorentavan Hatha Yoga Pradipikan (3.82) mukaan. Asento on hyvä päänsäryn lieventäjä ja ahdistuksen hälventäjä. Kaikkia asentoja joissa sydän ja lantio ovat korkeammalla kuin aivot, kutsutaan inversioiksi eli ylösalaisiksi. Meditaatiokin sujuu huomattavasti helpommin nurinkurin olemisen jälkeen.

Tuettu Viparita Karani

Tuettu lepoasento Viparita Karani on pehmeä asana ja kaikille sopiva vaihtoehto ylösalaiselle liikkeelle, joka klassisesti on esimerkiksi niskahartiaseisonta. Jos käytössäsi ei ole bolstereita eli tiiviitä putkityynyjä, voit laittaa pari tavallista tyynyä päällekkäin tai napata sohvasta yhden napakan ja korkean sohvatyynyn lantiosi alle. Aseta koroke siten, että lantio on tuettu ja alaselkä on ilmassa.

Kun asetut asentoon, kohota käsilläsi pää ylös maasta ja aseta takaisin pidentäen niskaa. Asetu mahdollisimman mukavasti. Keskity tuntemaan miten reisiluut uppoavat lonkkakuppeihin. Parhaimmillaan jalat seisovat lantion yllä kuin itsestään. Keho on rento, mutta kevyesti aktiivinen, jotta jalat pysyvät ilmassa. Kokeile löytää balanssi tekemisen ja tekemättömyyden välille. Jos jalkapohjat alkavat pistelemään, koukista ensin polvia sekä koukistele ja ojentele myös nilkkoja. Jos kärsit “levottomista jaloista”, lisää jalkojen nostamiseen myös reipas ravistelu ja runsaasti nilkkojen pumppaamista.

Voit jäädä hengittämään stressiä ulos kehostasi jopa 15 minuutin ajaksi. Aloita kuitenkin ensimmäisiä kertoja tehdessäsi muutamasta minuutista ja lisää aikaa vähitellen. Lopulta käänny kyljellesi ja nouse hitaasti istuma-asentoon. Jää istuma-asentoon hetkeksi olemaan.

Variaatioita:

  1. Jalat ojentuneena ilmassa. Jalkaterät aktiivisena, varpaat auki, jalkapohjat työntyy kohti taivasta.
  2. Jalkojen avaus. Saat rintakehän avaukseen voimaa työntämällä kyynerpäitä kohti maata.
  3. Levollisin vaihtoehto, kantapäät seinää vasten. Avaa kädet sivuille alaviistoon ja rentouta hartiat.
  4. Jos olet käynyt ohjatuilla tunneilla, voit unohtaa tyynyn lantion alta ja tulla käsiesi varaan kuten niskahartiaseisontaan noustessa, mutta jätä lantion ja kehon välille 90 asteen kulma ja tue kätesi ristiluullesi alaselkään. (Tästä versiosta uupuu kuva).

Levollisia unia ja kevyitä jalkoja!

VapaudenJooga_HE (3 of 15)

VapaudenJooga_HE (4 of 15)

MeriMort_viparitaKarani3 (1 of 1)

Valokuvat: Heta Koivusalo

Joogavälineet: Sarwayoga

Trikoot: Bahini Wear 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image