Synnytys on henkinen matka

Kun kerron olevani synnytysdoula, saan aina kuulla synnytyskertomuksia. Olipa kertoja nelikymppinen tai ysikymppinen, synnytys on tuoreena muistissa.

Jo raskauden aikana äiti herkistyy, luonto on suunnitellut sen niin. Jos äiti säännöllisesti pysähtyy ja ottaa yhteyden sisimpään ja kohdussa kasvavaan sieluun, hän kokee jotain mitä ei ole ennen kokenut. Uudenlaista herkkyyttä ja syvempiä tunteita aina ylpeydestä epävarmuuteen. Tunteet auttavat äitiä tunnistamaan vahvuuksia ja heikkouksia itsessään. Hän valmistautuu uuteen ajanjaksoon elämässään; synnytykseen ja äitiyteen.

Monet puhuvat synnytykseen valmistautumisesta tarkoittaen sitä, että äiti käy synnytysluennoilla ja lukee kirjoista synnytystietoa. Tämä onkin tärkeää, pitääkin ymmärtää, mitä synnytyksen aikana tapahtuu ja miksi. Omasta mielestäni on kuitenkin aivan yhtä tärkeää valmistautua synnytykseen henkisesti. Synnytys on hyppy tuntemattomaan, ja se voi pelottaa monia.

Mieltä olisi hyvä harjoittaa. Itsensä kuuntelu on mielen valmentamista. Se, että hyväksyy oman keskeneräisyytensä, luonnolliset pelkonsa ja heikkoutensa samoin kuin tunnistaa valmiutensa ja rohkeutensa. Hyväksyy itsensä. Että on siinä kohtaa polullaan kun on ja se riittää. Että osaa kuunnella itseään eikä tee mitään kehoaan eikä mieltään vastaan.

Tästä asiasta avoimesti puhuminen on hyväksi kaikille naisille, sen näen työssäni Babyjoyssa äitien parissa. Olemme erilaisia ja tulkitsemme asiat erilailla. Toivon, ettette takerru tekstini sanoihin vaan näette suuremman kuvan. Olen itse synnyttänyt puudutteilla sekä ilman, valmiuksieni mukaan enkä syyllistä itseäni puudutteista. En ollut edes valmis äidiksi ensimmäisen lapsen kanssa samalla tavalla kuten olin kolmannen, ja se on ihan normaalia. Se on helpottavaa myöntää.

Synnytyksessä, äitiydessä ja vanhemmuudessa ei ole olemassa täydellisyyttä jota tavoitella. Miten voisimme olla täydellisiä asiassa, joka esittäytyy meille uutena jokaikinen päivä ja on täällä opettamassa meitä siitä, että elämää ja sen tapahtumia ei voi kontrolloida?

Aina ei ole mahdollisuutta luonnolliseen synnytykseen, monistakin eri syistä. Syntyi vauva millä tavalla ja miten päin tahansa, kokemus on joka kerta uusi ja erilainen. Näen kehon ja mielen syvemmälti enkä näe vaihtoehdoissa heikkoutta tai epäonnistumisia, vain elämänmakuista totuutta. Jokainen synnytys on arvokas, tärkeä ja ikimuistoinen tapahtuma.

Kirjoitan tässä tekstissä nyt kuitenkin luonnollisesta synnytyksestä, koska siitä vähemmän puhutaan. Miksi siihen on tärkeää valmistautua henkisesti? Miksi on hyvä tuntea rajansa ja keskustella niistä rajoista tukihenkilön kanssa, jotta hän osaa sinua kannustaa, jos toivot luonnollista synnytystä? Miksi on tärkeää olla armollinen itselleen jos ei halua tai voikaan synnyttää luonnollisesti? Miksi on hyvä herkistyä kuuntelemaan sisäistä ääntään?

Luonnollisen synnytyksen aikana äiti “menee toiseen maailmaan” eli synnytysregressioon. Sinne haluamme äidin pääsevän, siellä äidillä on paras olla. Viimeistään siirtymävaiheessa äiti on aivan endorfiinihormoonien ja oksitosiinihormoonien suojakuplassa. Kuplassa ei ole kelloa, ei ole väliä missä ollaan, on vain ainutlaatuinen meditatiivinen tila, jossa universumi ja äiti ovat yhteydessä toisiinsa.

Siirtymävaihe on luonnon “rite of passage”, siirtyminen naisesta äidiksi, yhden lapsen äidistä kahden lapsen äidiksi jne. Se on maaginen olotila, jossa päässä vain humisee samalla kun keho työskentelee tehokkaasti. Koko universumin voima menee äidin läpi, uuden elämän ollessa valmis pian syntymään.

Jos äiti ei ole hiljentynyt ja syventynyt tunteisiinsa, ei ole henkisesti valmistautunut luonnolliseen synnytykseen, vaikkapa meditoinut tai joogannut raskauden aikana, tämä olotila ei ole tuttua hänelle. Se on outoa ja pelottavaa ja tämä on hyvin inhimillistä. Moni äiti kokeekin tämän “kipuna”. Se ei välttämättä ole pelkästään sitä synnytyksen fyysistä kipua, vaan se on myös synnytyksen henkistä kipua.

40950970_m

Jos äiti ei ole harjoitellut heittäytymistä, herkkyyttä tai kontrollin luovuttamista, hän luonnollisesti pelästyy. Pelästyy näitä uudenlaisia tuntemuksia, joita hänen kehossaan on. Pelästyy niitä ajatuksia, joita hänen mieleensä tulee. Jotkut haavat ovat niin syvällä, ettei mieli niitä edes tiedosta. Silloin peliin astuu mukaan adrenaliinihormooni, ja se lisää kivun tuntemuksia. Äidiltä loppuu usko. Se on siirtymävaiheessa normaalia. Se on viimeinen askel, viimeinen rutistus, viimeinen haaste. Se on luonnon tapa kysyä sinulta viimeisen kerran: Oletko valmis?

Jos äiti on valmistautunut ja haluaa luonnollisen synnytyksen, on tukijoukkojen, puolison, doulan ja kätilön tehtävänä tukea äitiä, sillä kyllä hän pystyy siihen, hän on valmis, hän on tehnyt työtä sen eteen! Vaikka hän ei itse usko itseensä siirtymävaiheen aikana, se riittää, että muut uskovat ja kannustavat häntä.

Jos kannustuksesta huolimatta tämä kaikki on kuitenkin liikaa äidille, niin äiti pyytää kipulääkettä. Hän ei ole valmis ja hän tiedostaa sen. Jos hän ei pysty kohtaamaan henkistä eikä fyysistä kipua, ei hänen pidä sitä tehdä. Lääkkeet tuovat helpotuksen ja paluun normaaliin olotilaan, pois pelottavasta ja arvaamattomasta tunteiden myrskystä. Pois sietämättömästä kivusta, joka suojelee äitiä astumasta paikkaan, johon hänen mielensä ja kehonsa ei ole valmis. Reaktiomme synnytyksen aikana ovat meitä suojelemassa. Niihin kannattaa luottaa.

Äidin ei pidä tehdä sellaista, mihin ei ole valmis. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Äiti ei ole huono äiti, jos synnyttää lääkkeiden avulla. Hän ei vain ollut vielä valmis heittäytymään luonnollisen synnytyksen armoille. Koska tunnelukot ovat kehossamme, hänen kehonsakaan ei ollut valmis. Ihminen on fyysinen ja henkinen kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, varsinkin synnytyksen aikana.

Äidille tulee vielä vanhempana kymmeniä mahdollisuuksia kokeilla rajojaan ja voimiaan. Hänhän on synnyttänyt henkisen kasvun suurimman opettajansa: lapsensa. Lapsi avaa äidissä monia tunnelukkoja jo heti syntymänsä jälkeen. Äiti on sulaa rakkautta kun katsoo lapsensa silmiin ensimmäistä kertaa. Äiti purskahtaa herkistyneenä itkuun synnytyksen jälkeen ja lukemattomia kertoja sen jälkeen. Luonto on suunnitellut sen niin.

Lapsi kyllä opettaa äitiä herkistymään. Lapsen kanssa äiti oppii, että ei voi kontrolloida maailmaa. Lapsi repii esiin kaikki ne tunteet, joita äiti on hartaudella piilotellut vuosikausia. Lapsi avaa äidin olemaan aito ja valmis.

42844378_m

Vanhemmuus on herkkyyttä ymmärtää lasta mutta myös herkkyyttä ymmärtää itseään. Herkkyys on pelottavaa. Tässä yhteiskunnassa suositaan vahvuutta ja kovuutta. Mutta vain vahva uskaltaa olla herkkä. Vahvuutta on myös myöntää, ettei uskalla olla herkkä.

Vaatii hurjan paljon rohkeutta heittäytyä synnytyksen aikana avuttomaksi, käyttäytyä kuten jokin kaukainen sisäinen voima ohjaa. Itkeä, ulvoa, huutaa, täristä, oksentaa, vajota maahan muiden edessä. Luovuttaa. Heittäytyä. Luottaa voimiinsa ja kehoonsa.

Jos uskaltaa herkistyä ja löytää sen voiman itsestään, niin palkintona on kaikki se voima takaisin moninkertaisesti. Äiti ei tule koskaan elämässään kokemaan yhtä suurta oksitosiini-euforiaa kuin luonnollisen synnytyksen jälkeen. Tunne on sanoinkuvaamaton!

Synnytys on kuitenkin vain yksi tapahtuma, jossa oman voiman ja herkkyyden voi kokea. Maailma on täynnä mahdollisuuksia siihen. Ei tehdä synnytystavasta naisten välistä kilpailun aihetta ja arvoteta äitiyttä sen mukaan, miten on synnyttänyt. Luonnollisen synnytyksen pitää kuitenkin olla hyväksytty ja kannustettu normaalina pidetyn epiduraalin vaihtoehto. Jokainen meistä pystyy mihin vain, jos vain haluamme, ja valmistaudumme siihen henkisesti ja fyysisesti.

Toivon, että kaikki kunnioittaisivat sitä työtä, mitä luonnolliseen synnytykseen valmistautuva äiti tekee. Se on rankkaa henkistä työtä ja he ansaitsevat kannustusta.

Äidit, jotka olette saaneet kokea luonnollisen voimaannuttavan synnytyksen, kertokaa siitä muille! Teillä on oikeus hehkuttaa sitä hyvää oloa ja voimaa, jota kokemuksestanne saitte ja kannatte mukananne joka päivä. Aivan kuten epiduraalin ottaneilla on oikeus hehkuttaa helpotuksestaan, kun kivut vihdoin loppuivat.

Toisen onnistuminen tavoitteessaan ei ole meiltä pois. Päinvastoin, se voi inspiroida meitä löytämään itsestämme uusia vahvuuksia.

***

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: