Vauvana en tiennyt maailmasta mitään. Olin ja havannoin, elin hetkessä. Lapsena olin utelias, mutta en janonnut tietoa. Tutkin maailmaa ja tein siitä omia johtopäätöksiä, kuten useimmat lapset. Olin vapaa uskomaan mihin halusin ja mielikuvitukseni laukkasi villinä ja vapaana. Maailma oli satumainen ja täynnä mahdollisuuksia.
Koulupolku johti tiedon moottoritielle ja sillä tiellä tuli pyörittyä 30 vuotta. Oli kiire haalia tietoa, saavutuksia ja titteleitä. Oli käytävä kursseja ja koulutuksia. Janosin päällikön pestejä ja vastuuta. Piti olla joku ja tietää omasta alastaan tosi paljon. Silloin sai muilta arvostusta ja elämällä oli tarkoitus. Olin nopeimmalla kaistalla ruuhkassa, tietojani puolustelemassa ja selittelemässä, niistä väittelemässä, muita ärsyttämässä ja tuomitsemassa.
Pidin kynsin hampain kiinni omista totuuksistani ja näkemyksistäni. Toisenlainen mielipide oli vain sitä – mielipide. Minä kyllä tiesin. Toisten ymmärtämättömyys vain ärsytti. Hyvin läpinäkyvää peilausta. Meitä ärsyttää juuri se, mitä emme itse ymmärrä. En siis ymmärtänyt, etten itse ymmärtänyt miten vähän ymmärsin. Kaikilla on oma kaistansa ja juuri siinä hetkessä se on tarkoituksenmukainen heidän määränpäälleen.
Elämäni oppiläksyjen jälkeen olen ymmärtänyt sen, etten tiedä juuri mitään. Minulla ei ole edes tarvetta tietää mitään. Minulle riittää oikein hyvin se, mitä minulla oli lapsenakin – luottamus itseeni, mielikuvitusta ja innostusta. Uskon, että pystyn mihin vain ja selvitän kohtaamani haasteet. Maailma on täynnä tietoa ja jos sitä tarvitsen, se on helposti saatavilla. Hankin sen intuitiolla, käytän sitä ja sitten unohdan sen. Se palveli minua silloin, enää en roiku siinä kiinni. Vanha, asiansa palvellut tieto vie energiaa oleelliselta, lapsenomaiselta vapaudelta elää elämää vapaana rajoittavista uskomuksista.
Et muista sitä mitä tiesit, vaan sitä mitä tunsit.
Olen valmis heittämään romukoppaan kaiken tietämäni. Ärsytys eriävästä totuudesta on vaihtunut mielenkiintoon toisenlaisesta näkökulmasta ja ymmärryksestä siitä, miten tämän henkilön totuus palvelee häntä hänen elämässään, juuri tällä hetkellä. Tarkastelen hyvin tietäviä, vallan kahvassa roikkuvia ihmisiä, jotka omasta halustaan ovat ottaneet kontolleen toistenkin ihmisten puolesta tietämisen ja näen usein taustalla valtavaa epävarmuutta, mustavalkoisuutta ja pelkoa. Harva osaa jakaa oppimaansa tietoa rauhallisesti ja tuputtamatta, uskoen, että se löytää juuri ne ihmiset, jotka tästä tiedosta hyötyvät. Näitä henkilöitä kunnioitan suunnattomasti ja ihailen sitä tyyneyttä, jolla he vastaavat ihmisille, jotka väittävät vastaan.
Jokaista täysin varmaksi tietämääsi ajatusta kohden on miljoonia ihmisiä, jotka uskovat sinun olevan väärässä.
Maailmaan mahtuu monta totuutta. Olen sitä mieltä, että jos on itse epävarma ajamastaan asiasta, sitä pitää toitottaa muille ja käännyttää muita uskomaan samaan. Ryhmässä on voimaa. Näin itsekin toimin joskus, ja helpotus oli suuri, kun joku oli samaa mieltä kanssani. Silloin olin varmasti oikeassa.
Kun arvostan itseäni, en tarvitse muiden arvostusta. Kun uskon omaan totuuteeni, kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani eikä minulla ole tarvetta julistaa asiaani muille. Haluan vain olla, rauhassa. Moottoritiellä piti ajaa niin lujaa että nyt kävelen mielelläni sivuteitä. Luulin että sivuteillä olisi tylsää ja yksinäistä mutta täällä onkin vain rauhallista. Näillä sivuteillä on aikaa tarkastella asioita, jotka vauhdissa jäivät huomaamatta. Kun kuljen rauhassa, huomaan elämän monimuotoisuuden, näen vaihtoehtoja ja ymmärrän elämän kiertokulun.
En syyllistä itseäni virheistäni enkä haikaile moottoritiellä vietetyn ajan perään. Se oli hyvin inhimillistä ja minun piti viettää siellä juuri se aika minkä vietin. Minulla oli moottoritiellä aika paha olla. Minulla on paljon helpompaa, kun en usko tietoon, tutkimuksiin enkä muiden ohjeisiin. En hae enkä lue sellaisia omia totuuksiani vahvistamaan. Minun totuuteni on yksinkertaisesti eletty elämäni ja omat kokemukseni. Niistä voin kertoa, ne ovat totta minulle. Tulevaisuudelle, josta en tiedä mitään, olen yhtä avoin kuin lapsi.
Uskon ihmisyyteen, virheistä oppimiseen, muuttumiseen ja jatkuvaan kasvuun. Tärkeintä minulle on säilyttää lapsenomainen luottamus elämään ja itseeni, ja olen huomannut, että mikään tieto ei minua siinä asiassa auta. Uskon ja luottamuksen avulla maailma on edelleen satumaisen täynnä mahdollisuuksia.
