Ujo ja arka, lähde matkalle!

JANI_BLOGI

Kuuntelin Antti Hurskaisen vierailun Yle Puheen Iltapäivässä. Matkailu kiinnostaa, olen saanut siten elämäni hienoimpia kokemuksia ja jutun otsikointiin oli nostettu minua provosoivasti: ”Reppureissaajat kuvittelevat olevansa originelleja, vaikka pohjimmiltaan ovat pelkkiä turisteja”.

Olen perusluonteeltani introvertti, jossain määrin erityisherkkäkin. Viihdyn erittäin hyvin itsekseni. Sosiaaliset tilanteet ja tuntematon ovat pelottaneet minua kovasti. Ja tuo pelko on aikoinaan pitänyt minut loitolla niistä kokemuksista, jotka voin nyt todeta elämäni parhaimmiksi.

Elämäni iso hyppy tuntemattomaan oli reppureissu Kaakkois-Aasiaan – yksi etukäteen jännittävimmistä kokemuksista elämässäni. Ja mitä tuo kuusi kuukautta teki minulle?

Se teki luontaisesta introvertistä sanavalmiimman, kauttaaltaan rohkeamman ja lukemattomia upeita kokemuksia rikkaamman. Haluan esittää eriävän näkemyksen – joskin suosittelen kuuntelemaan myös Hurskaisen näkemyksen, se tuo piristävää vaihtoehtoista ajattelua yleiseen matkailuhegemoniaan.

”Et mitään ymmärrä mistään, jos et käy trekkaamassa”, Hurskainen kuuli nuorena ja asettui vastustamaan koko matkailuhegemoniaa. Siitä tuli ”10 vuoden neuroosi, jonka sai nyt purettua”. ”Olen toisenlainen ihminen, hyvin arka”, mies toteaa.

Arkuuden ei pitäisi olla esteenä matkustamiselle tai millekään muulle elämän seikkailulle. Minäkin olen arka, tosin en enää niin paljon kuin ennen. Suurin kiitos siitä kuuluu matkustamiselle.

”Ekstrovertit lähekööt matkalle, introvertit jääkää kotiin”-jaottelu on lähes myrkyllinen. Reppureissaaminen teki minusta ekstrovertimmän. Ihmiset eivät jakaannu kylmästi ja ikuisesti introvertti-ekstrovertti-akselille – kumpiakin ominaisuuksia voi oppia ja kummatkin ovat äärettömän arvokkaita.

”On rohkeita sieluja, jotka löytää vaikka mitä, mutta ne ovat vähemmistössä”, toteaa Hurskainen. Juuri matkustaminen, erilaiset kohtaamiset ja kokemukset tekivät minusta aikaisempaa rohkeamman. Ehkä luontaisesti rohkeat ovatkin vähemmistössä, mutta meistä jokaisella on mahdollisuus rohjeta, ja kasvaa.

Piirrä oma matkakarttasi

”Matkailukertomukset ovat tietyn ihmistyypin hallussa…vahvat syövät heikot ja heikkojenkin pitää rimpuilla mukana”, sanoo Hurskainen.

Onnistuneen matkan lähtökohta kuitenkin on, että lähtee tekemään omannäköistään matkaa. Omien kokemusten vertaaminen matkailukertomuksiin on kuin oman auton vertaaminen naapurin autoon. Jokainen kirjoittakoon oman matkakertomuksensa.

Jokainen kirjoittakoon oman elämän kertomuksensa riippumatta siitä, sopiiko se yhteiskunnan normeihin, markkinoijien kertomiin tarinoihin tai trendi-ihanteisiin. Ja jokainen paljolti kirjoittaakin, halusipa sitä tai ei. Elämää varten ei onneksi ole matkaoppaita: ”Viisi huippukohdetta täydelliseen elämään! Mukana kartta selkeine reitteineen”.

”Avarrusta hakevan matkailijan pitäisi poistua reiteiltä, tutustua ihmisiin, olla altis, antaa ja saada, heittäytyä…nämä ovat minusta aika ihmemiehen piirteitä”, toteaa Hurskainen.

Enpä juuri tuntenut itseäni ihmemieheksi, kun ojensin käteni tutustuakseni Momoon tai Dhineshiin Kuala Lumpurissa. Olin päättänyt, että olen avoin uusille kokemuksille ja kuljen paikasta toiseen, vaikka pelottaisikin. Matkalla tunsin – ja tunnen edelleen – että minun on paljon helpompi olla ekstrovertti. Kotona tuttu viitekehys vie ajatukset ja toiminnan enemmän itsetutkiskelun tielle.

”Niitä on lapsesta asti kannustettu siihen [joviaaliuteen, puhumiseen] ja ne ovat saaneet hyvää palautetta, kuten aina saa tuollaisessa tilanteessa, niin mikäs siinä sitten jutustellessa”, kertoo Hurskainen matkoillaan kerskailijoista.

Minä olin noin kahdenteenkymmenenteenneljänteen ikävuoteeni asti tuppisuu. Kun avaan tänään suuni puhuakseni matkustuskokemuksista, sana ryöppyää pikemmin syvien kokemusten tuomasta valtavasta innosta kuin mistään muusta. Ei minua oltu kannustettu. Mutta matkakokemukseni kannustaa minua hamaan loppuun saakka.

”Rehellinen turisti ei kuvittele tekevänsä jotakin käsittämättömän rohkeaa”, Hurskainen kuvailee. Tuskin kovin moni kuvittelee lähtevänsä matkalle siksi, että ”sitten olen rohkea!”. Minulla kyse oli (suuresti kuviteltujen) pelkojen voittamisesta ja uusista kokemuksista. Myöhemmin sain nähdä ja kokea noiden asioiden lisänneen rohkeuttani merkittävästi – mistä on ollut sittemmin hyötyä lähes kaikilla elämän osa-alueilla.

Se, joka lähtee mille tahansa matkalle, näkee maailmaa ihan toisella tavalla kuin ne, jotka eivät lähde matkalle. Niin yksinkertaista se lopulta on.

Eikä maailman näkeminen tarkoita pelkästään ympäröivää fyysistä maailmaa, vaan – ehkä vielä oleellisempana asiana – omaa suhtautumista ja omia tuntoja tuossa maailmassa, erilaisuudessa, uusissa tilanteissa ja paikoissa.

”Miksi nuorilla aikuisilla tuntuu olevan näkemis- ja kokemispakko?”, kysyy ohjelman juontaja. En tiedä, onko tuo pakko juuri tässä ajassa – vaikka se liittyykin yksilöllisen maailmankuvan nousuun – mutta ei liene mitään parempaa keinoa saada ymmärrystä maailmasta kuin nähdä ja kokea itse.

2012 kirjoitin matkablogiimme reissun tullessa päätökseensä:

Matkustaminen on itsemme soveltamista erilaisiin tilanteisiin, reaktioiden seuraamista ja niistä oppimista.

Matkustaminen on tutkimista, kokemista ja oppimista.

Ehkä siksi ihmiset, jotka matkustavat eivät tunne vain maailmaa paremmin, he tuntevat paremmin myös itsensä.

Ja siksi meidän ei tarvitse mennä kovin kauas, jotta saamme nämä matkustamisen hyödyt.

Kyse ei ole etäisyydestä. Kyse on asenteesta.