Kilpirauhasen hoito on solujen hienomekaniikkaa

Blogi on mainosyhteistyö Biomedin kanssa. Biomed on kustantanut Petran itsehoitokokeiluun liittyvät TH Intensive -valmisteet, lääkärikonsultoinnin ja laboratoriokokeet, joilla seurataan kilpirauhasarvojen kehittymistä. Petra on tuottanut sisällön omien kokemustensa perusteella itsenäisesti eikä Biomed puutu tekstisisältöön. 

PETRA_BLOGI_edited-1

Muutos tapahtui vapun jälkeisenä sunnuntaina. Kyllä, osaan sanoa ajankohdan tarkalleen. Tuntui kuin olisi ollut vuosia nukkumassa ja yhtäkkiä herännyt pirteänä. Tässä kohtaa ihmiskoetta oli kulunut kuukausi. Muutos kuulostaa ehkä hieman dramaattisemmalta kuin oikeasti on, mutta vuosien sumupilven jälkeen pienikin selkeys tuntuu juhlalta.

Asioiden tekeminen ja hoitaminen ei ahdista, sitä vain tekee tyynesti yhden kerrallaan. Ei minua ole työnteko ahdistanut, vaan pelko ettei jaksa. Koska jos ei jaksa, ei pärjää. Halu tehdä on ollut aina kova ja innostun kuin pikkulapsi uusista asioista. Usein on kuitenkin joutunut lupaavan alun jälkeen joutunut jättämään hommat kesken kun voimat ovat loppuneet. Ihmiset alkavat pitää epäluotettavana ja se nakertaa entisestään huonoa itsetuntoa. Mieli haluaa enemmän kuin keho pystyy.

_MG_2537-2

Tila on edennyt vuosien mittaan kuin köynnös, joka hitaasti kiertyy puun ympärille ja puristaa elämää ulos sentti kerrallaan. Voimat vähenevät ja oireet lisääntyvät pikkuhiljaa kunnes ollaan siinä tilanteessa, ettei pysty enää elämään täysipainoisesti. Työnteko, opiskelu ja sosiaalinen elämä kärsii ja nakertaa itsetuntoa lisää. Kuvitellaan tilanne, jossa koomapotilas kuulee ja ymmärtää kaiken mitä ympärillä tapahtuu. Olet oman kehosi vanki. Sisäinen maailma on täysin sekaisin, mutta se ei välttämättä näy ulospäin.

Tilannekartoitus lääkärin kanssa on vielä kesken, mutta toista kautta tuli ilmi että minulla on matala-asteinen tulehdus (inflammaatio). Lääkärini mielestä tulehdus on monen vakavan sairauden alkusyy ja on epäillyt tilaa minulla jo aikaisemmin. Kehossa kroonistunut tulehdustila tekee pikkuhiljaa tuhojaan kudoksissa ja alkaa ennen pitkää aiheuttaa isompia ongelmia. Mitä ongelmat ovat vaihtelee yksilöiden välillä. Minulta piippasi kilpirauhanen ja kohdunkaulasta löytyi solumuutoksia.

Matala-asteisesta tulehduksesta kirjoitetaan hyvin syyllistävästi, eli sitä pidetään epäterveellisistä elämäntavoista johtuvaksi, itseaiheutetuksi tilaksi. Tulehdus yhdistetään usein korkeaan kolesteroliin, kohonneeseen verenpaineeseen ja korkeaan verensokeriin. Pahana kehon tulehduttajana pidetään rasvakudosta.

Olen ollut aina normaalipainoinen, harrastanut aktiivisesti liikuntaa viisivuotiaasta saakka ja omannut muutenkin perusterveet elämäntavat. Tilanne tuntuu hieman hämmentävältä, mutta toisaalta helpottuneelta. Vyyhti alkaa aueta ja asiat selvitä.

Olo on ollut pirteämpi kuin vuosiin. Päiväni ovat pidentyneet, koska jaksan paljon enemmän. Pää toimii paremmin, tuntuu että pystyn ajattelemaan selkeämmin ja muistamaan hieman enemmän. Palelee ja itkettää puolet vähemmän. Hiukset ovat paksuuntuneet, eivätkä ole jatkuvasti takkukasoista mykkyrällä. Seuraan innostuneesti kehossani tapahtuvia muutoksia.

Tärkein opetus on ollut, että luota mitä sisäinen ääni sanoo. Kuuntelin sydäntäni ja tiesin ettei minulla ole kaikki hyvin vaikka muut eivät siihen uskoisikaan. Kohdatessani vähättelyä, piti päättää olla sinnikäs ja selvittää homma loppuun asti.

– Petra

Näin itsehoitokokeiluni alkoi.

Sarjan edellinen kirjoitus

Lue lisää TH-Intensivestä täällä.

Huom! TH-intensive saattaa lisätä tyroksiinin vaikutusta, joten yhteiskäyttö ainoastaan lääkärin valvonnassa. Vakavissa kilpirauhasongelmissa käänny aina lääkärin puoleen.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image