Jos et olisikaan aina saatavilla?

JANI_BLOGI

Pitkään sinnittelin, mutta viimein sen tein.

Ostin ensimmäisen älypuhelimeni. Jouduin tai halusin. Edellinen kapine teki tenkkapoon ja ajattelin, että bloggarille tuollainen voisi olla ihan pätevä työkalu.

Laite lienee itsessään ihan älykäs, mutta katsopa ystävysten viettämiä lounashetkiä: Niska älypuhelinmutkalla eikä ystävien kanssa vaihdeta sanaakaan (ehkä whatsappeissa vaihdetaankin). Tulee mieleen puhua lähinnä älyttömyydestä. Havaintoa tukee kaduilla nähtävä niskamutkaisten kasvava joukko, jonka edustajat tapittavat ruutujaan herkeämättä.

Hyperkytkeytyneisyys – se, että olemme jatkuvasti kuin liimattuna yhteydessä – tuntuu myrkyltä. Se muuttaa aivojamme, tosin niinhän moni asia on muuttanut muuttanut evoluution saatossa. Homo sedentes & connexarum* eli istuva ja kytkeytynyt ihminen katselee kuvaamme 10 000 vuoden päästä ja nauraa sille, että meillä oli vielä liikuntasuorituksiin kykeneviä lihaksia.

vakaalla-maalla-yhteydettömänä

Sisäinen kapinalliseni, se toinen puoli, joka onnekseni aina haastaa helppoutta ja puhdasta nautintoa hakevaa neljännestäni, on samalla tavalla älypuhelimia vastaan kuin kännyköitä yleensäkin (olen sitä sorttia, että minun pitää olla ensin kaikkea vastaan ja sitten kaiken puolesta, ennen kun tajuan, että jossakin välissä on monesti ihan hyvä).

Taskuihimme aikoinaan pesiytynyt kännykkä oli hyperkytkeytyneisyyden ensimmäisiä vakavia kansan syviin riveihin levinneitä muotoja. Oli hienoa, että saatoimme tavoittaa läheisiämme huomattavasti helpommin. On se edelleen hienoa, ja monille kännykkä on korvaamaton apu, sitä en kiellä. Mahdollisuus on muuttunut kuitenkin monessa paikkaa pakoksi.

Sinun täytyy olla tavoitettavissa.

Kokonaiset ajatusrakenteet ja toimintatavat rakentuvat tälle oletukselle.

Tietenkin sinä olet aina tavoitettavissa. Sinun täytyy. (Ja jos et ole, saat takuulla kuulla siitä.)

Sisäinen kapinalliseni laittaa puhelimen kuitenkin lentotilaan. Se rakastaa sitä. Se saattaa unohtaa tyystin koko laitteen. Älypuhelimettomuus on estänyt mieltäni koukuttumasta tuohon teknologiseen kiihokkeeseen. Sen ei ole tarvinnut hakea sosiaalisen median palveluista viestiketjuja tunteakseen olevansa seurassa, hakeakseen kaipaamaansa arvostusta ja tunnustusta. Saas nähdä, miten uusi kapine muuttaa aivojeni rakennetta.

Kännykkäsäteilystä syöpää?

Mobiililaitteiden yleistyttyä otsikoihin ovat nousseet myös langattomien yhteyksien aiheuttamat terveydelliset haitat. Maailman terveysjärjestö on arvioinut matkapuhelimien säteilyn aiheuttavan syöpää. Älypuhelimet säteilevät vielä peruspuhelimia enemmän ollessaan pahimmillaan jatkuvasti yhteydessä verkkoon, kirjoittaa Yle (lähteet lopussa). ”Samassa karsinogeeniryhmässä [puhelimien säteilyn kanssa] ovat mm. DDT, sinappikaasu, bitumi ja monet lääkkeet”, huomauttaa puolestaan dosentti, erikoislääkäri Robert Paul, mutta jatkaa, että tarvitsemme koko aihepiiristä lisää tutkimuksia siitä varmistuaksemme.

Ylimääräiset säteilyannokset ovat samalla tapaa turhia kuin lisäaineet ruoassa – ne mahdollistavat jotakin, mutta jollakin hinnalla, oli totuus mikä tahansa. Langattomuus ja hyperkytkeytyneisyys tuntuvat olevan niin kiihottavia ominaisuuksia, että ummistamme kaikki aistimme havainnoille niiden mahdollisista ongelmista. Jatkuva mahdollisuus olla yhteydessä on vaan niin helppoa. Kännykästä on tullut ruumiimme jatke ja näemme jopa viha- tai ylimielistä suhtautumista sitä kohtaan, kun kännykässä nähdään jotakin ongelmallista.

Kalenterinatsin ja ex-sähköpostiterroristin tunnustuksia

Jos olen nokka kiinni puhelimessa, kyse on 90 % tapauksista vanhasta puhelimestani, joka toimii kalenterina ja muistiinpanovälineenä – siinä ei ole liittymää. Kerran viikossa soitan äidille puolen tunnin puhelun, satunnaisesti soitan puolisolle tai ystäville. Monet sanovat, että asioiden hoitaminen puhelimella on niin helppoa. Olen tyystin eri mieltä ja ehkä kirjallisen luonteen vuoksi suosin enemmän sähköpostia (sähköpostiterrorista olen kuitenkin opetellut eroon). Kasvokkainen keskustelu miellyttää satamäärin enemmän kuin luurissa roikkuminen korvanlehti punaisena.

Hyperkytkeytyneisyyden tietoinen katkaisu on tehnyt minulle valtavasti hyvää. Minuun saa kyllä yhteyden, varsin helpostikin, mutta harvemmin heti (poikkeuksena on työaika, joskin töissäkin pyrin hoitamaan asiat mahdollisimman pitkälti sähköpostilla ja kasvokkaisilla keskusteluilla).

Mielenkiinnolla seuraan puhelimien säteilystä tehtävää tutkimusta. En kuvittele kuolevani tai menetä yöuniani soitettuani puhelun kännykällä, mutta kytkeytyneisyyskatoksissa tulen noudattaneeksi kätevästi varovaisuusperiaatetta tämän teknologian kohdalla.

Ensisijassa haluan säännöllistä kytkeytymättömyyttä nauttiakseni valtavasti sen suomasta rauhasta. Suosittelen jokaista luuriaddiktia testaamaan – siinä sitä vasta elämä pääseekin hidastumaan! Miten hyvää se tekisi, jos et olisikaan aina saatavilla?

*) Pahoittelut latinistelle tästä Google Translate -käännöksestä, joka lienee vain sinne päin.

Lähteet