Ei meidän tarvitse olla tunteidemme armoilla

JANI_BLOGI

Jos emme ymmärrä todellisia tunteitamme, olemme niiden armoilla. – Daniel Goleman

Heilahtelemme laidasta laitaan, olemme kuviteltujen halujen, välittömän tarpeentyydytyksen ja loputtoman kulutuskierteen orjia. Jos emme ymmärrä sitä, mitä sisällämme on, mitä siellä velloo ja mitä sinne patoutuu, emme onnistu hidastamaan elämää niin kuin olisi meille terveellistä.

Olemme mielettömässä ja alati kiihtyvässä paradoksissa, tuulitunnelin vankina. Emme ikinä voi saapua vakaalle maalle.

Itsekuri tunne-elämässä, mielihyvän siirtäminen tuonnemmas ja tunneimpulssien hallinta – ovat välttämättömiä kaikille saavutuksille (…) Ihmiset, joilla on tämä kyky, ovat yleensä muita tuotteliaampia ja tehokkaampia kaikissa hankkeissaan. – Goleman

Tunteiden ottaminen haltuun sen sijaan, että antaisi niiden vapaasti myrskytä, on hyve (mutta tunteiden patoaminen kaikkea muuta). Niin ovat myös hetkellinen ”kärsimyksen” sietäminen ja mielihyvän maltillinen odotus. Tälle vastakkainen malli tunnetaan nimellä kaikki mulle heti nyt!

tunteiden armoilla

Golemanin mainitsemat ominaisuudet ovat suurelta osin pelkkiä tapoja. Goleman kirjoittaa, että voimme niitä työllä ja tahdolla parantaa.

Työllä – ei tarvita kuin toistoja toistojen perään, tekemistä ajattelun perään.

Tahdolla – meidän tulee itse viitsiä, ja uskoa.

Itsetuntemus tarjoaa (…) puolueettoman näkemyksen vahvoihin ja kuohuviin tunteisiin. – Goleman

Itsetuntemus on avain tunteiden kontrolliin. Miten voimme lisätä itsetuntemusta?

Ihminen on syntyjään vahvasti itsetunteva olento. Sitten sumu peittää meistä lähes jokaisen. Ehdollistumme ja tulemme alttiiksi viettelevälle ruoalle ja viihteelle. Tulemme alttiiksi vaikutteille ja vertailulle. Yhteytemme omaan sisäiseen luontoomme katkeaa, niin kuin se katkeaa ulkoiseen luontoonkin.

Itseään ei liioin tule koskaan löytämään jäämällä neljän seinän tai kuuden kuvitellun pelon sisälle. Katkeruudesta muurattu maailmankuva ei sekään mahdollista itsensä tutkiskelua. Jos itsetuntemuksemme pysyy heikkona itsellemme kertomiemme valheiden, kuvitelmien tai kuvitellun turvallisuuden tavoittelun vuoksi, emme tule koskaan ymmärtäneeksi todellisia tunteitamme, todellista sydämemme ääntä. Jäämme, toivottavasti emme ikuisesti, kuvitelmiemme armoille.

Pääset ehkä kiinni todelliseen luontoosi metsäpolulla tai vaikka autoa korjatessa. Itse pääsen kiinni todelliseen minääni parhaiten vaipumalla pitkän kirjoituksen mediatiivisiin vaiheisiin. Todellisen minäni olen saanut myös kohdata aina, kun olen uskaltanut avata sydämeni maailmalle.

Aina, kun olen uskaltanut heittäytyä mitä useammille näyttämöille, kokeilemaan kaikenlaista mielenkiintoista, usein aluksi pelottavaakin. Pelko on kertonut monesti, missä voin saada lisää itsetuntemusta, missä voin kasvaa ja kehittyä. Pelko on pieni hinta siitä, että voi koetella itseään maailmaa vasten. Se jos mikä kasvattaa itsetuntemusta.

Todellisten tunteiden kuuleminen ja kartoittaminen vaatii hidastamista. Se vaatii sitä, että otamme aikaa kalenteristamme ollaksemme itsemme ja ajatustemme kanssa. Se vaatii työstöä ja sitä, että emme aina juokse kulutuskiimassa tai välittömän mielihyvän ja tarpeiden tyydytyksen pikatiellä. Ja kaikki tämä vaatii tahtoa.

Meidän ei todellakaan tarvitse olla tunteidemme armoilla. Jos vain muuta tahdomme ja viitsimme.