Hyvä vai paha mustavalkea maailma?

JANI_BLOGI

Olen tehnyt salitreenini hiljattain aamuisin ennen töitä. Lähes tyhjä sali, ei ruuhkia. Työpäivään saa energiaa aivan uudella tavalla. Treenailussa ja tuollaisessa tuppaa tulemaan kaikkein eniten ideoita.

Sain yhden tällaisen välähdyksen aamutreenin jälkeen. Analysoin aivan liikaa omaa mieltäni, niin myös tällä kertaa. Mustavalkoistan asioita mielessäni, ja ehkä puheessanikin melkoisesti. Tämä lienee peruja kahdeksanvuotiselta bloggaritaipaleeltani, sillä saadakseen asiansa perille (ja myös herättääkseen kiinnostusta) on joskus mustavalkoistettava kuvotukseen saakka. Syvälukutaitoinen ymmärtää tämän ja yleensä ylianalyyttiset – ehkä siis sellaiset kuin minä itse – ottavat mustavalkoistuksen kirjaimellisesti.

Sätin sitten salilta töihin pyöräillessä itseäni tästä rumuudesta. Kun olin päässyt alle kilometrin matkan työpaikalleni, mieleni oli muuttunut tyystin. Mustavalkoistaminen on oikeastaan aika hyvä renki, vaikka surkea isäntänä.

Maailmastaan rajaa pois aivan mielettömiä juttuja, jos suostuu – tai on ajautunut – näkemään vain mustaa ja valkoista. Vain ääripäitä. Yleensä totuudet ja parhaat mallit löytyvät jostakin ääripäiden välistä. Marginaaliselle joukolle yksilöitä voivat sopia ääripäätkin.

Kuva: Jérémy Lelièvre.
Taustan kuva: Jérémy Lelièvre.

 

Mustavalkoistaminen (tai lokerointi tai kaikki-tai-ei-mitään-ajattelu) toimii kuitenkin oivana työkaluna päätöksenteossa, pieninä annoksina. Sen avulla voi korostaa vaihtoehtoja, ajatelmia ja ratkaisuja kuin tiettyjä taajuusalueita musiikkia tehdessä (analogia tuli mieleen musiikintuotantoharrasteeni kautta). Siten se auttaa poimimaan myös parhaan ratkaisuvaihtoehdon tilanteessa, jossa vaihtoehdot vaikuttavat keskenään samanlaisilta. Ja siten se edelleen auttaa priorisoimaan. Kun minulla on työn alla kolme varsin aktiivista blogia, gradun kirjoittaminen, päivätyöt sekä laaja-alainen hyvinvointi-innostus ja erityisesti haluan viettää rentoa aikaa kauniimman ja fiksumman puoliskoni kanssa, on priorisointi – ja siten mustavalkoistaminen – varsin tarpeellinen apu.

Helposti sen kanssa tosin joutuu ansaan. Aikoinaan lokeroin elämänsisältöjä todella hanakalla kädellä ja siksi monta arvatenkin mahtavaa kokemusta jäi kokematta. Myöhemmin olen laajentanut perspektiivejä ja luopunut liiasta analyyttisuudesta, jolloin arkeen on yhtä äkkiä tullut tismalleen niitä sisältöjä, joista ennen vain varovasti unelmoi.

Pitkän ajatuskoulun ja jopa elämää vastustavan taipaleosuuden se vaati, että oppi käyttämään tätäkin ajatusprosessia apunaan. Vaan tuon vaivan väärti se on arvossaan, ja auttaa myös tunnistamaan niitä yleensä parhaita ratkaisuja – henkilökohtaisia kultaisia keskiteitä.

Elämänsä läpeensä mustavalkoistavia ehdotan ajattelemaan joskus loivemmin. Säyseät ja ikidiplomaattiset mielet kokeilkoon edes huvikseen rankan mustavalkoistamisen hetkeä. Sitä voi löytää aivan uudenlaisia juttuja.