Puhdasta hyvää oloa: Luonnon oma ihmelääke

PUR_BLOGI

Kirjoitus on mainosyhteistyö PUR-kaupan kanssa. Kirjoittaja Aino on yksi myymälän työntekijöistä.

Manukahunaja
Oletko jo kuullut luonnon omasta ihmeellisestä parantajasta, Manukasta, joka vaikutustensa lisäksi on myös maultaan herkullista? Kyseessä on Uudesta Seelannista kotoisin oleva hunaja, joka on ollut jo yli puolen vuosituhannen ajan osa maorien kansanlääkintää. Tea tree –sukuisen manukapensaan valkoisten kukkien nektari yhdistettynä mehiläisten erittämiin entsyymeihin antaa hunajalle erityislaatuisia antibakteerisia ominaisuuksia, minkä vuoksi Manuka onkin ainoana laatuaan luokiteltu lääkinnälliseksi hunajaksi.

Bakteerien lisäksi Manuka tepsii myös sieniin ja viruksiin. Antimikrobien ja tulehduksenvastaisen vaikutuksen on todettu toimivan sisäisesti nautittuna niin vatsaongelmiin, suolistosairauksiin ja närästykseen kuin myös erilaisien virussairauksien hoitoon. Älä kuitenkaan kuumenna manukaa, vaan nauti suoraan lusikalla purkista tai teehen sekoitettuna.

Ulkoisesti käytettynä Manuka on loistava apu vakaviinkin iho-ongelmiin, halkeilevan ja kuivan, elottoman inhon hoitoon, haavoihin ja makuuhaavoihin sekä ihon bakteeri-infektioihin ja palovammoihin. Muualla maailmassa Manukan käyttö on yleisempää ja Suomessakin jo muutamat sairaalat sekä hoitolaitokset käyttävät Manukaa mm. leikkauksien jälkihoidoissa ja sisäisesti sairaalabakteerien ennaltaehkäisyyn.

Tutkimukset Manukan ominaisuuksista ja käyttökohteista alkoivat jo 1960-luvulla jatkuen yhä edelleen. Tutkimusnäyttö viittaa Manukan toimivan monissa tapauksissa jopa antibioottia tehokkaammin, mutta ilman haittavaikutuksia! Myös teho vastustuskykyisisiä bakteereita vastaan on todistettu hoitamalla tuloksekkaasti MRSA-sairaabalakteerin kaltaisia superpöpöjä.

Huomionarvoista on myös Manukan teho vastustuskyvyn ylläpitäjänä ennaltaehkäisevänä hoitomuotona tai energianlähteenä sekä suorituskyvyn tehostajana niin urheilusuorituksissa kuin suuren rasituksenkin alla. Ulkoisessa käytössä myös hoidon lisäksi Manukaa voi hyödyntää myös kosmeettisesti kasvonaamion tavoin.

Riippuen käyttötavasta ja tarpeesta Manukoita löyty useampaa eri sorttia sillä eroja löytyy niin vahvuuden, voimakkuuden kuin tehonkin puolesta. Manuka luokitellaankin karkeasti kahteen luokkaan joko aktiivisesksi tai lääkinnälliseksi. Aktiivinen hunaja sopii hyvin vastustuskyvyn ylläpitoon ja ennaltaehkäisevään hoitoon, kun taas selkeästi vahvemmat UMF ja NPA merkityt hunajat aina +10 vahvuudesta ylöspäin toimivat lääkinnällisesti hoitavana.

PUR Hyvinvointikaupasta on saatavilla noin kymmentä eri Manukaa, eri merkinnöillä ja vahvuuksilla. Valikoimiin rantautui juuri erä markkinoiden tehokkainta ja vahvinta manukaa, luokitukseltaan UMF +22. Henkilökuntamme avustuksella löydät omaan tarpeeseesi sopivan hunajan. Osan valikoimastamme löydät myös verkkokaupastamme: terveyskauppa.fi. Tervetuloa ostoksille!

Hidasta elämää -lukijoiden kommentteja Manukasta:

– Täällä on joka kodissa manukaa hunajana ja voiteena jne. se on hittituote täälläkin vaikka olemassa on ollut satoja vuosia:)  -Mari

Tää on ihan käsittämätöntä hunajaa. Mun isä on kärsinyt koko elämänsä nenäverenvuodosta ja talvella vuoto yltyi eikä meinannut loppua. Nyt mun isä on laittanut joka päivä pumpulitikulla Manukaa nenäänsä ja kertaakaan ei ole sen jälkeen tullut verta nenästä. Tilanne oli jo tosi paha, verenvuoto kesti useita tunteja. – Susanna

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image