7 vinkkiä miten päästä yli peloista ja tehdä suuria elämänmuutoksia

Muuttuminen on vaikeaa. Se on vielä vaikeampaa jos kyseessä on suuri muutos – ihmissuhteen päättäminen, työpaikasta lähteminen, oman yrityksen aloittaminen tai muu vaikea päätös.

Vaikka ison muutoksen teko on selkeästi meille hyväksi, se voi olla vaikeaa.

Me huolestumme. Mistä tiedämme teemmekö oikean päätöksen?

Toivomme, että tietäisimme enemmän. Miten voimme tehdä päätöksen ilman kaikkea tarvittavaa tietoa?

Tunnemme olevamme jumissa. Miten pääsemme pelon yli ja siirrymme eteenpäin kohti haluamaamme asiaa?

Varmoja vastauksia ei toki ole, mutta tässä on seitsemän ajatusta, jotka voivat auttaa sinua menemään eteenpäin ja tekemään positiivisia muutoksia elämässäsi.

1Sinulla ei ikinä ole kaikkea tietoa

Usein välttelemme tärkeiden päätösten tekoa, koska haluamme lisää tietoa ennen kuin teemme lopullisen päätöksen.

On toki totta, että tietoa kannattaa kerätä ja punnita, mutta jos odotat täysin peilikirkasta vastausta, joudut odottamaan pitkään. Me ihmiset olemme erikoisia otuksia ja tiedon tarpeemme voi olla lamaannuttavaa.

Elämä on sarja arvauksia, virheitä ja uudelleen arviointeja. Tee paras päätös minkä tässä hetkessä voit ja jatka eteenpäin.

2. Rohkene luottaa itseesi

Meillä on kaikenlaisia tekosyitä miksi emme tee tärkeitä muutoksia, mutta usein taustalla vaikuttaa meitä rajoittava epäluottamus itseemme.

Me ajattelemme että emme tiedä mitä tehdä tai miten reagoida uudessa tilanteessa. Meitä huolestuttaa se, että emme selviä tulevaisuuden tutkimattomassa maastossa.

Usko itseesi enemmän.

Olethan aiemminkin selvinnyt odottamattomista haasteista, vai mitä? Kun auton rengas tyhjeni matkalla töihin tai kun sinut yllättäen jätettiin. Lopulta sinä selvisit tilanteesta.

Rohkene luottaa itseesi. Mitä tahansa eteen tuleekaan, sinä kyllä löydät keinot selvitä.

hyppytuntemattomaan

3Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?

Aivan kuten mustasukkaisuus, suurin osa peloistasi syntyy omassa päässäsi.

Kun pysähdyt miettimään, mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, huomaat, että on olemassa todella vähän asioita joista et toipuisi.

Kysy itseltäsi: Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Kun oivallat että pahin lopputulos ei olekaan niin paha, olet valmis ottamaan riskin.

4. Prosessi on yhtä tärkeä kuin lopputulos

Me olemme niin tulos-orientoituneita. Huolehdimme siitä, että jos aloitamme ponnistelut suurta päämääräämme kohti, emme saavutakaan sitä.

Arvaapa mitä? Sinulla on oikeus muuttaa mieltäsi.

Vaikka et päässyt päämäärääsi, et ole epäonnistunut. Sinä valitsit päämääräsi itse, joten voit valita uuden päämäärän puolimatkassa. Epäonnistuminen tai menestyminen eivät ole määränpäitä.

Nauti siis eteenpäin menemisen prosessista.

5. Jatka uusien mahdollisuuksien tavoittelemista

Jos et ole varma suuresta päätöksestä, voit olla huolissasi joutumisesta tilanteeseen, josta et pääse pois.

Ajattele asiaa eri näkökulmasta. Uudet valinnat rajoittavat vaihtoehtojasi hyvin harvoin.

Itse asiassa, uusien mahdollisuuksien tavoittelu avaa usein lisää uusia mahdollisuuksia. Yksi paras asia tärkeisiin tavoitteisiin intohimoisesti pyrkimisessä on se, että ne avaavat uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja joita et lainkaan alussa odottanut.

Jos lähdet seuraamaan niitä mielenkiintoisia mahdollisuuksia jotka sinulle avautuvat matkan varrella tavoitteeseesi, voit olla varma, että sinulla on aina vaihtoehtoja.

eteenpain

6. Yrittäminen todella vaikuttaa, joten yritä

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta yksi suurimmista syistä miksi emme tee muutoksia on se, että emme yritä. Emme yritä, koska sitten on helppo keksiä tekosyitä miksi emme saaneet mitä halusimme.

Etkö päässyt koetta läpi? Oletko tyhmä? En tietenkään ole tyhmä. En vain lukenut kokeeseen. Jos olisin lukenut, olisin saanut kiitettävän arvosanan. ”

Jumitatko työssä, jota inhoat? Miksi et ole löytänyt vielä uutta työpaikkaa? “No, en ole kunnolla hakenut uutta työpaikkaa. Jos olisin halunnut, olisin pärjännyt haastattelussa loistavasti.”

Miksi keksimme tällaisia tekosyitä itsellemme? Koska jos yritämme ja epäonnistumme, sitten me vain epäonnistumme. Mutta jos emme yritä, no, sitten voimme vain syyttää laiskuutta.

Pää pystyyn. Kaikki epäonnistuvat joskus.

Parasta on se, että jos todella yrität, voitat enemmän kuin voit kuvitellakaan.

7. Aloita pienillä, realistisilla tavoitteilla

Et voi juosta ennen kuin osaat kävellä.

Ehkä unelmatyöhön hakeminen tuntuu juuri nyt pelottavalta. Mitä sitten voit tehdä jo tänään?

Voitko jutella jollekin, joka tekee unelmatyötäsi ja kysyä minkälaisia taitoja työssä menestymiseen tarvitaan? Voitko alkaa opetella yhtä näistä taidoista?

Sinun ei tarvitse muuttaa koko maailmaa kerralla, sinun tulee vain tehdä tänään yksi pieni muutos omassa maailmassasi.

Lähde: www.lifehack.org

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image