Tavoitteiden avulla perikatoon ja sieltä takaisin

Sattuipa aika väkevä otsikko, mutta niin monta kertaa olen tätä tragediaa todistanut sekä itse kokenut, että ajattelin hieman käsitellä tässä kirjoituksessa tavoitteita. Nyky-yhteiskunnassa nimittäin vaikuttaa jopa oudolta, jos jollain ihmisellä ei ole tavoitteita! Sitähän vallan erottuu joukosta, jos ei tavoittele jotain erityistä. Huh huh, sanon minä!

Viime viikolla pidin valmennusta ja kun kerroin, että minulla ei ole tavoitteita, kuului yleisöstä pienimuotoinen kohahdus. Ei tavoitteita?! Kysyvä ja yllättynyt katse monen kasvoilla kertoi paljon.

Olen elänyt tavoiteorientoitunutta elämää aivan tarpeeksi, tietääkseni, että minulle se ei ainakaan sopinut. Ja tarkemmin ajateltuna en usko sen sopivan aidosti kenelle muullekaan. On vaikea kuvitella, että esi-isämme olisivat joskus kesken jänisjahdin alkaneet nostattamaan fiilistä Anthony Robbins tyyliin esimerkiksi kävelemällä tulisten hiilien yli, jotta tulisi isompaa riistaa kaadettua,  kun on nyt pystynyt ”ylittämään itsensä”.

Eikä siinä mitään, tavoitteita saa olla ja samalla on hyvä tiedostaa, että miksi niiden kanssa tulee olla tarkkana.

Tarkastellaan ensiksi mitä tapahtuu, kun asetat minkä tahansa tavoitteen: Asetetaan kuvitteelliseksi tavoitteeksi, että sinun tavoite on saada 10 000 euroa lisää vuoden loppuun mennessä. Samalla hetkellä, kun lähdet uskomaan tähän tavoitteeseen ja ajatukseen, menetät osin kosketuksen nykyhetkeen.

Yhtä lailla nykyhetkesi muuttuu osin riittämättömäksi ja se nakertaa taustalla hyvinvointiasi. Usein tavoitteen asettamiseen ja siihen keskittymiseen yhdistyy eräänlainen ”tunnelinäkö”, eli nähdään vain tavoite ja samalla menetetään kaikki mahdollisuudet, joita nykyinen hetki tarjoaa. Kun on tiukasti kiinni jossain tavoitteessa, ei ehdi huomata niitä mahdollisuuksia, joita meille tarjoillaan joka hetki.

kuvituskuva
Aikaa kävellä ja nauttia upeista maisemista! (Ottamani kuva Helsingin Lauttasaaresta)

 

Elin suurin piirtein 10 vuotta irrallaan nykyhetkestä, aina tavoitteissa, tsempaten ja fiilistellen. Joka kerta, kun saavutin jonkin tavoitteen, huomasin, että ei sekään mitään muuttanut. Olipa nyt sitten taas yksi tavoite saavutettu, mutta millä hinnalla. Sillä hinnalla, että en enää osannut sanoa mitä onkaan tavallinen normaali elämä. Sellainen elämä, jossa on aikaa elää ja mahdollisuus ”vain” viettää aikaa.

Ymmärsin tuolloin, että kaikki suurimmat mahdollisuudet ja ihmeet syntyvät parhaillaan tässä hetkessä. 10 vuotta kestänyt tavoitehakuisuuteni oli itse asiassa himmentänyt läheltäni monia kirkkaita kohtia, joihin keskittymällä aloin kokemaan aivan uudenlaisia asioita elämässä – niin hyviä asioita, että en olisi sellaisia edes uskaltanut kuvitella, saatika tavoitella.

Niin. Nyt elän ilman sen kummempia tavoitteita ja nautin! Suosittelen tätä myös sinulle! Pelottihan se aluksi, mutta onnellisuus ja rauhallisuus on aivan eri tasoa, kuin tavoitteiden kanssa. Teen edelleen asioita, mutta huomattavasti onnellisempana, koska en ole kiinni lopputuloksissa tai tavoitteissa. Itse asiassa olen huomannut, että asiat, joita teen, sujuvat huomattavasti paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

En muuten olisi osannut tavoitella vaikkapa tätä Hidasta Elämää -sivustolle kirjoittamista. Se kun ei olisi mahtunut tähän ”tiukkaan” tavoitepalettiini. Nyt nautin tästä ja koen suurta kiitollisuutta, että saan kirjoittaa juuri sinulle.

Ilman tavoitteita tämäkin siis mahdollistui!

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: