Olemme hypnoosissa omiin uskomuksiimme

Elämä on pitkä, jos päätämme tehdä siitä pitkän. Helposti ajattelemme, että elämä on lyhyt, että se vain viilettää ohi. Puut, erilaiset eläimet ja eliöt saattavat elää kymmeniäkin kertoja pitempään kuin me. Miksi meille on annettu niin vähän elinaikaa?

ranDom_photo_vasamattaretMAINOS900px

Oma elämämme pituus riittää, jos käytämme aikamme hyvin. Henkilö, joka on elänyt 60-vuotiaaksi tehden paljon niitä asioita, mistä nauttii ja luonut oman polkunsa elämässä, kuuntelematta ulkopuolisten negatiivisuutta, ei varmasti kadu tai pelkää kuolevansa. Mitä enemmän teemme asioita, jotka ovat ristiriidassa oman intuitiomme kanssa, sitä vähemmän nautimme omasta elämästämme ja sitä nopeammin elämä tuntuu lipsuvan käsistämme.

Kaikki jotka vetävät meitä puoleensa, vievät meitä kauemmas itsestämme. Jos kannamme vastuun tekemisestämme tehden asioita, jotka koemme merkittäväksi itsellemme, aika tuntuu hidastuvan. Se menettää kokonaan merkityksensä. Kuolema menettää merkityksensä. Koska silloin kun toteuttaa täydellisesti itseään, se miten pitkään sitä jatkuu, ei merkitse mitään.

Mietin joskus lenkkeillessäni ulkona, että mitä jos nyt liukastuisin ja jäisin auton alle ja elämäni olisi siinä. Kaikki olisi ohi. Mitä merkitystä sillä olisi minulle? Tämä on vaikea aihe ja kuulostaa ehkä vähän rajulta, joten koetan avata ajatuksiani hieman.

Poistuisin itse maailmasta ja elämä täällä jatkuisi. Kaikki jatkuisi. Kun kaikki tuntemamme ihmiset kuolevat, elämä jatkuu. Luonto jatkuu. Luonto on uskomaton voima, mikä vain jatkaa elämistään ja olemistaan. Se kuolee ja syntyy ja kuolee ja syntyy aina vaan. Meidän elämämme on hetken vilahdus. Ja koetamme tarrata siihen kiinni kynsin ja hampain, vaikka tiedämme voimattomuutemme. Ainut keino olla pelkäämättä kuolemaa, on luovuttaa. Luovuttaa kaikki kiintymykset ulkoisiin tekijöihin ja asioihin. Riisutua täysin kaikesta, mitä omistamme tai luulemme omistavamme. Hyväksyä, että ainut, mikä on pysyvää, on muutos, että lähdemme täältä samat ulkoiset asiat sylissä, kuin tullessamme. Hyvä vertauskuva on Monopoli-lautapeli: Vaikka kuinka oppisimme voittamaan pelissä ja dominoimaan muita. Vaikka oppisimme kaikki porsaanreiät, manipulaatiot ja parhaat tekniikat, niin ettei kukaan voisi meille mitään ja tienaisimme kaikki mahdolliset leikkirahat ja hotelliomistukset. Niin silti, silti lopussa käy aina samoin: kaikki menee takaisin laatikkoon.

ranDom_photo_Sunset_Tree_Sharpened_NET

Kuvittele vaipuvasi syvään uneen. Kuvittele, voivasi nähdä unta 75 vuotta. Kuvittele, mitä kaikkea tekisit. Voisit tehdä ihan mitä vain, kaikki ne asiat mistä olet aina unelmoinut tekeväsi, ilman pelkoa. Pelottomana menisit ja tekisit asioita, mitä et ole aiemmin uskaltanut tehdä tietäen, ettet voi epäonnistua. Olisit jumala!

Mutta mitä jos elämmekin tätä unta juuri nyt? Mitä jos voimme, riisumalla kaikki ongelmamme ja syymme olla tekemättä asioita, tehdä mitä ikinä haluamme? Mikä meitä estää tekemästä näitä asioita?

Illuusio, maya. Olemme hypnoosissa omiin uskomuksiimme. Luulemme ja uskomme ongelmiemme olevan tosia. Luulemme, että kaikki ne syyt mitä jatkuvasti kerromme itsellemme ovat oikeasti totta! Uskomme omia valheitamme.

Kuinka pitkäksi pystyt venyttämään yhden minuutin? Kuinka paljon pystyt tekemään elämäsi viimeisen tuntisi aikana? Tunti täysillä elettyä elämää on parempi, kuin vuosikymmen puoliteholla.

Lähteitä:
(Unessa 75 vuotta) Alan Watts
(Monopoli vertaus) Zeitgeist

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Elämää voi aina parantaa -kirja

    28,50  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin