Pelko ja pakeneminen

Luin lomallani Florence Scovel Shinnin kirjaa Elämän peli. Kerroin lapsillekin siinä olevia tarinoita. Heidän lempitarinansa kirjasta on naisesta, joka pelkäsi kuollakseen tikapuita. Lapset nauroivat järjettömälle pelon kohteelle ja tulimme yhdessä siihen tulokseen, että pelot ovatkin vailla järkeä, silloin jos uskoo, että maailma on hyvä ja meille halutaan vain hyvää.

Florence oli sanonut tikapuita pelkäävälle naiselle: ”Jos pelkäät, olet alkanut uskoa yhden voiman sijasta kahteen voimaan, Hyvään ja Pahaan. Koska Jumala on täydellinen ja ehdoton, mitään vastakkaista voimaa ei voi olla, jos ihminen ei itse tee itselleen pahasta epäjumalaa. Osoita, että uskot vain yhteen voimaan ja ettei pahuudessa ole voimaa tai totuutta, kävelemällä seuraavien näkemiesi tikapuiden alta.”

Naisen piti päästä pankkiin tallelokerolle, mutta sinne päästääkseen hänen olisi pitänyt kulkea niiden edessä olevien tikapuiden ohi. Hän ei pystynyt siihen joten lähti pois, täristen pelosta. Sitten hän muisti Florencen sanat ja päätti uskaltaa. Se oli tärkeä hetki hänen elämässään, sillä tikapuut olivat rajoittaneet hänen elämäänsä jo vuosia. Hän meni takaisin ja tikapuut olivatkin poissa!

Tarinan opetus oli se, että jos on halukas tekemään jotain mitä pelkää, sitä ei tarvitsekaan tehdä. Selitys on, että pelko veti tikapuut naisen polulle ja pelottomuus siirsi ne pois.

Uskon tähän, sillä tämä on minulle näytetty omassa elämässäni todeksi monta kertaa. Jos pelkään jotain, sitä tuodaan eteeni, kunnes en enää pelkää sitä. Minulla oli pelko lääkäreiden armoille joutumista sekä lääkkeitä kohtaan. Minut heitettiin täydellisesti tähän tilanteeseen tyttäreni sairastuttua munuaistautiin. Lääkärit määräsivät hoidon ja lääkitys olisi pahimmillaan jatkuvaa ja aina vahvempiin lääkkeisiin siirtymistä. Olin todella peloissani. Sain henkisiltä ihmisiltä mielestäni idioottimaisia neuvoja rakastaa tätä sairautta.

Annoin sairaudelle järjettömän määrän energiaa, se täytti kaikki ajatukseni ja määräsi elämämme tahdin. Se energia minkä annamme, palaa meille takaisin samanlaisena. Kun ajatus on ”olen sairas”, alitajuinen mieli, joka on pelkkää voimaa ilman suuntaa, tekee työtä käskettyä ja pysytkin sairaana. Jokainen alitajuntaan viety ajatus painuu sinne ja toteutuu. Florence, 1925 julkaistussa kirjassaan sanoo: ”Jokainen ihminen, joka ei tunne sanan voimaa, on ajastaan jäljessä.”

Kun olin vellonut pelossani tarpeeksi kauan ja ymmärtänyt sen vain pahentavan tilannetta, oli pakko kokeilla jotain muuta. Fyysisellä tasolla aloitimme tiukan ruokavalion ja vihermehut ja henkisellä tasolla teimme täyskäännöksen ja hyppäsimme pois pelon kyydistä. Ymmärsin rakkauden olevan pelon vastakohta ja ainoa ase pelkoa vastaan. Hyväksyin tilanteen enkä vastustellut sitä, keskityin rakastamaan elämää ja unohdin koko sairauden. Tyttäreni teki saman ja alkoi hokea ”minä olen terve”. Pelko hävisi ja hävisi lopulta koko sairauskin. Kiinalaisen lääketieteen mukaan pelko asuu munuaisissa ja tyttäreni vapautui sairauden ansiosta myös monista syvistä peloistaan. Ujo ja huomaamaton tyttö puhkesi kukkaan sairauden ansiosta.

Laivat purjehtivat satamaan tyynen meren halki. Enää en vastustele mitään. Niin kauan kuin ihminen vastustelee tilannetta, se jatkuu. Jos hän pakenee, se juoksee hänen peräänsä. Uskon, että jokainen tilanne, sairaus ja henkilö, joka elämääni tulee, on lahja. Uskon, että minulle halutaan vain hyvää ja että olen ansainnut pelkkää hyvää. Uskon, että kaikella on tarkoitus, ja vaikkei sitä tarkoitusta heti ymmärräkään, sen ymmärtää joskus.

En hätäänny enkä pelkää, uskoni on niin vahva. Se tuo minulle mieletöntä rauhaa ja iloa. Kaikki elämässäni näyttää toimivan niin saumattomasti kun en vastustele, järjestele tai yritä muuttaa olosuhteitani. Pidän huolta vain omista ajatuksistani, omasta mielenrauhastani ja teen työtäni, olen äiti ja puoliso, rakkaudella. Se riittää.

Kaikki mitä olen sisäistänyt matkani varrella, on ensin haastettu, sitten todistettu. Suurimpia ilojani on nähdä tämän prosessin tapahtuvan muillakin. Heti kun olin kertonut tyttärelleni tämän tikapuutarinan, hänen ympärillään alkoi pörrätä ampiainen. Hän pelkää kaikkia lentäviä ötököitä. Hän alkoi itkeä ja täristä ja huitoa. Olin vierellä rauhassa ja muistutin tarinasta. Sanoin, että nyt sinua testataan, uskoitko tarinaan. Meille halutaan vain parasta ja oli se sitten Jumala tai universumi, mihin uskotkaan, se tuo sinulle eteen rakkaudella pelkojasi, jotta voisit vapautua niistä.

Juttelimme asiasta lisää kun kävelimme kahvilaan. Istuimme pöytään ja heti oli tytön kimpussa pörriäinen. Välitön pelko. Kysyin, kauanko hän niitä ampiaisia haluaa puoleensa vetää, sillä minä en niitä pelkää ja minut ne jättävät ihan rauhaan! Tähän hän jo nauroi, että siksikö kaikki kissat aina menevät istumaan allergikon syliin ja koirat menevät ihmisten luo, jotka pelkäävät koiria?

Hän alkoi uskoa, ja kun olimme seuraavana päivänä eläintarhassa, hän aloitti pelon kohtaamisen perhoshuoneessa, jossa perhoset lentelivät vapaasti. Ennen häntä ei olisi ikinä saanut sinne. Se oli tärkeä hetki hänen elämässään.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: