Onnivaattori: Hitauden ja Nopeuden tanssi

Ote Onnivaattorin päiväkirjasta, toukokuu 2014:

Olin aamulla menossa juna-asemalle, Helsinki-päivä. Asemalle ajellessani muistin, että tänään on Olli-Pekka, meidän toimitusjohtajamme tulossa Jyväskylästä Turkuun. Minun junani lähtee klo 9, Jyväskylän juna saapuu 8:50. Ehdimme tavata lyhyesti Turun rautatieasemalla.Mitä vahingossa ilmaantuneessa, suunnittelemattomassa ja organisoimattomassa keskustelussamme tapahtui? Miten tällaisessa arjessa luodaan ja säilytetään yhteenkuumisen ja yhteisen merkityksen tunne? Miten me opimme toisiltamme, miten suuntaamme energiamme, miten autamme toisiamme?Ensinnäkin, meistä oli tosi mukava tavata – osoitimme sen halaamalla toisiamme. Kyllä suomalaiset miehet tuntevat, ja myös osoittavat tunteensa. Toiseksi, me kysyimme toisiltamme että mitä sinulle kuuluu. Ja meitä kumpaakin todella kiinnosti kuulla vastaus.

Kun energiakenttä oli luotu, alkoi tapahtua paljon hyvin lyhyessä ajassa. Ilmaisin iloni siitä että kalenterini sisältää enemmän aitoa minua kuin koskaan työelämäni aikana. Ilmaisin myös, että rahaa siitä olen saanut kasaan vähemmän kuin koskaan – mikä on ok, koska en etsi maksimaalista rahatuottoa, vaan nimenomaan omaa tapaani tehdä itselleni merkityksellistä työtä.

Ja mitä sanoi toimitusjohtajamme, tässähän on työntekijä jota ei kiinnosta haalia aggressiivisesti rahaa yritykselle? Ei se paljon sano, siis sanoilla, mutta puhuu isosti koko rennolla olemuksellaan: sinusta näkyy että olet omalla polullasi, jatka vaan kaikessa rauhassa. Kyllä löydät asiakkaasi, tai asiakkaasi löytävät sinut.

Juuri niin päätän tehdä. Aika on kypsymässä minun suuntaani, en tarkoita tällä että minulla on korkeampaa tietoa siitä mitä pitää tehdä. Olennainen ero on siinä, etten ole polullani niin yksin kuin olin 5-10 vuotta sitten. Voin olla avuksi muille vain jos pysyn omana itsenäni ja kuljen omaa polkuani. Minun on löydettävä itseni, jotta asiakkaani voisivat löytää minut.

Junassa katselen vielä ikkunasta ulos, mieleeni nousee Ryokanin runo, joka on ollut mukanani parikymmentä vuotta.
Sammalen alla
virtaa ääneti puro.
Kuuntelen sitä.
Äkkiä minusta tulee
läpikuultava ja tyyni.
Alitajunta, hiljaisuus, sisäisen äänen kuunteleminen, läpikuultava ja tyyni. Mieleni on valmis – pysähtymään, hidastamaan, kiihdyttämään.

– Terveisin Pexi