Keltaisessa talossa: Sadonkorjuun aikaa

Syksy antaa merkkejään ja niin on tietysti myös sadonkorjuun aika. Punaiset-ja mustat viinimarjat on jo poimittu ja pakkaseen talven varalle säilötty. Omenat alkavat hiljalleen valmistua, mutta vielä ei kiireisin sesonki ole niiden suhteen. Kasvikuivuri kyllä päivittäin kuivaa omenalastuja talvella naposteltavaksi. Tähän saakka menekki on ollut kyllä niin kova, että talvea ei nämä lastut tule näkemään!

Keväällä minä sain jostain kummasta valtavan hyötykasvimaa innostuksen. Liekö talven tuvassa ololla osuutensa asiaan, mutta suunnitelmissa oli kasvulavat. Suunnitteluvaiheeseen ne eivät jääneetkään, vaan Keltaisen talon isäntä ne teki ihan suunnitelmien mukaan.

Lavoihin istutin pinaattia, persiljaa, sipulia ja porkkanaa. Hyötykasvimaalleni tuli myös pensasmustikkaa, mansikaa, vadelmaa, sekä Gojimarja. Kehäkukkaakin jonkun lavan reunalle laitoin piristykseksi. Aivan sielu lepäsi, kun katselin istutuksia ja olin niin ylpeä itsestäni, kun minussa oli herännyt vihdoinkin kotipuutarhuri.

Sieluni silmin näin, kuinka kerään satoa talven varalle. Siinä haavekuvassa ei näkynyt yhtään rikkaruohoa, ei ylikasvanutta kehäkukkaa, kukkivasta pinaatista puhumattakaan!

Todellisuus ei sitten tätä haavekuvaa juuri vastannutkaan, kasvulavoissa kasvoi toki kaikkea mitä sinne olin kylvänyt, mutta ainakin yhtä paljon myös sellaista, jota en sinne ollut kylvänyt! Niin komeana kasvaa nokkonen, vesiheinä ja ties mitkä monet muut ja vielpä kaiken kruunaavana jopa orvokkia! Olisi siinä emäntäkoulun puutarhaopettajani hieronut silmiään, kun olisi nuo lavat nähnyt, ei ole oppi kauas kantanut!

Ennen kesää ja kesän jälkeen, kuokan paikka lähes sama

 

Mutta ei maailma tuohon kaadu, löytyihän sieltä kuitenkin komeat porkkanat ( olin muuten harventanut porkkanapenkin! ) sipulit ja mahtava määrä persiljaa!

Olisi varmaan pitänyt jo silloin keväällä laittaa blogiin nuo kuvat kasvulavoista ja kaikessa hiljaisuudessa kerätä sato rikkaruohojen seasta ja jättää bloggaus siinä kohtaa väliin. Ne kuvat jäi laittamatta, joten tässä ne nyt sitten on se todellisuus ihasteltavaksi.

Siihen olen kuitenkin tyytyväinen, että en lähtenyt blogia perustaessani tavoittelemaan mitään suurta ja kaunista, vaan päätin pysytellä ihan tavallisessa, arkisesta elämästä kertovassa blogissa, muuten jäisivät postaukset vieläkin vähemmälle.

Tällaista on elämä Keltaisessa talossa, ei niin kuvankaunista, mutta onnellista ja maistuu elämältä, kaikkine mausteineen!