Keijumaista: Ihmeellinen intuitio

Pari vuotta sitten aloitin omaan intuitiooni tutustumisen. Luin Sonia Choquetten kirjaa Trust Your Vibes ja testailin kirjan ajatuksia käytännössä. Ihan pieniä juttuja. Valitaan reitti bussipysäkiltä kotiin intuitiivisesti. Ei takerruta vihannesosastolla siihen, ottaako kurkkua vai tomaattia, vaan ottaa sen kumpi intuitiivisesti tuntuu paremmalta. Tosiaankin ihan pieniä juttuja. Vähän hassujakin. Kirjan ohjeiden mukaisesti tarkoitus oli alkaa luottamaan omaan sisäiseen ääneen niin pienissä kuin suurissa asioissa. Joskus elämä vain on helpompaa kun tietää että haluaa leivälleen kurkkua.

Oli elokuun lopun aurinkoinen päivä ja minun piti saada vauva uneen. Olin kaupungilla vailla suunnitelmia. Soitin Kruunuhaassa asuvalle ystävälleni, jolla oli saman ikäinen vauva. Josko hän lähtisi seurakseni samoissa aikeissa. Ystävä ei vastannut puhelimeen ja unohdin hänet. Lähdin kävelemään ristiin rastiin Kruunuhakaa.

Aikani käveltyäni päätin suunnata Mariankadulle. Siellä on muutama pittoreski putiikki, joiden ikkunoiden editse on kiva kävellä. Risteyksessä minulle tuli tunne, että minun pitäisi jatkaa ylämäkeä eteenpäin, eikä kääntyä oikealle kuten olin suunnitellut. Hiukan vastentahtoisesti kuuntelin ääntä, olinhan harjoittelemassa intuitiotani. Varjoisa ja tuulinen katu ylämäkineen ei vetänyt puoleensa. Kirosin intuition kanssa hassuttelua ja ajattelin, että käännyn seuraavasta oikealle. Intuitioni ohjasikin minut vasemmalle ja alas kohti merta. Pahuksen intuitio. Menin, mutta reititin samalla mielessäni itselleni uutta korjausliikettä Kauppatorin kautta Aleksille.

Rantaa lähestyessäni katselin merta ja korkeita purjelaivoja ja näin siellä tutun hahmon. Ystäväni, jolle olin yrittänyt soittaa. Käännyin ja lähdin ystävää kohti. Lähempänä näin, että ystäväni puhui puhelimessa ja vielä lähempänä näin, että hän itki. Ystäväni vauvan isä ei halunnut osallistua lapsensa elämään, joten ystäväni oli onnellinen, mutta usein kovin väsynyt. Hän lopetti puhelun ja kertoi itkien, että oli ollut raskas yö ja päivä ja hän oli rukoillut, että joku tulisi ja auttaisi. Vau. Näinkö tämä toimii? Siinähän minä olin, taivastilauksena.

Populääreihin mielikuviin intuitiosta sekoittuu uskomuksia ja käsityksiä, joihin liitetään selvännökäisyyttä, kykyjä ennustaa ja koko joukko höpö-höpöä. Intuitio on myös kovan rahan tutkimuskohde. NASA on sijoittanut intuition tutkimukseen 25 miljoona dollaria. Yhä enemmän ja useammin ja epätodennäköisimmissä paikoissa intuitiota pidetään kilpailuvalttina esimerkiksi politiikassa, kriisienratkaisutilanteissa ja talouselämässä. Haastatteluissa 89% korkean tason johtajista myöntää luottavansa intuitioon; samoin merkittävä osa Nobel palkinnon voittajista. Talouselämä on täynnä menestystarinoita ihmisistä, jotka ovat tehneet merkittäviä taloudellisia voittoja kuuntelemalla intuitiotaan. Intuitiivinen ajattelu – rationaalisen, kognitiivisen ajattelun ja intuition yhdistäminen —  on yhä enemmän ja enemmän tosi kova juttu ja huikea kilpailuvaltti.

Useimmat lienevät kuulleet sanonnan: ”kuuntele sydämesi ääntä”. Eikä se näytä intuition tutkimuksessa olevan pelkkää sanahelinää tai metaforista hempeilyä. Intuitiotutkimuksissa nousee esiin aivojen ja sydämen yhteistyö – tai yhteistyökyvyttömyys. Sydän ei ole ainoastaan pumppu, vaan myös hyvin hienostunut hermostollinen järjestelmä, jossa on noin 40 000 neuronia. Nyt nojaudun Dominique Surelin luentoihin ja kirjoituksiin sekä Rollin McCratyn tutkimukseen. Nimenomaan sydän näyttäisi olevan se osa ihmisessä, joka pystyy vastaanottamaan ei-lokaalista informaatiota: siis niitä viestejä, jotka eivät palaudu kuuloon, näköön, makuun, hajuun, tuntoon. Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan juuri sydän ottaa vastaan aistihavaintoihin paikantumatonta tietoa.

Sydän toimii itsenäisesti aivoihin nähden, mutta on yhteydessä aivoihin. Sydän siis vastaanottaa suuren määrän informaatiota ja välittää saamansa tiedon aivoihin, mutta aivot pystyvät vastaanottamaan tästä saamastaan informaatiosta vain hyvin pienen osan. Tietoinen mieli ei ymmärrä saamiaan viestejä. Se aloittaa oman työnsä yrittämällä mallintaa saamansa tiedon kognitiiviseen muottiin, kulttuuriin ja kasvatukseen sopivaan tulkintakehikkoon.

Siinähän sitä sitten ollaan. Sydämen äänen ja järkeilyn risteyksessä. Kasvatuksen, kulttuurin ja rationaalisen ajattelun myötäavustuksella jokaiselle ihmiselle synnynnäinen intuitiivinen kyky puuroutuu.

Intuition opettelu onkin ennen kaikkea sukeltamista oman ajattelunsa alapuolelle. Kykyä erottaa ajatuskakofoniasta ja järjen äänestä hiljainen varma tieto, joka tulee sydämestä. Ja se tulee, se on uskomatonta, kuinka selvänä ja kirkkaana se tulee, kunhan oppii tunnistamaan, kuinka se puhuu ja miltä se tuntuu kuin se puhuu. Sydän, oma viisas minä.

Rationalisoinnin ohella intuitio eroaa tunteista. Se on tyyntä ja varmaa, toisin kuin tunnemyrskyt ja -kuohut, jotka ohjaavat ihmistä vanhojen pelkojen ja tunnemuistojen voimalla. Intuitiossa ei ole mitään ailahtelevaa, ei pelokasta, uhmakasta tai tasapainotonta.  Se vain on. Melkeinpä tyhjää, kuin kirkasta ja kiihkotonta valoa. Olkoonkin että intuitiiviset päätökset voivat ulospäin näyttäytyä hullun rohkeilta, niiden tekeminen on tekijälleen helppoa ja kevyttä. Varmaa, tyyntä, rauhallista, luottavaista.

Vaikeidenkin asioiden päättäminen muuttuu monta astetta keveämmäksi, kun tietää, että näin asiat nyt ovat ja näin minun tulee toimia ja tehdä. Se vain tuntuu oikealta siitäkin huolimatta, että tuo vahva tunne voi joskus rationaalisen ajattelun tai vanhojen tunnemuistojen nojalla tuntua järjettömältä ja mielipuoliselta. Tyhmältä, pelottavalta, hypyltä tuntemattomaan. Ei turvaverkkoja, puhdas luottamus vailla varmistusta. Luottamus siihen, että sydän on suuressa viisaudessaan puolestani käsitellyt käsittämättömän määrän tietoa ja muuttujia, ja välittänyt viisauden tietooni ratkaisujeni ja elämäni tueksi.

Sydän, kuuntelen sinua. Ole kompassini. Vie minut ihanalle matkalle elämääni.

***

Varoitus: Älä lopeta ajattelemista, älä lopeta tuntemista. Älä anna vastuuta elämästäsi kenenkään toisen käsiin. Intuitiivinen elämä ja sydämen äänen kuunteleminen ei tarkoita rationaalisen ajattelun loppua tai tunteiden kieltämistä, eikä varsinkaan vastuusta laistamista. Intuitio on yksi olennainen lisä oman elämän pienten ja suurten valintojen tekemiseen itseään ja toisia kunnioittaen. Se ei tarkoita tempautumista kaikkien tuulten mukaan, päinvastoin. Parhaimmillaan se on kuin tulisi kotiin, paikkaan jota me HIMAssa nimitämme HIMAksi. Se on se kohta itsessäsi, johon tultuasi sinulla ei ole hätää. Tiedät, että selviät ja löydät oikeat ratkaisut elämässäsi ja luotat siihen, että elämä kantaa. Ja kyllä, elämä on intuition kanssa hiukan keveämpää, ihanampaa, huikeampaa, rohkeampaa.

 

Kirjoitus on julkaistu myös HIMAn blogeissa