Vakaalla maalla: Miten päästä irti peloista ja lisätä hyvinvointia?

Tänä päivänä yrityksemme ymmärtää elämää lähtee sen osien ymmärtämisestä. Eri tieteenalat tutkivat kokonaisuuden kannalta kapeita elämän osa-alueita. Tieteenalojen menetelmät vaihtelevat tiukoista matemaattisista malleista vapaampaan käsitykseen maailmasta.

Oma alani on markkinointi ja siinä esimerkiksi ymmärrys kuluttajista on pelkistynyt pahimmillaan todella yksinkertaistettuun näkemykseen. Ihmisen toiminnasta, kuluttajakäyttäytymisestä, on tehty jäykkä kaava. Maailmaa koetetaan kovasti sulloa ahtaisiin teorioihin ja sitten ihmetellään, miksi lopputulos ei vastaakaan laskentakaavaa.

Kävin aikoinaan lääkärillä tutkituttamassa todella jumissa olevaa selkääni. Pikainen tarkastus tuotti diagnoosiksi työperäisen skolioosin. Kouraan lykättiin lihasrelaksanttiresepti. Mainion fysioterapeutin kanssa vaiva saatiin kuitenkin selvitettyä asentoharjoituksilla. Resepti lensi silppuriin. Länsimainen lääketiede on yksi äärimmäisen osittuneelta tuntuva tieteenala, joka koskettaa meitä kaikkia. Ääriesimerkeissä puhutaan ”yksi vaiva, yksi lääke”-mallista, jonka mukaan lääkäri tutkii potilaan kiireesti liukuhihnatyönä ja määrää tälle sopivan satsin erilaisia pillereitä vaivan mukaan. Juuri tältä minusta tuntui viimeisen lääkärikäyntini aikana.

Tuntuu, että elämänkuvamme alkaa pirstoutua yritykseksi ymmärtää pieniä osasia jo koulussa. Eikö ole erikoista, että eri oppiaineiden välillä on kovin vähän minkäänlaista yhteistoimintaa, vaikka kaikki tarkastelevat kuitenkin pohjimmiltaan samaa ilmiötä – elämää? En muista yläkoulu- ja lukiohistoriani ajalta yhtään opetustilannetta, joissa kahden eri oppiaineen opettajat olisivat pitäneet yhteisopetusta (saattoi niitä jokunen olla). Nykyään tällaisia yhteisoppitunteja kuulemma jo on, mutta koko koulutusjärjestelmä pitäisi rakentaa kokonaisvaltaisen elämänkatsomuksen ympärille. Yliopistossa olen onnekseni päätynyt sellaisten opintokokonaisuuksien pariin, joissa saa ammentaa itselleen laveaa maailmankatsomusta.

Meille tehdään oikea karhunpalvelus luotaessa kuva elämästä, joka koostuu pienistä osasista. Maailmankuvamme on pirstoutunut vain läjäksi keskenään yhteen sopimattomia palikoita. Onko silloin ihmekään, jos myös mielemme pirstoutuu ja tunnemme arjessamme kitkaa sekä raastavia ristiriitoja? Tunnemme olevamme ikuisesti hukassa. Meille annetut irtopalikat eivät sovi päässämme yhteen.

Yritys ymmärtää todellisuutta pirstomalla se ensin osiin on yhtä turha kuin jos yrittäisimme ymmärtää jonkin sanan paremmin analysoimalla kutakin kirjainta erikseen. Sana merkitsee tietenkin paljon enemmän kuin sen kirjaimet yhteensä. – fyysikko David Bohm

Pyrkimys kokonaisvaltaiseen ajatteluun on varsin hankalaa. Markkinoinnin piirissä puhutaan postmodernista markkinoinnista, jonka nähdään joissakin koulukunnissa olevan ainoa mahdollinen näkökulma tutkia nykyisiä kuluttajia ja markkinointitoimenpiteitä. Postmodernin näkemyksen keskiössä on se, että jokainen asia on jatkuvassa vuorovaikutuksessa jokaiseen toiseen asiaan. Kokonaisuus elää jatkuvasti. Koetapa siinä sitten muodostaa nättejä kaavoja. Ei onnistu. Mutta asian vastustaminen ei poista totuutta siitä, että maailma joka tapauksessa on tällainen. Maailma on jatkuvassa muutoksessa, maailma on jatkuvaa osasten vuorovaikutusta. Kokonaisuus on enemmän kuin pienimpienkään osasten summa. Ihminen ei ole tieteellään pystynyt kartoittamaan kaikkia osasia, niiden vuorovaikutussuhteita tai varsinkaan kokonaisuutta. Tuskin sellaisia mittareita koskaan tuleekaan.

Kokonaisvaltaisen maailmankatsomuksen kolme hyötyä

Miksi meidän sitten kannattaisi ajatella kokonaisvaltaisesti, vaikka se on niin hankalaakin? Ensinnäkin alamme oivaltaa elämästä sen, että kaikilla teoillamme ja tavoillamme on usein vaikutusta moneen muuhun asiaan. Olen huomannut tämän näkökulman erityisen hyväksi hyvinvoinnin kohdalla: Hyvinvointiamme eivät rakenna ainoastaan ne elämän osa-alueet, joihin hyvinvointi aina ensiksi pilkotaan, siis ruoka, liikunta ja uni. Lähes kaikki päivittäiset tekomme vaikuttavat kokonaisuuteen.

Toiseksi pyrkimys kokonaisvaltaiseen ajatteluun vapauttaa meidät paljosta henkisestä tuskasta. Päässämme eivät enää riitele yksittäiset ajatusmallit, koska jos elämän todellisuus ei vastaa mallin esittämää kuvaa, hylkäämme piintyneen ajatuksemme pikemmin kuin alamme vastustaa maailmaa. Jos kaksi ajatusmallia on ristiriidassa keskenään, luotamme aina ensin siihen, joka vastaa todellisuutta paremmin. Loppujen lopuksi varsin monista, hyvinkin erilaisilta vaikuttavista ajatussuunnista löytyy paljon yhteistä maaperää, josta voi muodostua kokonaisvaltaisen ajattelun punainen lanka. Maaperää elämälle, joka on vakaata koulukunnasta, trendistä, ismistä tai muusta ajattelujärjestelmästä riippumatta.

Kolmanneksi tulee tärkein asia: Kokonaisvaltainen ajattelu saa meidät ymmärtämään, että olemme kaikki yhtä. Olemme kaikki yhtä riippumatta niistä pinnallisista eroista, joilla toisemme erottelemme ja lokeroimme. Tämä ajatus vapauttaa meidät eripurasta ja pelosta, joka kumpuaa muiden näennäisestä ja oletetusta erilaisuudesta. Peloista vapautuminen saa meidät puolestaan aina elämään täydempää elämää.

Sillä, mitä ihminen itsestään ajattelee ja minkälainen käsitys hänellä on itsestään elävänä olentona, on suuri merkitys. Se heijastuu asenteina toisiin ihmisiin, työhön, luontoon ja ylipäänsä kaikkeen, minkä kanssa ihminen on tekemisissä. – Reino Lehtinen