Anna itsellesi mahdollisuus.

Vakaalla maalla: Askel askeleelta unelmiisi

Vuonna 2005 ei ollut montaa päivää, jolloin en olisi viettänyt suurinta osaa valveillaoloajastani tietokoneen edessä kaksioni pölyisessä nurkassa Tampereella. Internet, jossa vietin helposti kymmenenkin tuntia päivässä, tarjosi harvat sisällöt ja virikkeet päiviini. Se tarjosi myös polttoainetta unelmilleni. Unelmille, joita en koskaan uskonut kykeneväni saavuttamaan.

Siinä olin, pölyisessä nurkassa, saattaen vain toivoa, että jotenkin sattumalta minulle tuotaisiin käteen maisterin paperit sekä unelmatyösopimus; kehoni muuttuisi sellaiseksi, ettei minun tarvitsisi enää kärsiä vatsavaivoista, yöllisistä rinnan ahdistuksista, iho-ongelmista ja muusta sellaisesta. Että yht’äkkiä istuisin reppureissaajana jokilaivassa keskellä Mekongia. En uskonut näin koskaan tapahtuvan, mutta toiveet olivat ainoa toivoni.

Se mitä käytetään, kehittyy;
Se, mitä ei käytetä, kuihtuu pois.

Edellinen toteamus on muinaisen lääkärin Hippokrateen käsialaa. Sillä hänen sanotaan viitanneen lihasten kasvuun (hypertrofia) ja surkastumiseen (atropia). Sitaatti osuu ja uppoaa monien muidenkin elämänsisältöjen kohdalla. Otetaan ajatus kuitenkin lihaskuntoharjoittelusta:

Vastusharjoittelussa pyritään käyttämään lihasvoimaa siihen, että halutut vastukset (painot) saadaan liikkeelle. Progressiivisessa eli asteittain kasvavassa vastusharjoittelussa vastusten määrä nousee pikkuhiljaa, ja lihaksisto kehittyy vastaamaan sille tarjottaviin haasteisiin. Jos vastuksia nostaa liian nopeasti, ei lihaksistolla olekaan kapasiteettia vastata haasteeseen.

Anna itsellesi mahdollisuus.
Mihály Csíkszentmihályin lanseeraaman flow-käsitteen yksinkertaistettu toteutumisen ehto on, että käsillä olevien haasteiden tulee olla niitä kohtaavan yksilön taitojen tasalla, tai parhaassa tapauksessa hitusen niiden yli. Jos taidot ylittävät haasteet, lopputuloksena on kyllästyminen. Jos haasteet ylittävät taidot liiaksi, lopputuloksena on huoli tai levottomuus. Jos haasteet ovat kuitenkin vain hieman taitojen yläpuolella, yksilö pystyy kurottamaan niitä kohti väliaikaisesti hieman venymällä tai epämukavuusalueelle astumalla. Näin taitotaso vankentuu, ehkä aluksi tosin hieman hankalalta ja inhottavalta tuntuneen haasteen myötä.

Vastusharjoittelussa ja koko elämää koskettavassa flow-kokemuksessa on paljon samaa. Asteittain pikkuhiljaa kasvavia haasteita, asteittain pikkuhiljaa kasvavaa kehitystä. Aste asteelta kyky olla aikaisempaa itseä parempi ihminen ja sitä kautta parempi ihminen muille. Keholla ja mielellä on tässäkin suhteessa selkeä yhteys: Fyysinen vastusharjoittelu kehittää myös mielen kykyä vastata haasteisiin. Samoin elämän henkiset haasteet, jotka ovat vain vähän omaa taitotasoa ja resursseja korkeammalla, kehittävät kykyä vastata kehollisiin haasteisiin.

Elämässä suuretkin unelmat ovat tavoiteltavissa juuri tämän avulla: Vaikka emme tässä hetkessä olisi kykeneviä vastaamaan niihin haasteisiin, joita unelmamme toteutuminen vaatii, voimme haastaa itseämme vähitellen, pienin askelin, ja kehittää taitotasoamme äärettömiin. Jonakin päivänä saatamme sitten huomata, että joskus mahdottomalta tuntuneesta unelmastamme onkin tullut yksi taakse jäänyt välietappi aivan mielettömällä matkalla.

En voi sanoa, että ”jos vain olisin tiennyt tämän 2005, niin…”, sillä asioiden tietäminen ja niiden tunteminen käytännössä ovat kaksi täysin eri asiaa. Voimme lukea kilometritolkulla mitä tahansa itsensäauttamisopuksia, filosofiaa, psykologiaa, sankaritarinoita ja muuta, mutta yksi luettu kilometri vastaa korkeintaan yhtä käveltyä metriä. Niin suuri ja mahtava on käytännön elämisen, haasteisiin heittäytymisen, valintojen tekemisen ja epämukavuusalueelle astumisen voima.

2005 toistin samoja kaavojani päivästä toiseen ja odotin samalla ihmeitä tekevää muutosta. Muuttuisivatkohan asiat kuitenkin vasta sitten, jos tekisin asioita eri tavalla? Looginen ajatus, johon uskominen oli kuitenkin kaavoihin kangistuneessa elämässä suuren vaivan takana. Pölyisessä tietokonenurkassa mittani tuli lopulta täyteen: Minun oli todella tehtävä jotain, ei vain vatvottava asioita päässäni. Päätin ottaa, kenties ensimmäistä kertaa elämässäni, todella mittaa maailman tarjoamista haasteista. Pölyisessä nurkassa kuvittelemani unelmat jäivät taka-alalle, kun painoin töitä ja väänsin arjen haasteiden parissa. Jossakin välissä ymmärsin kasvaneeni henkisesti valtavasti siitä, mitä olin vain vähän aikaa sitten ollut.

Ennen pitkää olin suorittanut ensimmäisen tutkintoni (jota en vielä 2005 kuvitellut koskaan suorittavani). Olin saanut monenlaisia mielettömiä kokemuksia ja tavannut innostavia ihmisiä. Olin hurahtanut kestävyysjuoksuun, ja kuntoni kohosi silmissä. Kun otin vastuun terveydestäni, satunnaiset kolotukset hävisivät. Kun otin vastuun arkeni suunnasta, ainainen alakulo ja tulevaisuuden vatvominen kaikkosivat.

Eräänä päivänä istuin sitten pitkällä jokilaivamatkalla Mekongissa omiin ajatuksiini uppoutuneena. Katsoin joen pintaa ja siitä heijastelevaa Kaakkois-Aasian aurinkoa. Ja tajusin, että seitsemän vuotta sitten kaihoisasti kuvittelemani unelma, jonka en koskaan uskonut toteutuvan, oli tässä – ja se olisi vain välietappi jollakin mielettömällä matkalla. Syvän riemun kyynel yhtyi Mekongin virtaan. Siinä hetkessä koko sielu hymyili makeasti.

Ominaisuudet, joita tarvitaan unelmiin, tai mihin tahansa tällä hetkellä mahdottomalta tuntuviin päämääriin pääsemiseksi, rakentuvat ihan samalla tavalla kuin lihaskuntokin: Askel askeleelta asettamalla itsensä aina hieman suurempiin haasteisiin. Se mitä käytetään, kehittyy; se mitä ei käytetä, kuihtuu pois. Kun itsensä vie asteittain nouseviin haasteisiin, kehittyy. Jos kokee tulleensa lopulliseen määränpäähän, jos tyytyy siihen, mitä on; jos lakkaa oppimasta ja olemasta utelias, jos pelkää haasteita ja epämukavuusalueita, tai isoja unelmiaan, pysähtyy, katkeroituu ja kuihduttaa unelmansa.

Sinussa on kaikki voima saattaa sisälläsi viriävät toiveet ja unelmat tähän maailmaan. Sinussa on kaikki potentiaali tehdä mitä mielettömimpiä asioita. Tuota potentiaalia et tosin saa hetkessä ulos, mutta sen kasvattaminen ja kultivointi ovat vain pienten asioiden varassa: Jokainen kymmenistätuhansista päivittäisistä päätöksistäsi, jokainen pienikin rohkeuden ja heittäytymisen teko, jokainen terve itsensä ja vallitsevien totuuksien kyseenalaistamisen hetki tekevät sinusta aina vain kyvykkäämmän vastaamaan elämän haasteisiin – haasteisiin, jotka elämäämme värittävät, halusimme niin tai emme. Anna mielellesi ja kehollesi mahdollisuus, ja ne antavat sinulle voimat saavuttaa unelmasi.

Voimme käyttää aikamme ja energiamme television tuijottamiseen, lähiöpubissa notkumiseen, toisten kritisoimiseen, omassa alakulossamme kieriskelemiseen, elämänhallintaoppaiden lukemiseen, aurinkoisen ulkokuoren teeskentelyyn, maailman ja sen totuuksien vastustamiseen tai vaikka elämän kokonaisuudessa mitättömien yksityiskohtien loputtomaan hiomiseen, mutta viekö tämä meitä mihinkään, viekö se meitä unelmiimme ja täyttymykseemme? Eikä edellinen ole musta lista asioista, joita kenenkään ei pitäisi koskaan tehdä. Kaikki ihmiset tekevät noita ja monia muita näivettäviä asioita. Kyse on siitä, kuinka paljon niille antaa painoarvoa ajatuksistaan ja kalenteristaan. Kuinka paljon purkaa päivittäin käytössä olevaa energiaa siihen, että haukkuu maailman kurjuudet. Kyse on valinnasta.

Olemme kesän äärellä. Luonto herää ja puhkeaa kukkaan esimerkiksi meille. Miten haluamme kasvaa? Mitä haluaisimme tehdä, jos typerät pelkomme, luulomme ja kaavamme eivät meitä rajoittaisi? Vaatisiko joku meille iso juttu vain lopulta niin pientä rohkenemista? Olisiko kesän kunniaksi aika kuopata ”pitäisi” ja ryhtyä toimeen?

Vakaalla maalla siirtyy kesälomalle. Saan jälleen kiittää kaikkia kirjoituksiani jakaneita, kommentoineita ja niitä peukuttaneita. Olette voimavara bloggaajalle, joka joskus tuntee olevansa yksin ajatuksineen. Saan kiittää mahtavaa Hidasta elämää -yhteisöä ja kaikkia muita innostavia ihmisiä, jotka saan tuntea. Saan kiittää upeaa tyttöystävääni, muusaani, joka väsymättömästi jaksaa lukea tekstini ennen niiden julkaisua. Mahtavaa kesää kaikille!