Vakaalla maalla: Etsi potentiaaliasi, ja löydät sen

On olemassa eräs ihminen, johon haluan sinun ehdottomasti tutustuvan ja jonka kanssa keskusteleminen olisi sinulle suureksi hyödyksi. Yllätyt kun sanon, että tämä ihminen olet sinä itse. – George Berkeley

”Ole parasta, mitä voit – koska sinä voit”, puhelimeni tervehtii minua aamuisin. Se kutsuu toimintaan heti aamusta. Ei tarvitse olla parempi kuin mihin kykenee. Jos tavoittelee parastaan, on se aina hieman parempaa kuin mitä oli aikaisemmin: Aikaisempi kokemus luo aina himpun verran vakaamman maan seuraavalle ponnistukselle.

Kaikilla meillä on sisällämme valtava potentiaali, mutta minne se oikein kaikkoaa? Ei itse potentiaali mihinkään häviä – ainoastaan usko siihen. Lapset temmeltävät kokeillen jatkuvasti omia ja maailman rajoja. Sitten yhteiskuntamme pelottelee vanhemmat pelottelemaan lapsensa ruotuun. Usko inhimilliseen potentiaaliin kitketään tehokkaasti pois heti ensimmäisillä konttausmetreillä. Onko ihmekään, jos emme sitten aikuisena enää usko moiseen? Parempi vain tehdä niin kuin on aina ennenkin tehty. Ei tule sitten paha mieli kenellekään.

Mitä tämä inhimillinen potentiaalimme itse asiassa tarkoittaa? Pystyvyyttä, mahdollisuutta ja kyvykkyyttä johonkin. Se on sielumme hymy, jonka harva kuitenkaan uskaltaa paljastaa vieraalle ihmiselle. Potentiaalinsa voi nähdä ja tuntea uudelleen, mutta onnistuuko se samoja päivärutiineja toistelemalla? Onnistuuko se dogmiin, ismiin tai materian ylivoimaan sokeasti luottamalla? Miten voimme nähdä potentiaalimme, jos emme koskaan tunnustele sen rajoja?

Potentiaalimme ei ole näkyvillä. Ei ennen, kun tuomme sen ulos itsellemme uskomattomina tekoina. Siksi siihen saattaa olla vaikeaa uskoa. Mutta tuopa pienikin sydämesi toive, kyvykkyytesi näyte päivänvaloon, ja usko omaan potentiaaliin voi kasvaa mielettömästi – etenkin, jos toistat tätä riittävän usein. Eikä tässä kohtaa pidä vertailla – uskomaton teko oli aikoinaan sekin, kun liikunnan vihaajana palasin kotiin ensimmäiseltä juoksulenkiltä. Tai kun epäsosiaalisena introverttina tungin mukaan yhdistystoimintaan. Kyse on aluksi pienistä teoista, pienistä askelista.

Ihminen ei ole mitään muuta kuin miksi hän itsensä tekee. Ihminen on vapaa. Pelkuri tekee itsestään pelkurin. Sankari tekee itsestään sankarin. – Jean-Paul Sartre

Potentiaalia tuodaan esille kokemalla ja kokeilemalla. Seikkailemalla epämukavuusalueella – siellä kaikki kasvumme tapahtuu. Tämä vaatii itsensä ja tapojensa sekä vanhojen kaavojen kyseenalaistamista. Potentiaalin etsinnässä on kaksi oleellista seikkaa: Omien piintyneiden tapojen huomaaminen ja kyseenalaistaminen sekä uusien, yllättävien ja pelottavienkin asioiden kokeilu, joka pohjimmiltaan vaatii ainakin hetkellistä tapamuutosta (= omalle epämukavuusalueelle astuminen).

Moni asia estää omien piintyneiden ja vähemmän hyvien tapojen huomaamisen. Omasta kokemuksestani voin sanoa yhden tällaisen esteen olevan itsepetos. Emme välttämättä aktiivisesti valehtele itsellemme, mutta katsomme omaa toimintaamme läpi sormien. Meitä saattaa piinata tarve välittömään tarpeentyydytykseen. Meitä saattaa piinata tarve eskapismiin tästä riivaavasta todellisuudesta.

Nicholas Carr kirjoittaa loistavassa kirjassaan Pinnalliset – Mitä internet tekee aivoillemme, että toistuva toiminta vahvistaa tiettyä polkua aivojen neuroniverkossa, eikä aikaakaan, kun aivomme itse halajavat vahvistaa tuota rakennettua polkua. Totuttuihin toimintamalleihin, olivatpa ne sitten tervehenkisiä tai paheenpuoleisia, rutinoituu varsin nopeasti.

Voimme kääntää tämän myös voimavaraksemme: Muuttaessamme tapojamme kannattaa uudessa toimintamallissa pystytellä pari viikkoa, mieluusti pidempäänkin. Näin tulee totuttaneeksi aivonsa uuteen tapaan.

Olen onnistunut muuttamaan lukemattomia pahoja tai epäterveellisiä tapojani yksinkertaisesti laittamalla puhelimeeni muistutuksen uuden tavan toteututtamisesta muutaman viikon ajalle. Tämän jälkeen, jos toiminta on linjassa sielun ja sydämen kanssa, tavasta usein tulee automaatio – eritoten, jos sydän vain riemuitsee uudesta tavasta.

Potentiaalimme vapauttaminen voi olla vain joidenkin viikkojen kalenterimuistutusten takana. Tuskin lyhyessä ajassa ihmeitä tapahtuu, mutta ensiaskeleet saavat sinut vakuuttuneeksi siitä, että jotakin on tapahtumassa. Kun sydämensä äänen kääntää arjen konkreettisiksi teoiksi, kun aktiivisesti luopuu paheistaan, joita ei koskaan pitänyt terveinä, ja kun rohkaistuuu kokeilemaan jotain uutta, vaikka ”minä en ole sellainen ja sellainen”, saa huomata, että elämä alkaa puhjeta täyteen kukkaansa. Ja yhtä äkkiä elääkin keskellä unelmiaan.