Intohimoa me tarvitsemme!

Vakaalla maalla: Valitsetko välttää elämän?

Elämä on mysteeri, joka aukeaa hiljalleen kokemus kokemukselta, mutta ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä. Joka pakenee elämänsä mitan kärsimystä, pakenee hamaan loppuun asti elämää: Elämä on kärsimystä.

Intohimoa me tarvitsemme!

Ihminen, joka pelkää kärsimystä, kärsii jo siitä, mitä hän pelkää. – Michel de Montaigne

”En takuulla kärsi täällä vapaaehtoisesti!”, kuulen jo ajatukset.

Yhteiskuntamme onkin virittynyt kärsimyksestä vapauttavan viihteen lupaukselle. Onni on, kun oikeasta maailmasta pääsee karkuun tosi-tv:n äärelle, jossa voi nauraa toisten typeryydelle; Strömsöön, jossa kaikki asiat menevät ihan nappiin ja matkaohjelmien pariin, jotta voi haikailla ”…sitten, kun minä sen lottomiljoonan voitan…!”. Loton parissa pääsee jännittämään viikosta toiseen jättipotin osumista kohdalle, jotta ei tarvitsisi raataa enää ”paskaduunissa”. Jos elämästä pakenemiseen ei satu juuri nyt olemaan varaa, eikä lottomiljoona kolahda kohdalle, niin aina voi nostaa pikavipin tai maksaa osamaksulla. Hei, kaikki mukaan pakenemaan elämää, se on halpaa tänään!

Paskaduunit. Työstä on tehty välttämätön paha. Työtä on vain pakko tehdä elääkseen. Ja on turvallisempaa huokailla eläkkeelle asti saman hikisen työhuoneen nurkassa vihaamaansa arkistointityötä tekemässä kuin rohjeta etsimään sitä työtä, joka parhaassa tapauksessa onkin oma kutsumus. Ja joka muuttaisi asenteen työstä aivan toiseksi.

Vaan kun työviikon saa raahattua kasaan, niin edessä odottaakin autuas viikonloppu. Perjantaina täysnollaus etanolin voimalla, lauantaina krapula (”miks aina tulee näin paha olo?”) ja sunnuntaina masennus (”miks mä oon aina näin allapäin?”). Näppärästi voidaan välttää elämän kohtaaminen viikkojen taitteessakin. Laitetaan unirytmi samalla sekaisin, niin legenda siitä, että maanantait ovat hirveitä päiviä, saa jatkua.

Luomme oman onnettomuutemme. Kärsimyksen tarkoitus on auttaa meitä ymmärtämään, että me itse aiheutamme sen. – Willie Nelson

Onneksi viekkaalla elämänvälttelijällä on myös pitkän tähtäimen suunnitelma. 50 vuotta kun tässä oravanpyörässä jaksaa, niin sitten pääseekin eläkkeelle. Mutta kuka ihme elämäänsä eläkkeeseen asti jää odottamaan? Elämä on tässä ja nyt – koe ja nauti!

Pahimmassa tapauksessa eläkkeellä ei olla edes enää nauttimassa tästä ihmeestä. Tai jos ollaankin, niin ei välttämättä niin sutjakassa kunnossa kuin nyt

Jahtaa intohimoasi, älä eläkettäsi. – Denis Waitley (Toimii paremmin englanniksi: Chase your passion, not your pension).

Tällainen kansakuntamme normielämä ei suinkaan vaikuta kovin elämänmakuiselta. Siis uusien kokemusten hankkimiselta, epämukavuusalueelle menemiseltä, itsensä likoon laittamiselta…kuka tykkää mistäkin. Täyden elämän punaisena lankana on yksinkertaisesti elää – ei paeta tätä kaikkea. Eläminen on tietenkin kovin pelottavaa ja siinä altistaa egonsa kolhuille. Sielukin voi haavoittua. Paradoksaalisesti todellista elämän makua, joka ei aina ole hunajaa, pakenemalla saa kyllä nopean tarpeentyydytyksensä, mutta syöksyy entistä syvempään kärsimykseen ja ahdistukseen.

Nopea etymologian oppitunti: Englanninkielen sana intohimo (passion) on johdettu ranskakielen sanasta patoir, jonka merkitys puolestaan on ”kärsiä ja sinnitellä” tai jopa ”kärsiä ja elää”. Intohimoa me siis tarvitsemme! Rohkeutta maksaa pientä arjen kärsimyksen ja kitkan hintaa siitä, että elämme täysillä.

Kärsimyksen palkkio on kokemus. – Harry S. Truman

Haluammeko valita pikavoiton ja nopean, mutta usein niin pinnallisen ilon? Vaiko ehkä väliaikaisen epämukavuuden tunteen ja pelottavia kokemuksia, joista lopulta tuleekin elämän kantavia rakenteita, sen värikästä historiaa? Haluammeko sanoa elämämme loppusuoralla, että ”minä todella elin”?

Älä odota päivää, jolloin kärsimyksesi loppuu – kun se päivä tulee, tiedät, että olet kuollut. – Tennessee Williams