Ruokakirjat: Raakaa ja makeaa

Raakajälkiruokien suosio kasvaa kovaa vauhtia. Internetistä reseptejä on löytynyt jo monta vuotta runsaasti ja myös kotimaisille kirjamarkkinoille on yhä enemmän alkanut ilmestyä erilaisia aiheeseen liittyviä teoksia. Seuraavaksi siipiään ruokakirjailijana kokeilee mm. yrittäjänä, mallina ja juontajana tutuksi tullut Karita Tykkä.

Muistan hankkineeni ensimmäisen raakaruokaa käsittelevän kirjan vuonna 2011. Kävin myös ensimmäisen raakaruokaa käsittelevän kurssin noihin aikoihin ja erityistä innostusta jo tuolloin herättivät raakajälkiruoat: voiko jokin näin terveellisistä raaka-aineista koostuva jälkiruoka oikeasti maistua näin hyvälle? Klassinen tarina siitä, että perinteiset herkut aiheuttavat vatsakipua ja huonoa oloa, on myös yksi syy, miksi Karita Tykkä aikoinaan tutustui raakajälkiruokien maailmaan. Myös valtamedian ja tv-kokkien huomio kertoo sen, että tämän tyylisille terveellisemmile herkuille on kysyntää.

Karita on koonnut Raakaa ja makeaa (Tammi 2014) kirjan yhdessä Sanna Ala-Seppälän ja Ulla-Maija Lähteenmäen kanssa. Kirja sisältää yli 50 erilaista reseptiä ja lyhyet tietoiskut raaka-aineista. Mitään uutta ja ihmeellistä kirja ei aiheen tiimoilta välttämättä tarjoa, mutta se on hyvä perusteos sellaiselle, jota aihe kuitenkin kiinnostaa ja joka haluaa tutustua helppojen reseptien kautta raakajälkiruokien maailmaan. Voisin kuvitella antavani kirjan esimerkiksi lahjaksi ystävälleni ja tätä kautta olisi mahdollisuus päästä nauttimaan herkuista entistä useammin!

Kirjan reseptien avulla voi valmistaa niin kakkuja, leivoksia, smoothieta, mousseja, karkkeja ja jäätelöitä kuin raakaruokamaailman klassikkoa, eli raakasuklaata. Myös itse päädyin valmistamaan kirjan reseptin mukaista suklaata ja lisäsin Karitan vinkin mukaan piparminttu-uutteella maustettuun suklaaseen riisikakun palasia. Omatekoinen riisisuklaa oli helppo ja nopea valmistaa ja se oli maistuvaa. Tein suklaata puolikkaan reseptin verran ja viilasin mm. makeutuksen määrää, joten alla resepti sen mukaisesti. Tällä ohjeella valmistui 8 isoa konvehtia.

Minttusuklaa. Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

Omatekoinen riisisuklaa

100g kaakaovoita
1 dl raakakaakaojauhetta
3 rkl riisinlesejauhetta
2 rkl hunajaa
10 tippaa vaniljasteviaa
1 tl vaniljauutetta
0,5 tl tai maun mukaan piparminttu-uutetta
1 iso riisikakku

Sulata kaakaovoi ja sekoittele joukkoon loput raaka-aineet riisikakkua lukuun ottamatta. Murskaa riisikakku veitsellä pieniksi palasiksi, sekoita suklaan joukkoon ja annostele noin 2 rkl kerrallaan esim. muffinssi-muottien pohjalle, jonka jälkeen suklaa on jähmetystä vajaa valmis. Jätin reseptistä suolan pois, koska käyttämässäni riisikakussa oli jo valmiiksi suolaa.