Tarinoita kirkkaasta luolasta: Rakkaussuhteen päättyessä voi kärsimyksestä löytyä tarkoitus

marika_artikkeli_valiaikainen

Tarinoita kirkkaasta luolasta on kuusiosainen artikkelisarja, jossa käsittelen rakkaussuhteen päättymiseen liittyvää tunnekäsittelyä logoterapeuttisesta viitekehyksestä. Logoterapiasta löysin filosofian omalle elämänkatsomukselleni. Kirkkaalla luolalla kuvaan tilaa, jossa ihminen elää elämäänsä silloin, kun ei ole parisuhteessa, vaan pystyy reflektoimaan omaa itseään sopeuttamatta käytöstään toiseen ihmiseen. Samalla omat toiveet ja halut löytävät selkeämmät ääriviivat ja mahdollisuus oppia kokemaan rakkautta kasvaa.


Logoterapia korostaa ihmisen omaa vastuuta kehityksestään ja hyvinvoinnistaan, siinä mielessä se on sukua Fisherin eroseminaarin kehittäneen Bruce Fisherin ajatuksille siitä, että ihmisen tärkein rakkaussuhde on suhde omaan itseensä. Wieniläinen neurologi ja psykiatri Viktor E. Frankl (1905–1997) kehitti logoterapian.

Frankl pelastui useilta keskitysleireiltä, eikä tiennyt niiden aikana kuinka hänen rakkaimmilleen oli käynyt. Hän esitti että ihmisen perimmäinen tarve on kokea elämä mielekkäänä ja merkityksellisenä. Logoterapia on tarkoituskeskeistä psykologiaa ja filosofiaa. Valon psykologiaksikin nimetty logoterapia perustuu vapauteen, vastuullisuuteen ja toivoon. Se antaa vahvistavia näkökulmia elämään ja ihmissuhteisiin.

Rakkaus määritellään logoterapiassa ihmisen korkeimmaksi ja perimmäiseksi päämääräksi.

Rakkaussuhteessa ihminen kykenee tiedostamaan oman ja toisten ihmisten ainutlaatuisuuden ja korvaamattomuuden. Ihminen ei kuitenkaan näe rakastettuaan vain sellaisena kuin hän on, vaan myös sellaisena, mikä hänestä voisi tulla, eli rakastettunsa koko potentiaalin.

Ihmissuhteen päättyminen aiheuttaa aina kipua. Vastustamme muutosta. Vaikka vallitseva tilanne olisi ollut pitkään vaikea ja haastava, on tuntematon tulevaisuus usein pelottavampi vaihtoehto kuin irrottautuminen tuhoisasti suhteesta. Kun tullaan pisteeseen, jossa ei nähdä enää paluuta entiseen tai mahdollisuutta yhteisestä tulevaisuudesta, voi ainoa mahdollisuus olla päätös erota. Niinkin voi käydä, että toinen tekee päätöksen suhteen lopettamisesta, vaikka sinä et näkisi siihen mitään syytä. Tällainen tilanne aiheuttaa voimakkaita tunteita, vihaa, surua ja häpeää.

Logoterapiassa käytämme herätelausetta: “Elämä kysyy, mitä vastaat?” Se muistuttaa meitä siitä, että joudumme useita kertoja elämässämme tilanteiden eteen, jossa elämä asettaa meille kysymyksen. Meidän vastuumme itsellemme on kuunnella kysymys ja vastata.

Rakkaussuhteen päättyessä kysymyksiä lentelee sakeana ilmassa. On tärkeää, että uskallat kuunnella niitä. Ero ei ole vain yhden aikakauden loppu, se on uuden ajan mahdollisuus. Se on ainutlaatuinen tilaisuus luoda itsesi uudelleen.

Kärsimys on teemana tuttu kaikista uskonnosta ja se liittyy aina jollain tavoin ihmisenä olemiseen, luopumiseen ja kasvuun. Logoterapiassa uskotaan että kärsimyksessäkin voi löytää tarkoituksen elämälleen ja että ihmisen on mahdollista nousta kärsimyksen yläpuolelle.

Logoterapia kutsuu kehittämään henkilökohtaisen elämänfilosofian etsimällä viisautta ja ymmärrystä. Se rohkaisee ihmistä vahvistumaan itsessään, lisäämään valoa sinne missä on pimeää. Näin se toimii lohdullisena sanomana myös rakkaussuhteen päättyessä. Emme valitse asioita, joita joudumme elämässämme kohtaamaan, mutta voimme vaikuttaa siihen kuinka suhtaudumme niihin.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image