Hiljaisen viisauden voima: Kun kaikki on muuttunut, kirjaimellisesti

Rakkaat lukijani, taas on kulunut luvattoman kauan viimeisestä blogista. Kuten otsikostakin voi päätellä, kaikelle on hyvä selitys, myös sille, että tässä on pikkuisen kestänyt. Haluan kertoa teille omakohtaisesta kokemuksesta käsin, mitä on kun mennään ryskyen läpi pahimmista peloista ja kauhuskenaarioista. Mikä voisi olla eläinkommunikoijalle maailman suurin pelko ja miten sitten kävikään, kun sen olin kohdannut.

Suurin pelkoni ehdottomasti on ollut aina se, että joudun luopumaan eläimistäni. Sen suurempaa pelkoa en ole koskaan osannut edes kuvitella. Edellisissä blogeissa kirjoitan antautumisesta ja mitä sen jälkeen seurasi. Nyt ollaan sitten tavallaan ensimmäisessä vaiheessa suurimpien pelkojen kohtaamisen jälkimainingeissa. Aloitetaanpa alusta, uskon että tästäkin postauksesta on monelle lukijalle iloa ja jopa apua ja hyötyä. Uskon että moni voi samaistua tähän tilanteeseen hyvin.

Aikanaan lupasin sekä hevosille kuin koirillekin, että koskaan mikään ei tule muuttumaan heidän elämässään vaikka meidän ihmisten elämässä asiat menisivät miten päin tahansa. Nyt en aio puhua tässä ihmisten asioita, mutta niissäkin on tietenkin sulatettavaa ja paljon läpikäytävää jne. Keskitytään siihen, miten maailma mullistuu eläinkommunikoijan elämässä ja hänen eläintensä elämässä, kun asiat ihmisten maailmassa muuttuvat.

Kaikki me tiedämme, että asiat voivat muuttua hetkessä. Kaikki se mitä on ja on ollut, voi olla hetkessä poissa. Omalle elämäni tehtävälle ja intohimolleni antautumisen myötä kaikki siis muuttui ja muuttuu edelleen. Ymmärsin melko nopeasti, että voidakseni mennä sinne mihin minun kuuluu ja missä minua tarvitaan, en voi tarjota hevosilleni ja koirilleni sellaista elämää, jossa olen osa sitä. Olen aina pitänyt itsestään selvänä, että kukaan tai mikään paikka maailmassa ei voi tarjota heille parempaa elämää kuin heille tuttu koti voi. Olen joutunut todella vakavasti pohtimaan omaa itseäni vain todetakseni, että ei, minä en olekaan korvaamaton. En ole korvaamaton edes heidän elämässään joita eniten maailmassa rakastan. Kaikilla voi asiat olla hyvin ja jopa paremmin jossakin muualla ja minä voin rauhallisin mielin siirtyä eteenpäin tekemään sitä mitä minun kuuluu tehdä. Tämä kuulostaa varmaan myös oudolta, joten mennään asiassa asteen verran syvemmälle ja siihen mitä oikeasti tapahtui, kun päätin että hevoset muuttavat uusiin koteihin.

Sinä päivänä kun olin päätöksen tehnyt, hyvät ystäväni Katri Remes ja Arto Hämäläinen Suomenniemeltä Ihmejutusta ilmoittivat, että kunhan saat kaikkien hevosten asiat kuntoon niin Angel voi muuttaa heille. Asia hautui ja yksi siirto johti seuraavaan siirtoon. Koti piti löytää myös Prinssille, Leylan pojalle ja Candylle, joka on ollut meillä kolme vuotta ns. ylläpitohevosena ja oppi-isänä Prinssille. Ajattelin, että olen yhteydessä Prinssistä ihmiseen johon luotan hevosten kanssa syvästi, hyvään ystävääni Minna Lindströmiin. Minna mietti asiaa ja lopulta jälleen yksi asia johti toiseen ja Minna päätti, että Prinssi voi muuttaa heille, kaveriksi yksinäisyyttäkin hiukan potevan nuoren Andalusialaisen Cassun luo. Candyn kohdalla asia oli tietyllä tavalla helpoin, mutta silti raskas, koska emme ole häntä omistaneet ja jouduimme soittamaan hänen omistajalleen, että Candy muuttaisi jonkin ajan kuluttua takaisin heidän luokseen.

Ensimmäinen muutto tehtiin Angelin kanssa. Elämäni ensimmäistä kertaa ajoin hevosautoa ja matkustimme Suomenniemelle ajaen viisi tuntia. Angelin noustua autosta, minut valtasi valtava helpotuksen tunne. Katrin ja Arton hevoset Lyyti ja Coco ottivat Angelin vastaan Arton valtavalla pieteetillä rakentamassa vasta valmistuneessa tallissa. Vastaanottokomiteassa hääri myös Oili-vuohi, joka selvästi heti ilmoitti Angelille miten talossa ollaan ja siinä he sitten nuuskivat toisensa. Koska olin kertonut Angelille heti kun tiesin mitä tuleman pitää, hän oli selkeästi rauhallinen ja lähinnä vain utelias. Seuraavana aamuna lähdettiin ensimmäistä kertaa ulkoilemaan aikatauluttomasti ja kaikki meni ihanasti. Nykyään Angel kävelee itse ulos ja sisään muiden perässä ja huonolla kelillä saa olla katoksen alla muiden kanssa sateelta ja tuulelta suojassa, nautiskellen vapaasti tarjolla olevaa heinää. Oili-vuohi ja Coco ja Lyyti neito ovat ottaneet Angelin ihanasti vastaan. Katrista ja Artosta voi sanoa sen verran että Arto aikanaan sanoi haluavansa syntyä seuraavassa elämässä hevosena Katrin talliin, sen verran hyvää on hoito. Tuo sanonta kertoo kaiken huolenpidosta jota Angel saa. Arto on minulle itselleni kuin isähahmo tai veli, luotettava ystävä, jonka tukevaan selkään voi nojata kun tuuli huojuttaa.

Seuraavaksi sitten muutettiin Prinssi. Tässä vaiheessa jo (naurua) vanhalla vakaalla kokemuksella hyppäsin hevosauton rattiin ja läksimme posottamaan kohti Loviisaa Minnan luokse. Kun Prinssi sitten vihdoin kohtasi Cassun, olimme jopa hiukan häkeltyneitä siitä miten hyvin he tulivat heti toimeen keskenään. Seuraavana aamuna tulleet uutiset vahvistivat vielä enemmän sitä, että tekemämme ratkaisu oli oikea. Pojat nukkuivat yhdessä, söivät ja joivat yhdessä. Minnan sanoin, he ovat kuin liimatut toisiinsa. Molemmat ovat nuoria ja energisiä, leikkisiä ja seurallisia. Prinssillä eivät asiat voisi olla paremmin. Ei yhtään kiristävää loimea enää, ei aikatauluja, heinää jatkuvasti saatavilla, ihana ystävä, luotettavat ”kaitsijat” ja tilaa mielin määrin temmeltää.

Viimeisenä sitten tuli Candyn vuoro. Candyn kanssa kävelimme yhdessä naapuriin, josta hän aikanaan meille muutti. Olimme surullisia ja pahoillamme, että joudumme luopumaan ystävästä joka oli ilahduttanut meitä halauksillaan jokaisena aamuna muutaman vuoden ajan. Aikanaan Candy tuli kesälaitumelle Angelin seuralaiseksi ja sitä kautta jäi asumaan ympärivuotisesti. Saavuimme Candyn entiseen kotiin, jossa häntä tervehtivät hänen vanhat kaverit ja hänen paras ystävänsä vuosien varrelta. Omistaja oli vastassa ja muutama muu ihminen toivotti Candyn mitä lämpimimmin tervetulleeksi kotiin takaisin. Candy on päässyt vanhan ystävänsä kanssa yhteiseen tarhaan ja he viettävät ihanaa aikaa yhdessä rapsutellen ja kuulemma leikkien kuin nuoret pojat. Hän pääsee metsälenkeille ja nauttii eläkepäivistään täysillä. Siinä sitten mietin, että olemmepa olleet ajattelemattomia. Candy palasi kotiin, sinne mistä aikanaan meille tuli. Silloin emme kertaakaan miettineet että mitähän Candy ajattelee siitä muutoksesta. Näin ihminen ajattelee tai välillä jättää ajattelematta.

Tässä tarinassa on oikeastaan montakin opetusta. Minulle itselleni, varsin henkilökohtaisia opetuksia. Ensimmäinen opetus on jo mainittu, en todellakaan ole korvaamaton. Olenhan eläinkommunikoija, teen työtä eläinten parissa, eläinten hyvinvoinnin eteen ja kuvittelin olevani ainoa, joka voi eläimilleen tarjota hyvän elämän. Toinen suuri opetus onkin se, että emme oikeastaan voi koskaan luvata kenellekään mitään pysyvää. Tekemällä tällaisia lupauksia aiheutamme itsellemme monta suurta surua ja päänsärkyä. Kuuntelin erästä ystävääni, joka vertasi eläimiä lapsiin ja siihen että emme myöskään ihmislapsille voi luvata elämässä pysyvyyttä, vaikkapa niin että ystävät ja lähimmät pysyvät aina heidän elämässään. Niin yksinkertaista luulisi, mutta en koskaan tullut ajatelleeksi moista.

On ollut uskomaton henkinen matka huomata, että joskus parasta mitä rakkailleni voin tarjota, en ole aina välttämättä minä. Vanha sanonta kuuluu, että saat sen mistä luovut. Tässä tapauksessa luovuin hetkellisesti omasta mielenrauhastani. Loikkasin suurimmalle epämukavuusalueelle mitä voi olla olemassa, vain huomatakseni että kun tästä pelosta menen läpi, ovat asiat lopulta täydellisen hyvin. Sain mielenrauhani takaisin, moninkertaisena väittäisin. Tämä hetki ja nämä tapahtumat ovat opettaneet minulle sen, että pelkoja voi ja pitää kohdata ja ainoastaan niiden takaa voin löytää vastaukset. Loppujen lopuksi kaikki menee aina juuri niin kuin pitää ja paremminkin. Kaikki pelko, ahdistus, stressi, itku ja hammasten kiristys, kaikki vain oppiakseni jälleen itsestäni jotain uutta ja mahtavaa. Se että olen luopunut jostakin niin kokonaisvaltaisen rakkaasta, ei oikeastaan ole luopumista lainkaan. Olen luopunut, että voisin olla vapaa tekemään työtäni eläinten eteen vieläkin enemmän ja paremmin, todetakseni, että olen näitä rakkaita hevosiani lähempänä nyt kuin koskaan aikaisemmin. Välimatkaa ei mitata kilometreinä, se mitataan matkana sydämestä sydämeen ja minun sydämeni on yksi ja sama heidän kanssaan ja sitä ei mikään koskaan tule muuttamaan.

Sama pätee koiriin Akuun ja Hannekseen, jotka ainakin toistaiseksi muuttivat rakkaan perheenjäsen luokse, missä heitä rakastetaan ja hemmotellaan. Siellä he saavat juosta vapaana pitkin metsiä kavereiden kanssa ja ovat saaneet elämäänsä nyt pysyvästi myös kissakavereita. Kun olen tien päällä, niin heidän luonaan suuressa vanhassa hirsitalossa saan pitää majaa koska haluan kuten myös hevosten luona. Tätä kirjoittaessa tyttökoirat makaavat lähellä, Lotta tuolissa selkäni takana ja Alexa omalla petillään. Kaikki on rauhallista, minä olen rauhallinen.

Elämä on kertakaikkisen ihmeellistä ja välillä se yllättää niin että pipo lentää.

Nyt minä lennän, perästä kuuluu! Rakastan sinua, pelkästään lukemalla tämän blogin tiedän, että olet siellä ja ajattelet minua. Kiitos siis kaikesta tuesta mitä olen saanut ja tien päällä nähdään!

Halauksin,

Maiccu