Paras joululahja?

Joulu lähestyy, joidenkin ollessa asiasta innostuneena, toisten sisimmässä se aiheuttaa kiirettä ja ahdistusta. Joulu on antamisen ja saamisen aikaa, ainakin näin länsimaalaisessa mielessä ja merkityksessä. Ainakin osalle. Mikä olisi paras joululahja, jonka pystyisit antamaan?

Lahjan antaminen ainakin minun maailmassa tarkoittaa lahjan saamista myös antajalleen.

En tarkoita fyysistä takaisin annettua pakettia, vaan sitä antamisesta kumpuavaa iloa ja onnea, jota se lahjan antajalle tuo. Eikö lahjat yleensä anneta täysin omasta päätöksestä ilahduttaa toista, itselle merkityksellistä ihmistä? Eihän meistä kukaan anna lahjoja pelkästään sen takia, että niin kuuluu tehdä? Pyyteetöntä joulua ja sen ilon jakamista, onko se täysin utopiaa nykyaikana?

No voisiko paras joululahja olla sitten se uusin vempele, uusin markkinoilla oleva auto/tietokone/televisio/leikkiauto, tai muu vastaava tuote, jota niin kipeästi kaipaamme, ennenkaikkea haluamme omaan käyttöömme. Vai voisiko olla parhainta riemua antaa toiselle lahjaksi itse tekemä vaate tai leivos, jota olet viimeiset kuukaudet innoissasi väsäillyt? Moni arvostaa yllä olevia, osa materiaa, osa itsetehtyä.

Edelleen voidaan katsoa hieman ajatusta syvemmälle. Miksi annamme lahjan? Minä annan ainakin sen takia, että pyrin kertomaan ihmiselle, kuinka tärkeä ja rakas hän on. Osoittaa, että hei, olet sydämessäni ja tämä kuvastakoon sitä. Ole hyvä, lahja sydämestäni. Lahjan saajan näkövinkkeli voisi olla, ”hei musta välitetään, kiitos että muistit rakas ystävä!

Onko silloin itse lahjalla mitään väliä mikä se on? Joillekin toki on, mutta pieni pointtini on tämä.

Mielestäni paras joululahja, jonka voin antaa, on oma läsnäolo, oma rehellisyys ihmistä kohtaan, ennen kaikkea muistaa kertoa, kuinka rakas ja merkittävä ihminen hän on. Toki sen voi tehdä lahjoilla, mutta ehkäpä myös muilla tavoin. Mitä me ihmiset kaivataan perusarvoissamme? Suurin osa kaipaa rakkautta, huomatuksi tulemista, turvallista ilmapiiriä, jossa voi olla omana itsenään. Ehkäpä voisimme tänä jouluna sellaisen joululahjan antaa rakkaillemme? Paras joululahja, mitä voin antaa, on oma itseni ja rakkaus toista kohtaan.

Välittäväistä joulua, luodaan rakkautta, lahjoin tai ilman, keskittymällä olennaiseen. Rakkauteen.

Muista myös päivitetyt pipariversiot. Terveiset Herttatuvalta!

PIPARIRESEPTI

* 100 g luomuvoita

* 2 dl muscovadosokeria (ruokosokeria)

* 2 luomumunaa

* 1 rkl luomuista inkiväärijauhetta

* 2 rkl piparkaakkumaustesekoitusta

* 1 tl soodaa

* 2 ½ tl tummaa luomukaakaojauhetta

* n. 6dl luomutattarijauhoja

Sekoitetaan lempeästi tulella sulatettuun voihin muscovadosokeria, annetaan jäähtyä hetkinen ja lisätään muut ainekset. Oleutua ollakseen leivottavissa seuraavaan päivään. Leivomma mieleiseen muotoon, paistamma 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image