Kysy psykologilta: Kuinka selviydyn paniikkioireiden kanssa?

Kysy psykologilta -palstalla psykologi Heli Heiskanen vastaa Hidasta elämää -sivuston lukijoiden kysymyksiin. Voit esittää Helille oman kysymyksesi Hidasta elämää -keskustelupalstalla tässä keskusteluketjussa.


Nimim. Neptunus kysyy:

”Kysyisin neuvoa ajoittaisten paniikkikohtausoireiden kanssa selviytymisestä. Olen ajan myötä oppinut niitä hallitsemaan niin, että ne eivät rajoita elämääni. Ne tulevat ja menevät, mutta viime aikoina niitä on tullut enemmän. Olen henkisellä tiellä ollut pidemmän aikaa uskoisin, että niillä on minulle jotain opetettavaa.

Lapsuuteni oli jossain määrin melko traumaattinen ja jouduin lapsena olemaan paljon yksin pelkojeni kanssa. Näin ollen pelot todennäköisesti purkautuvat näin aikuisiällä paniikinomaisina kohtauksina. Paniikkikohtauksiin liittyy vahvasti kontrollin menettämisen pelko ja “hulluksi” tulemisen pelko, mikä lienee paniikkioireille tyypillistä?

Olisin kiinnostunut kuulemaan ammattilaisen mielipiteen asiasta ja olisiko sinulla vinkkiä “selviytyä” niistä paremmin ja miten oppisin hyväksymään myös negatiiviset tunteet paremmin osaksi itseäni.”

Helin vastaus:

Kiitos kysymyksestäsi. Kokemukseni mukaan paniikkioireet liittyvät useimmiten pitkäaikaiseen tai voimakkaaseen stressiin, tukahdutettuihin tunteisiin ja/tai joskus, kuten ilmeisesti Sinun kohdallasi, menneisyyden traumaattisiin kokemuksiin.

Paniikkioireet ovat nähdäkseni elimistön tapa ilmaista rajua ylikuormitusta. Kuormitus voi olla pitkäaikaista fyysistä tai henkistä rasitusta esim. työpaineista, unettomuudesta, murehtimisesta tai liiallisesta liikunnasta/kehon rasituksesta.

Joskus paniikkioireet saattavat kohdata erityisen herkkiä ihmisiä, jonka hermojärjestelmä on herkemmin virittynyt ja saattaa reagoida voimakkaammin pitkäaikaiseen stressiin varsinkin jos taustalla on lisäksi traumaattisia kokemuksia.

Usein lapsia opetetaan tukahduttamaan tunteensa

Nuoruudessa tai aikuisuudessa esille tulevat paniikkioireet ovat saattaneet saada alkunsa lapsuuden tunneympäristöstä. Lapsi tarvitsee aikuisen tukea ja kannattelua tunteiden käsittelyyn ja ilman sitä tunteiden aallokko lyö helposti yli. Näin kuvaat Sinullekin käyneen ainakin pelkojen kanssa.

Aikuiset myös harmittavan usein ohjaavat lapsia tukahduttamaan tunteensa opastamalla hillitsemään itsensä ja peittämään todelliset tunteet. Näin ihminen voi omaksua taipumuksen tukahduttaa tunteensa myöhemmässäkin elämässä. Tämä malli on ollut pitkään vallalla kulttuurisamme.

Sisäinen paine voi ilmetä paniikkioireina

Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa tunteiden pakkautuma kehossa alkaa ikään kuin pullistella ja voi tulla erilaisia fyysisiä ja henkisiä oireita. Stressaavassa elämäntilanteessa se saattaa näkyä paniikkioireina.

Erityisesti traumaattisten kokemusten tunnelataukset ovat niin vahvoja, että jos ne on suljettu sisälle, niin on myös aivan tervettä ja hyväksi, että ne jossakin elämän vaiheessa alkavat tulla  ulos. Monesti se tapahtuu aikuisena sillä tavalla sopivassakin vaiheessa, että ihmisellä on valmiuksia ja uskallusta pikku hiljaa kohdata tukahdutettuja asioita.

Tärkeintä on rauhoittaa elämä ja elimistö

Olennainen perusasia paniikkioireiden hoidossa on stressin vähentäminen elämästä kaikilla mahdollisilla keinoilla. Esimerkiksi vähentämällä työkuormaa ja murehtimista sekä lisäämällä lepoa ja rentoutumista sekä mieluisia tasapainottavia asioita.

Kun olosuhteet ovat rauhoitettu, voi alkaa purkamaan pikku hiljaa elämän aikana sisälle patoutuneita tunteita. Monesti tässä kohtaa nousevat pintaan mahdolliset aikaisemmat traumaattiset kokemukset tai muut käsittelemättömät elämän asiat.

Erittäin hyvä apukeino on myös tietoisen läsnäolon harjoitukset ja meditaatio, joiden avulla oppii myös tärkeitä tunteiden käsittelytaitoja. Tietoisen läsnäolon avulla voit oppia hyväksymään niin itsesi, tilanteesi, ajatukset ja tunteet sellaisina kuin ne ovat juuri sillä hetkellä.

Asioita ei tarvitse muuttaa, eikä niitä aina tarvitse edes arvioida tai nimetä. Voit oppia lempeyttä ja armollisuutta myös niitä kielteisiä tunteita kohtaan.

Oireet ohjaavat pysähtymään elämänsä äärelle

Parhaimmillaan paniikkioireet ohjaavat ihmistä pysähtymään itsensä äärelle, rauhoittamaan elämänsä ja kohtaamaan tarvittavat tunteet ja asiat. Tässä kohtaa myös ammattiapu on usein tarpeen. Keskusteluavun lisäksi esimerkiksi energiahoito ja monet muut luontaiset kehohoidot voivat auttaa, niin kuin myös homeopatia.

Olet siis oikeassa Neptunus, että oireilla voi olla Sinulle opetettavaa. Ainakin ne pakottavat pysähtymään tutustumaan itseesi ja löytämään hyvinvointiasi tukevia asioita. Näen, että sairastuminen ylipäätään on sisimpämme yksi tapa pysäyttää ihminen sekä vauhdittaa ja ohjata henkistä kehitystä. Ikään kuin hiekanjyvä simpukassa oireet ja ongelmat hiovat sisäistä helmeämme esille.


Katso Helin tulevat koulutukset ja kirja ”Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään” tästä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image