Vakaalla maalla: Luotojen zen

Palasin vielä toviksi bloggauskesälomalta, koska halusin kertoa teille vielä yhden tarinan.

Olen kovasti halunnut Japanin Kiotoon zen-puutarhaan, ymmärtääkseni zeniläistä tyyneyttä. Fyysisestä paikasta, 8 000 kilometrin päästä se löytyisi, maineensa mukaisesti.

Ei. Mitään sellaista ei löydy yksittäisistä fyysisistä kohteista tai laitteista, olivatpa ne kuinka etäällä tahansa tai olipa niissä kuinka suuri hintalappu tahansa, olipa niiden maine ja suosio millainen tahansa. Tämän ymmärsin seisoessani maailman ihmeisiin kuuluvan Angkor Watin maastoilla, ymmärsin sen uidessani kraatterijärvessä Sumatralla ja kiivetessäni Kaakkois-Aasian korkeimmalle vuorelle.

Mitään tyyneyttä ja syvälle sieluun koskettavaa ei noista paikoista itsessään löytynyt. Ei ennen kuin asennoiduin hämmästelemään niiden ihmettä.

Ja yli 8 000 kilometrin matkan sijaan voisin kulkea alle kilometrin päähän, täysin ilmaiseksi. Voisin kulkea paikkaan, jota ei erityisen suosituksi voisi sanoa. Voisin kulkea erästä Porin luotojen välistä juopaa reunustavalle metsäpolulle. Ja voisin löytää sieltä yhtä todennäköisesti etsimäni tyyneyden ja ihmeen, vain asennoitumalla oikein.

Tajusin tämän, koska olin tuon tyyneyden jo monesti luodoilta löytänyt – keskellä kaikkein hektisimpiä elämäni aikoja, päällekkäisten opiskelu-, työ- ja muiden velvoitteiden raastavassa ristitulessa.

Kohtalokas virhe elämässä on ajatella sen tulevan täyttymykseensä saavutettuaan jonkin matkan päässä olevan pisteen. Kohtalokas virhe on kuvitella täyttymyksen olevan tulevaisuudessa.

Yhtä kohtalokas virhe on ajatella, että matkalle ollaan lähdössä vain silloin, kun kourassa on lentoliput ja hotellivaraus on tehtynä.

Olemme matkalla jatkuvasti. Keskellä niin mieletöntä seikkailua, kun ikinä uskallamme nähdä ja uskoa.

Jos uskomme egoamme, elämämme tulee täyttymykseensä tulevaisuudessa – Loputtomassa tulevaisuudessa, joka ei koskaan tule täksi hetkeksi. Elämä ei koskaan tule täyttymykseensä.

Matkustamisen hienoimman puolen voi löytää kuinka läheltä tahansa. Tutussa ympäristössä pitää vain katsoa tarkemmin, eikä siinä tarvita kuin uteliaisuutta ja uskoa siihen, että matkustamisen mielettömin puoli, sen kovin ydin, ei vaadi lentolippua 8 000 kilometrin päähän. Tarvitaan vain oikeanlaista asennoitumista.

Kaikki ihmeellinen on lähellä. Niin lähellä, että kun olemme todella uteliaita ja mieleltämme avoimia, huomaamme, että kannamme itsessämme ihmeistä suurimpia.

Ja osa ihmettämme on se, että kaiken sen, mitä oikeasti tarvitsemme, voimme saavuttaa tässä ja nyt. Voimme löytää tuon zeniläisen tyyneyden Kioton sijaan viereisiltä luodoilta tai mielen kirkastavan ihmeen Ankgor Watin sijaan naapurustossa olevasta puistosta. Ja lopulta jokaisesta paikasta ja hetkestä, jossa elämme.

Lentolipun 8 000 kilometrin päähän saamme ehkä vajaalla tuhannella eurolla, mutta sitä rajattomasti arvokkaampaa on ymmärrys siitä, että olemme jo matkalla, ja että kaikki on jo tässä.