Uusi päivä: Myrskyistä aurinkoon

Stressi on jännä juttu ja haluan jakaa aiheesta myös omia näkemyksiä. Täälläkin on kirjoitettu paljon stressistä ja siitä, että sitä ei oikeasti ole olemassa. Vaan että stressi aiheutuisi hyvin pitkälle sisäisistä reaktioistamme ulkomaailmassa tapahtuviin asioihin. Toki stressiä muodostuu myös mm. säteilystä ja myös vääränlaiset elämäntavat stressaavat kehoa. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin stressiin, joka on mielemme luomusta.

Stressi viestii aina muutoksen tarpeesta. Jossain määrin pieni stressi on hyväksi, koska se saa meidät tekemään asioita, mutta palveleeko samojen asioiden tekeminen ja samojen ajatusratojen toistaminen ikuisuuksiin niin ei. Vain muutos on elämässä pysyvää ja kun tarpeeksi vastustamme muutosta niin stressikäyrä kipuaa punaisen puolelle. Tällöin mukaan kuvioihin astuu päivittäinen ystävämme ”pitäis” ja läsnäolon määrä on jo vähentynyt radikaalisti. Jotain on oikeasti muututtava!

Liiallisen stressitilan huomaa siitä, että keskittymisen kohteina ovat säännöllisesti epäoleelliset ja terveyttä heikentävät asiat. Keskitymme esimerkiksi sohvalla löhöilyyn (ja siitä syyllisyyden ottamiseen), itsemme huononlaiseen stimuloimiseen esimerkiksi tietokoneella tai juurikin niiden ”pitäis”-asioiden ajattelemiseen tai suorittamiseen. Piittaamattomuus omasta hyvinvoinnista, kuten hyvästä ravinnosta ja päivittäisestä liikkumisesta kasvaa tai niistä stressaaminen kasvaa. Hiljentyminen ja pysähtyminen on haastavaa, hengitys pinnallista ja elämä tuntuu ainakin ajoittain tietynlaiselta selviytymiseltä. Stressitilassa unohtaa sen, millaista on olla rentoutunut. Sisällä on lähes jatkuva älämölö ja vaikka tekisi mitä, niin ei osaa olla täysin tyytyväinen. Mieli sanoo toista ja sydän toista. Ja mieli on erittäin sinnikäs kaveri, eikä se helpolla antaudu. Mutta joskus sen on pakko luovuttaa, muuten me kuoletamme itsemme.

Ehkä suurin syy siihen, miksi ajaudumme stressiin on se, että keskitymme liian moneen asiaan kerralla tai ylipäänsä vääriin asioihin. Pitäis – asioiden sijaan tulisikin aina tehdä ja ajatella enemmän ”haluis” -asioita. Pitäis -ajattelu on kulttuurimme ohjelmointimalli siihen, millainen meidän tulisi olla, jotta olisimme hyväksyttyjä. Haluis-ajattelu sen sijaan mahdollistaa sen, että opimme tuntemaan itsemme ja oman tiemme.

Useasti emme tiedä olevamme stressaantuneita ennen kuin irtaannumme stressistä ja näemme todellisuuden uusin lasein. Tällöin stressi ei enää hallitse meitä vaan se on hallinnassamme. Mikä vapaus! Voimme huokaista helpotuksesta ja vain olla. Ystäväni sanoin; ”olen lomalla!”. Arki jatkaa pyöritystään samalla tavoin kuin ennen, mutta jokin on muuttunut. Sisäinen asenne. Tietoisuuden tila. Se, miten suhtaudumme elämään ja asioihin, joita se meille tuo. Miten tämä asenne saataisiin sitten muuttumaan ennen kuin poltamme itsemme loppuun?

Tässä ainakin pari vinkkiä. Ensimmäinen askel on myöntää se, että kaipaa muutosta elämäänsä ja että tiedostaa nykyisen meiningin kestämättömyyden. Toinen askel, joka kannattaa ottaa mahdollisimman pian on se, että hakee apua asiaan muutosta tukevasta ympäristöstä. On se sitten terapeutti tai läsnäoleva ystävä, joka osaa laittaa asiat oikeaan perspektiiviin ja näyttää itse (toivottavasti) mallin siitä, että vaihtoehtoja on. Yksin tai yhdessä on myös tärkeä ymmärtää stressin tarkoitus ja ylipäänsä elämän tapahtumien tarkoitus. Mitään kun ei tapahdu sattumalta.

Kun itsetuntemuksemme kasvaa – usein vaikeiden asioiden kokemisen kautta – alamme vaihe vaiheelta kokea syvempää tyytyväisyyttä itsestämme ja elämästä. Alamme luottaa elämään ja siihen, että meidän ei tarvitsekaan kontrolloida sitä. Stressi ja kontrolli kun asuvat samassa veneessä, mutta siinä seilatessa huomaamme jossain vaiheessa, että meillä onkin vain yksi airo. Aika hyödytöntä puuhaa, eikö?

Kun annamme itsellemme luvan ”vain olla”, rentoudumme syvältä ja voimme kokea sisällämme aitoa onnellisuutta. Stressin vallassa onnellisuus kun on mielemme pinnassa, eikä se kestä ajoittain kuin lyhyitä hetkiä. Kun onnellisuus on syvällä, se on pysyvämpää. Se on sisäinen asenne, joka tosin voi hetkittäin kadota edelleen. Sitä pitääkin harjoittaa säännöllisesti ja tässä tullaakin yhteen tietoisen elämän tärkeimpiin asioihin, nimittäin valintoihin. Voimme tehdä tietoisia valintoja kaikessa elämässä sen sijaan, että alistuisimme uhrin tai ajelehtijan asemaan. Tietoisten valintojen tekeminen tarkoittaa monesti sitä, että sanomme monille monille asioille ei ja vain muutamille kyllä.

Eilen illalla katsoimme pitkästä aika puolisoni kanssa jopa kaksi hömppäleffaa. Ollessamme sohvalla toisiimme käpertyneinä, hereillä ennätysmäisesti vielä yhdentoista jälkeen, tajusimme olevamme syväonnellisia pitkästä aikaa. Kulunut kevät on ollut todellista pyörremyrskyä; tunteet ovat heitelleet meitä laidasta laitaan eikä kumpikaan ole osannut ottaa laivan ohjaamista haltuunsa. Näin jälkeenpäin, tyynellä vedellä seilatessa ja auringon paistaessa, pystyy tietenkin näkemään kaiken tarkoituksen. Meidän tapauksessamme mielen pyörremyrskystä selviäminen vahvisti entisestään perhe-tiimiämme. Lisäksi se opetti vahvasti sitä, kuinka tärkeää tunneherkässä elämänvaiheessa on oppia sanomaan ”ei” ja keskittyä vain oleelliseen.

Kun olin saanut ensimmäistä kertaa lähes puoleentoista vuoteen muutaman yön nukuttua kunnolla, tajusin, että olen yrittänyt olla liikaa kaikkea. En ollut osannut olla tyytyväinen pelkän kotiäidin rooliin, mutta samalla halusin sitä enemmän kuin mitään muuta. Ristiriita sisälläni kasvoi ja kasvoi ja lopulta oli tehtävä päätös. Teimme puolisoni kanssa ensimmäistä kertaa yhteisen tavoite  – listauksen, jonka prioriteettina on perheen hyvinvointi. Kun konteksti on laajempi kuin oma itse, tulee elämälle yhtäkkiä uusi merkitys. Nyt jokainen toimii tiimin yhtenä tekijänä ja jokaisen rooli on yhtä tärkeä. Vain tiiminä – ei yksin, pystymme tekemään isoja tavoitteita ja auttaa täten mahdollisimman monia. Tiimiys edellytti omalta kohdaltani luopumista niistä asioista, jotka eivät enää palvelleet nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Jokaisen luopumisen jälkeen olen kokenut vapautta ja syväonnellisuus on kasvanut. On huvittavaa, kuinka päätöstäni koetellaan; eteeni tuodaan edelleen asioita, joille mieleni haluaisi sanoa kyllä, mutta joille pitää vain sanoa ei.

Tiivistetysti syväonnellisuus ja stressitön sekä aidosti tervehdyttävä elämä tulee siitä, että opimme keskittymään oleelliseen, mitä ikinä se kullakin hetkellä ja kussakin elämänvaiheessa tarkoittaa. Joskus elämä koettelee, mutta koettelemusten tarkoitus on vain vahvistaa ja laajentaa meitä. Myrskyn hetkellä vain harvoin muistaa, millaista se poutasää olikaan. Mutta sitten kun aurinko paistaa, tuntuu se sitäkin makeammalta. Elämä on tässä ja nyt – täydellistä!




Parasta tulevaa kesää kaikille!