Vakaalla maalla: Ei ollut liian myöhäistä

Hidastaminen tapahtuu minulla ensisijaisesti ajatuksissa. Se on arvojen ja asenteiden muutosta. Kalenterini on kovinkin täysi, tosin hyvin mielekkäästä tekemisestä. Vakaalla maalla -kirjoitukset ovatkin kenties parhaana eväänä niille, joiden kalenteri pullistelee mielettömyyksiä.

Tieni on vienyt niukkuudesta tuhlailuun. Nuoruusiän jälkeen itsenäistyin, pääsin töihin ja aloin – ehkä kompensoidakseni nuoruuden niukkuutta – tuhlata rahaa kaikenlaiseen krääsään. Raha ja sitä tuottavat toimet olivat kuninkaita. Aloin kehittää itseäni suuntaan, jossa pääsisin mahdollisimman kovapalkkaiseen työhön. Muilla arvoilla ei juuri ollut väliä. Olin erinomainen kasaamaan pelkoja päähäni, joten tukeutuminen johonkin selkeältä vaikuttavaan järjestelmään, valmiina tarjottuun muottiin, vaikutti oikealta ja turvalliselta tieltä.

Rohkaistuttuani huomasin, ettei minun tarvitse tukeutua mihinkään valmiiseen järjestelmään. Saan olla oma itseni ja maailma hyväksyy sen. Tuhlailukokemusteni ja krääsän tyhjien lupausten kautta aloin ymmärtää määrän sijasta laatua ja materian sijasta aineetonta hyvää. Tänään tunnen itseni rikkaammaksi kuin elämäni muhkeimpien pankkitilin saldojen kanssa.

Sisimmässäni on aina ollut palo arvostaa kaikkea elävää, inhimillistä ja luonnollista. Muotti, johon olin valumassa, ei näitä asioita kuitenkaan liiaksi arvostanut. Ajattelin, että minun tulee siksi lakaista omat arvoni pois. Tästä ristiriidasta syntynyt kitka kuljetti minut nykyiselle tielleni, jolla saan arvostaa elävää, inhimillistä ja luonnollista sydämeni kyllyydestä, kitkaa tuntematta.

Kauan asetin itseni ajatusten ansaan: Minun oli elettävä sellaisena kuin miksi olin lähtökohtaisesti kehittynyt. Kun olin turvallisuutta tuovan muottini valinnut, ei muita vaihtoehtoja enää ollut, ajattelin. Oli jo liian myöhäistä tulla joksikin muuksi: Omaksi itsekseen valmiin muotin tuottaman hahmon sijaan.

Sitten aloin hiljalleen kyseenalaistaa asioita elämässäni, omia valintojani. Aloin kokeilla, kohdata ja oppia. Aloin uskoa, että kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella ja pelot nitistetään kohtaamalla ne. Sillä tiellä olen tänään. Eikä koskaan ole liian myöhäistä, ajattelen.

Näiden sanojen myötä toivotan sinut, rakas lukija, Vakaalle maalle. Toisenlaisen tarinan minusta voit lukea Porinoita-blogistani.