”Kahdeksasta neljään” -kilpikonna

”Kyllä siitä lopulta yhden työpäivän mittaisella uurastuksella tuli kilpikonna.”

Mia Bengtsson: Amigurumi – Virkkaa omat maskottisi, Atena Kustannus 2010

”Ihanaa, virkkauskirja, jossa on niin pienten ötököiden ohjeita, että minäkin pystyn varmasti sellaisen tehdä!” ajattelin. En ole koskaan oikein pitänyt virkkaamisesta. Ehkä en ole löytänyt tarpeeksi tarpeellisia virkattavia…

Mutta enpä tainnut nytkään löytää: virkattavana on mm. pieni porkkana, kärpässieni tai prinsessaleivos. Jaa, mutta pieni kilpikonna voisi sopia hitauden symboliksi! Sen ohje on arvioitu haastavuudeltaan keskitasoksi.

Kirjan alussa kerrotaan, miten kaikki erilaiset silmukat tehdään. Kuvat havainnollistavat jokaisen vaiheen kivasti. Jos en ole ennen ollut varma, olenko ymmärtänyt pylvään tekemisen oikein, nyt se menee varmasti täydellisesti.

Ohjeet on tiivistetty lyhenteiksi, joten tekijä on tehnyt myös ”Näin luet ohjeita”-osion. Hyvä: seilaan vuorotellen tuolle sivulle ja taas kilpikonna-ohjeisiin.

Mitenkäs sitten ensimmäinen kerros tehdäänkään? ””Näin luet ohjeita”-osio kertoo, miten pääsen alkuun: ”Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa ja aloita ensimmäinen kerros koukusta laskien toisesta silmukasta.”

Apua! Pyörittelen virkkuukoukkua ja lankaa kädessäni: eteenpäin on vaikea laskea, kun siellä ei ole yhtään silmukkaa, jos taas lasken taaksepäin, ohjeen täytyy tarkoittaa ensimmäistä silmukkaa. Päädyn tökkäämään koukun vaan toisen silmukan reiästä, ei se niin nuukaa voi olla!

Painiskelen tämän epävarmuuden kanssa seitsemän kertaa, sillä niin monta pyöröaloitusta kilpikonnassa on.

Mutta kyllä siitä lopulta yhden työpäivän mittaisella uurastuksella tuli kilpikonna, vaikka en päässyt vieläkään epävarmuudeltani nauttimaan virkkaamisesta.

Mutta virkkaaminen on kyllä parasta muisti- ja keskittymisharjoitusta. Päädyin laskemaan kerroksia korkealla äänellä ja erilaisia silmukoita matalalla äänellä. Suoraan sketsisarjasta!

Faktaa

  • Kirjassa on tusina perusohjetta, ja muutamaa saa vielä versioitua.
  • Sivuja on 45.
  • Kirjan koko on kompakti: 15 x 21cm

Kirjan voit tilata itsellesi täältä