sisustuskirja

Hyvä olla kotona

sisustuskirjaSimon G. Brown: Wabi Sabi – Elä tässä hetkessä kotona, WSOY 2009

Fengshui alkaa olla jo miltei kaikille tuttu, mutta mikä on kodin sisustukseen liittyvä wabi sabi?

Wabi sabin pohjana on zeniläinen filosofia. ”Wabi sopii elämäntapaan, joka on yksinkertainen, ei-materialistinen, nöyrä, kiitollinen ja harkittu”, Brown kirjoittaa. Sabi sen sijaan kuvaa luonteeltaan katoavaa, jonkin sellaisen ilmentymää, josta ikä näkyy ja joka kertoo jotakin elämästään.

Wabi sabi -ajattelu eroaa monessa siitä, minkä nykyään näemme olevan kodin sisustamisen lähtökohtana. Wabi sabi kannustaa muun muassa epäsymmetriaan kotona, keskeneräisyyteen, katoavaan kauneuteen ja muutokseen.

Wabi sabin mukaan koti on muuttuva tila, joka kehittyy asukkaidensa mukana. Ei ole täydellistä päämäärää, valmista kotia. Kirja neuvoo, että pitäisi yrittää välttää tunnetta, että kodissa on asioita, jotka pitäisi tehdä tai saada valmiiksi.

Uusien huonekalujen sijaan wabi sabi -ajattelu kannustaa hankkimaan sellaisia pitkäikäisiä huonekaluja, jotka ovat jo kestäneet käytössä kauan, joten ne tulevat vastedeskin kestämään. Luonnonmateriaaleista valmistetuissa huonekaluissa näkyy ja saa näkyä niiden historia, täplät ja kolhut.

Minä havahduin 128-sivuisen kirjan sivulla 76: ”Nykyaikaiset kalusteet, varsinkin säilytyskalusteet, tehdään yhä useammin MDF-levystä eli puolikovasta kuitulevystä tai laminaatista. Niiden mukana kotiin tulee myrkyllisiä kaasuja ja wabi sabi -näkökulmasta katsoen luonnoton tunnelma.” Olinkin pitkään tuntenut levottomuutta ihanassa kylpylätunnelmaisessa kylpyhuoneessamme, mutta en tiennyt miksi.

Prosessi käynnistyi tästä lähtökohdasta:

Sitten löysin kirpputorilta edullisesti aivan ihastuttavat kokopuisen, vanhan kaapiston, ja tiesin, että tässä se on. Nyt kylpyhuoneessa on levollinen, arvokas tunnelma.

Wabi sabi -kirja käy yksityiskohtaisesti läpi periaatteet ja niiden soveltamisen kodin eri elementteihin. Lisäksi se antaa pienen katsauksen ihmisen wabi sabiin sekä työhön, rakkauteen ja luovuuteen.

Visuaalisesti kirja ei ole parasta antia, mutta ehkä se antaa ajatukselle vapauden lentää,eikä halua näyttää sisustuslehtien tapaan, millaiselta kodin pitäisi näyttää: koska jokaisen koti on sellainen, millaiseksi se ajan saatossa muodostuu. Mutta vaikka kirja ei visuaalisesti hivele, se sukeltaa suoraan sydämeen: siitä tulee hyvä mieli. Se on välittänyt sanomallaan levollisen zeniläisen olotilan – vaikka luulin lukevani ”vain” sisustuskirjaa.