Jos haluaa olla kokonainen, täytyy välillä olla ihan hajalla

Mitä tietoisuuden tiellä tapahtuu sen jälkeen, kun ajattelet jo käsitelleesi itsesi kanssa suurimmat kysymykset läpi?

Tunnet käyneesi pohjalla. Olosi on voimaantunut ja onnellinen. Ehkä ajattelet, että tämä oli jo tässä, henkinen kasvu siis.

Kunnes putoat uudestaan – ja ihmettelet, että mitä tämä nyt oikein on. Elämänhän piti olla onnellista ja ihanaa loppuun asti! Onko minua petetty?

Ei ole. Missään ei oikeasti ole luvattu, että elämä olisi jatkuvaa ihanuutta. Sen sijaan, kun alat löytää voimaa ja rauhaa, teet samalla tilaa uusille kasvamisen askelille. Minun elämässäni tämä on tänä vuonna realisoitunut hyvin monina itkupotkukohtauksina ja syvien tunnelukkojen avautumisena. Aiemmin ne olisivat saaneet aikaan suurta ahdistusta, mutta nyt osaan jo antautua niille – ja tiedän, mitä niistä seuraa.

Seuraavassa Taikaelämää-podcastin jaksossa pohdiskelen kasvun askeleita ja tunteiden kohtaamista. Laita kuulokkeet korville ja kuuntele – ehkä saat vinkkejä omaan tilanteeseesi.  

Sisimpänsä solmuja pääsee avaamaan Katrin Linjassa itsesi kanssa -verkkokurssilla. Se auttaa sinua kohtaamaan oman totuutesi. Kurssi alkaa 20.11., ilmoittaudu mukaan vaikka heti!

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Tikapuut rakkauteen -kirja

    25,00  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Löydä elämän taika – Tehtäväkirja

    18,60  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Tunnepaketti

    43,60  39,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin