Miksei miehellä seiso? (Ja miten voit vaikuttaa siihen?)

Halu, erektio, seksuaalisuus ja elinvoimaisuus. Monta tabua heti alkuun. Nämä ovat elämän perusasioita, joista edelleen tuntuu, että varsin vähän puhutaan. Ehkä olisi tarvetta, sillä näyttäisi vahvasti siltä, että nämä eivät ole enää perusasioita. Nykyään miesten testosteronitasot monissa maissa ovat kokeneet suurta pudotusta. Tänä päivänä jopa parikymppiset miehet kokevat vaikeuksia saada erektioita ja monilla halut ovat täysin poissa. Näistä ei kuule juuri puhuttavan, koska aihe on monille liian arka.

Ja tiedän kokemuksesta, että se on kaikkea muuta kuin voimaannuttavaa.

Oma hyvinvointipolkuni lähti suuremmin liikkeelle vuonna 2003, kun oma isäni kuoli. Sen jälkeen kiinnostus omaa hyvinvointia kohtaan lisääntyi, mutta monia terveyshaasteitakin koin matkalla. Yksi suurimmista herätyksistä oli se, kun alle 30-vuotiaana erosin pitkäaikaisesta suhteestani. Sen jälkeen olin 1,5 vuotta täydessä selibaatissa. Eikä se ollut edes vaikeaa! Ei haluttanut, ei ollut naisia, ei ollut mitään mielenkiintoa pitää yllä edes omaa henkilökohtaista huvittelua kehoni kanssa.

Libido oli niin matala, etten edes tunnistanut sen olemassaoloa.

Syitä oli monia. Olin lähes 20kg keveämpi kuin nyt, söin raakaruokaa lähes puoltoista vuotta ja kehoni oli rappeutumassa (lihas- ja luumassa sekä kokonaispaino). Nykyisellä ymmärryksellä uskoisin, että testosteronini oli pitkällä kesälomalla. Elämäntyylini oli kevyt, virtaava ja huoleton, toisin sanoen erittäin juureton.


Koin kuitenkin lähes valaistumiseen verrattavan herätyksen eräänä iltana, kun nälissäni (mikä oli yleistä silloin, niin kuin se aliravitulla usein on) en löytänyt muuta kuin kananmunia syötäväksi. Otin askeleen ja PAISTOIN kananmunat. Tämä oli tuohon aikaan kova juttu (tiedän, kuulostaa super typerältä). Kehon reaktio yllätti minut. Tunsin lämpöä, tunsin virtausta, tunsin, että keho oli ravittu. Ja mikä siisteintä, koin erittäin spontaanin erektion, joka jatkui mukavan aikaa.

Tämä oli pysäyttävä hetki. Miksi koin yli vuoden tauon jälkeen ensimmäisen erektioni, ilman että olin edes millään tasolla ajatellut tai kokenut seksuaalista energiaa kehossani? Siitä alkoi kyseenalaistaminen, uudelleen tarkastelu ja uusien toimintatapojen opettelu. Siitä lähti testosteroniin tutustuminen ja voi pojat, että muutoksia oli tulossa. Näistä lisää kirjassani ”Elinvoimaisen miehen kirja”.

Mutta palataan takaisin aiheeseemme. Haluttomuus ja erektioiden vähyys on paljon muutakin kuin kananmunien vähyys ruokavaliossa. Ne ovat usein paljon syvempi juttu, joihon on mahdollista vaikuttaa mikäli näin haluaa. Mutta mikä on tärkeä ymmärtää, että monilla haluttomuus, erektioiden puuttuminen ja ”kyvyttömyys” vaikuttaa mieleen vahvasti. Se luo kuvan, ettei kykene, ettei pysty. Tällä on valtavia vaikutuksia siihen, miten me koemme elämän.

Mikäli koemme vahvaa olemista, varmaa maskuliinista eteenpäin menemistä ja rehellistä miehenä olemista, erektiomme tulee myös sitä ilmentämään.

Se kuinka omistamme elämämme on suora viittaus siihen, kuinka omistamme oman seksuaalisen energiamme. Kuinka kannattelemme itseämme on linkissä siihen, kuinka kehomme kannattelee erektiota. On hyvä ymmärtää, että penis on miehen jatke, ei erillinen osa. Penis on siis suora viittaus miehen fyysiseen terveyteen ja mielen tilaan. Erektion puute voi olla jopa viittaus terveydellisiin haasteisiin, kuten sydänoireisiin.

Miten voi vaikuttaa omaan haluun?

  • Käytä tai menetä se! Rakastele tai kiihoitu 1–5 krt/vko.
  • Lopeta tai vähennä pornon käyttöä. Dopamiini heikentää halua ja tarvitsemme jatkuvasti enemmän stimulaatiota.
  • Hengitä palleihin, opettele hengittämään syviin kudoksiin, myös genitaali-alueelle.
  • Vähennä stressiä, tuo enemmän rauhoittumista. Rentoutumisesta on helpompi kasvaa.
  • Liiku, kävele ja nosta jotain raskasta. Lisää verenvirtausta tärkeisiin alueisiin.

Yksi asia, mistä on tärkeää puhua, on yhteys. Tai monesti yhteyden puuttuminen. Mikäli kumppani pelottaa, on ohjaksissa tai väheksyy sinua, harvoin on kiinnostusta ”yhtyä”. Yhteyden puuttuminen voi olla haasteiden takana. Tällöin on tärkeää selvittää kaunat, puhdistaa ilmaa ja löytää taas halua avata sydäntään.

Hengitä ja pidä ilma puhtaana, jolloin energia rullaa paremmin. Jos pidät jostain emotionaalisesti kiinni, se vaikuttaa meidän fyysiseen kehoon. Ne eivät ole erillisiä, vaan yksi toimiva kokonaisuus. Miehen erektio tai sen puuttuminen on suora viittaus hänen mielen tilaansa.

Elämä ei ole pelkkää erektiota, eikä sen puuttumisesta tarvitse potea huonoa omatuntoa. Kuten ei myöskään tarvitse niellä ajatusta, etteikö asialle voisi tehdä jotain. Usein käytämme kielessä termejä, jotka kastroivat miehiä. Älä missään nimessä usko, että termit voivat määrittää sinua. Olet vahva, täysin toimiva ihminen. Erinäisillä työkaluilla myös olet vahvan erektion omaava mies.

Omistatko elämäsi, annatko elämällesi kaikkesi, uskallatko ottaa koko potentiaalisi käyttöön, uskallatko ottaa itsevarmuutesi arjen hetkiin mukaan, annatko täyden rakkautesi kumppanillesi, uskallatko ottaa askeleen sitä kohti mitä haluat, uskallatko penetroida kumppanisi sydämen kokonaan? Mikäli vastasit kyllä, erektiosi kiittää sinua.


Kurkkaa haastatteluni Radio Aallossa, jossa puhuimme miehisyydestä, seksuaalisuudesta, parisuhteista ja isyydestä. Voit kuunnella haastattelun TÄSTÄ.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Elinvoimaisen miehen kirja

    27,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin