Iloa tuottava lahjani

maija_blogi

Voi miten me ihmiset voidaan iloita erilaisista asioista. Minulle suurta iloa tuottaa aamuisin kun herään, avaan makuuhuoneen verhon, ja näen joululahjani. Siinä se ilahduttaa välillä aamuauringon kanssa kilpaa säteillen ja välillä sateen pieksemänä, mutta ilo on aina yhtä suuri. Keltaisen talon pihamaalla nököttää somasti pienempi Keltainen talo, eli leikkimökki.

23083

Mökki valmistui vähän erilaiseen tarpeeseen, kuin leikkimökit yleensä tehdään. Taloon ja ulkorakennuksiin jäi kaikenmoista tavaraa, kun ostimme sen. Yksi oli niin ihastuttava pieni, vanha lasten penkkisohva. Ennen sen paikka oli kuistissa, mutta remontin jälkeen se jäi vaille arvoistaan paikkaa ja siitä lähti ajatus, että sille pitäisi rakentaa mökki! Olihan se ihana vanha huonekalu sen arvoinen. Näen, kuinka monet pienet jalat ovat heiluneet, kun penkillä on istuttu ja miten makoisat unet on penkkisohvassa nukuttu, kun kansi on nostettu pois ja sieltä löytynyt suojaisa, ihana peti. Kauan ei nikkaria tarvinnut suostutella, vaan ryhtyi toimeen. Runko valmistui syksyllä “talopakettina” elosuojassa ja sieltä siirrettiin omalle paikalleen. Ennen roudan tuloa oli kiire saada mökki paikalleen, että keväällä voi sisustus alkaa.

mökki2.1jpg

Kevään koittaessa mökin maalaus ja sisustustyöt lähtivät käyntiin. Nikkarina tuo mieheni on aikalailla “nuuka” ja niin tämänkin osalta. Eli mökkiin ei ollut vielä käytetty rahaa yhtään euroa! Puutavara, ikkunat, maalit ja muut olivat kaikki entisistä projekteista jäänyttä. Kattohuopa oli ainoa, joka mökkiin ostettiin. Nyt olikin minulla käytettävissä sitten huiman suuri sisustusbudjetti. Lähdimme nuoremman tyttären kanssa tapettiostoksille ja mieheni sanoi nauraen meille lähteissä, että budjetti on 5€. Budjetti piti, tapetti löytyi 5€:lla! Muuten mökki onkin sisustettu lasten vanhoilla tavaroilla, jotka olivat entisen kotimme leikkimökissä ja oli onneksi säästetty!

2308

Niin oli mökki sitten lopulta valmis ulkoa ja sisältä. Mökkiin on matkan varrella löytynyt jotain pientä kivaa täydennystä, lähinnä kirppareilta. Viimeisimmät taitaa olla vanhat tuolit, jotka löytyivät viime syksynä Juthbackan markkinoilta.

Mökki sai nimekseen Lillstugan. Nimikyltti mökin seinään on suunnitelmissa ollut jo pitkään, mutta vielä se odottaa totetutusta.

230802

Kuvat: Emilia Perälampi

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image