Mitä voin tehdä maksani hyväksi?

Maksan toiminnan merkitys ihmisen hyvinvoinnille on kiistaton. Millä tavalla tätä arvokasta ja elintärkeää elintä tulisi hoitaa, jotta säästyisi yleisimmiltä kansantaudeilta sekä muilta kehon toimintahäiriöiltä? Ravitsemustieteen maisterin Marja Ruutin Terve maksa – avain hyvinvointiin (Mividata Oy 2015) kirja on tuhti tietopaketti siitä, mitä voit tehdä maksasi hyväksi.

TerveMaksa_Kansi

Viidesosa suomalaisista sairastaa jotain maksaan liittyvää sairautta ja Suomi on esimerkiksi yksi maksakirroosin kärkimaita. Alkoholin käyttöön liittyvät maksasairaudet ovat jo hyvin tiedostettuja, mutta myös alkoholista riippumaton rasvamaksa on yleistynyt nopeasti sekä aikuisilla että lapsilla. Se on seurausta länsimaisista elintavoista, joihin liittyy muun muassa runsashiilihydraattinen, sokeripitoinen ja huonoja rasvoja sisältämä ruoka, ylipaino, istumatyö, liikunnan puute sekä kakkostyypin diabetes. Myös normaalipainoisen ihmisen maksa voi rasvoittua esimerkiksi kroonisten infektioiden, lääkkeiden käytön tai virheellisen ruokavalion vaikutuksesta. Vaikka rasvamaksan taustalla on usein monia syitä ja itse hoitoon ei ole mitään varsinaisia lääkkeitä, tarjoaa kirja yli miljoonalle suomalaiselle rasvamaksan omistajalle kullanarvoisen muistutuksen: Ruokavalio ja muut elämäntapakeinot vähentävät maksan rasvaa tehokkaasti.

Kirjan alussa esitellään maksan useita tehtäviä sekä sen fysiologiaa. Maksasta ovat riippuvaisia kaikki solumme, kudoksemme ja myös muut elimet. Onkin oikeastaan aika uskomatonta, että näin merkityksellistä elintä laiminlyödään pahoin. Toisaalta kirjoittaja Marja Ruuti muistuttaa, että maksa on myös sitkeä elin, joka yrittää hoitaa elämää ylläpitäviä tehtäviä vielä silloinkin, kun 70–90 prosenttia sen kudoksista on tuhoutunut. Tällaisen maksan omistaja voi kuitenkin jo paljon aikaisemmassa vaiheessa huonosti.

Kirja käsittelee laajasti maksan erilaisia sairauksia, mutta erityisen paljon sen tervehdyttämistä. Ruoka on maksan paras lääke ja erilaisilla ruokavalioilla on mahdollista muun muassa tervehdyttää ja hoitaa maksaa, sammuttaa kehon tulehduksia sekä vahvistaa ja tukea sen toimintaa. Kuten monessa muussakin hoidossa, myös maksan hoidon kohdalla pyritään ensimmäiseksi saamaan suoliston toiminta tasapainoon, jotta se saadaan puhdistumaan ja sen seurauksena ravintoaineet imeytyvät paremmin ja maksan rasitteet vähenevät.

Ruokavalion lisäksi maksan toimintaa voi tukea myös muilla tavoin. Esimerkiksi liikunta, hikoilu (kuten saunominen), erilaiset ulkoiset hoidot (esim. kääreet, hauteet, kylvyt ja voiteet), hieronta ja lymfaterapia, akupunktio ja jopa suolenpuhdistus kaikki parantavat kehon aineenvaihduntaa ja toimivat hyvinä tukihoitoina.

Kirjan loppuun on koottu viikon esimerkkiruokalista, joka perustuu kirjassa kuvattuun maksan toimintaa tukevaan ruokavalioon. Ruokavalio on todella monipuolinen ja se sisältää runsaasti kasviksia ja kuituja, hyviä rasvoja sekä myös vaaleaa lihaa ja kalaa, jotka ovat suolistolle helliä sulatettavia. Lisäksi kirjassa on lyhyt reseptiosio, johon on koottu yksinkertaisia ruokaohjeita ilman valkoista sokeria, maitoa, vehnää, margariineja tai paistamista. Ikisuosikkini hummus sai kirjan reseptissä uudenlaista voimaa kausijuures nauriista ja siitä syntyi seuraavanlainen herkullinen versio:

Juureshummus

1 nauris
1 porkkana
1 sipuli
2 rkl oliiviöljyä
1 tl merisuolaa
½ tl kurkumaa
½ tl jauhettua kanelia (huom. käytä ceylon-kanelia, jotta säästyt maksalle myrkylliseltä kumariinilta)
½ tl mustapippuria
3 dl keitettyjä kikherneitä
3 rkl tahinia eli sesamtahnaa
1 rkl sitruunamehua

Keitä juurekset kuorineen vähässä, suolatussa vedessä. Kuori ja paloittele hieman jäähtyneet juurekset ja laita muiden ainesten kanssa monitoimikoneen kulhoon ja soseuta. Tarjoa pääruoan lisukkeena tai salaatin kanssa. Itse käytän hummusta paljon myös siemenleipien päällä sekä erilaisten juuresten kanssa dippailuun.

 

Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.

biomed-logo-2013

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image