Uusi päivä: Vanhemmuuden oppikoulussa

Kirjoitan tässä Uusi päivä -blogissani Quinoaa!-blogini tapaan aikaamme kuvaavasta jatkuvasta tietoisuuden muutoksesta, kasvusta ja kehityksestä sekä luonnollisesta ja kokonaisvaltaisesta elämästä, mutta pääteemana on kuitenkin matkani tämänhetkisen elämäni suurimman opettajani kanssa. Tämä opettaja tuntuu tietävän elämästä eniten, mitä kukaan aikaisempi opettajani. Opettaja on avoimin ja rehellisin ihminen kenet tiedän. Hän ei feikkaa sitten millään vaan antaa valtaisan tunteiden kirjonsa näkyä tilanteesta riippumatta. Vaikka opettajani on suurin asia, mikä tälläkin hetkellä tekee minut iloiseksi, hänen tekemiset eivät aina miellytä minua. Mutta toisaalta – en pidäkään miellyttäjistä. Rehellisyys ja aitous vievät eteenpäin, kehittävät ja kasvattavat, vaikka se ei aina juuri siinä hetkessä olisikaan mukavaa.




Jos hyppäsin jatkuvan muutoksen virtaan vajaa neljä vuotta sitten (ja tästä ajasta, joka painottuu paljon luonnollisen ravinnon ja kokonaisvaltaisen tasapainon äärelle olen kirjoittanut esikoiskirjani Uusi päivä:n), on elämässäni alkanut nyt vauvan myötä jälleen totaalisen uusi aikakausi, ”Uusi päivä vol 2” (josta muuten tulee varmaankin seuraava kirja – hope so!). Vauva-arjen opettelu ja esikoiskirjan kirjoittaminen on aika mielenkiintoinen (lue: erittäin haastava) yhdistelmä. En tekisi sitä enää uudelleen, mutta nyt se oli tehtävä. Olen ”entisessä elämässäni” luovuttanut liian helposti eri asioiden suhteen ja tehnyt päätöksiä alati vaihtuvien tunteiden mukana. Tämä projekti – vaikka sen ajoitus oli erittäin mielenkiintoinen (lue: erittäin, erittäin haastava) piti nyt tehdä ja sen pituinen se.

Mitä muuta, kuin tiukkaakin päämäärätietoisuutta tämä vajaan vuoden matka opettajaguruni kanssa on opettanut? Ainakin hetkellisten negatiivisten tunteiden esiinnousua (jotka olivat lähes tyystin piilossa Uusi päivä 1:sen aikaan) ja alati vaihtuvien tunteiden ymmärtämistä. Sitä, millaista on olla hetken aikaa jopa ekstaasissa ja toisena hetkenä täysin vastakkaiden tunteiden vallassa. Molempia tunnetiloja kuitenkin tarvitaan ja kasvuun etenkin sitä, että uskaltaa kokea tunteet mutta olla irti niistä. Ja elämän pienet ilon ja onnen hetket eivät tuntuisi niin makeilta jos ei olisi niitä toisiakin. Sillä hetkellä, kun on täysin läsnä vauvan kanssa, unohtaa pahimmankin väsymyksen. Läsnäolo on vaan niin kova juttu!

Mitä muuta? No juurikin sitä väsymystä. Ja väsymystä. Omista tarpeista luopumista. Kultaisen keskitien löytämistä ruoka-, terveys-, hifistely ym. jutuista. Uusien tarpeiden ilmestymistä. Minä vahva nainenhan tarvitsen  lapsiperheitä ja vertaistukea ympärilleni!! Suuresti kärsivällisyyttä. Ja hauista, kun työntää vaunuja ja kantaa toisessa kädessään kitisevää 10 kg möykkyä kauppareissulta kotiin. Sitä, että myrskyjä tulee ja menee ja niissä pitää välillä seilata. Tämä koskee myös parisuhdetta ja etenkin sitä. Äärimmäistä läsnäoloa myrskyjenkin keskellä. Tämä silloin, kun uskaltaa päästää irti sen hetkisistä tunteista ja nähdä tilanteen ”läpi”. Kaikki on hyvin aina juuri nyt! Läsnäolon ajoittaista katoamista myrskyjen ja perusarjen keskellä. Joo, se on sallittua. Kukaan ei ole täydellinen…

Ja tietenkin sitä, että kaikki muuttuu koko ajan niin sisäisessä kuin ulkoisessa maailmassa. Sitä, että kasvuun ja kehitykseen tarvitaan myrskyjä. Siihen tarvitaan iloja, onnia ja etenkin kärsivällisyyksiä. Elämä on kaikki. Ja jokainen päivä todellakin on Uusi. Ei kannata katsoa vauvaa tai kumppania samojen lasien, menneisyydessä muodostuneiden uskomusten ja odotusten läpi. Elämä on paljon rikkaampaa, kun vaihtelee laseja hetki hetkeltä tai varsinkin kun ottaa lasit kokonaan pois.

Maailmankaikkeus on päättänyt laittaa fyysisessä maailmassa yhteen juuri minut, puolisoni ja poikamme. Meissä jokaisessa on ilmeisesti tarvittavat ja riittävän erilaiset elementit, jotta perheemme voisi kasvaa tasapainoisesti. Ja kun me kehitymme ja etenkin, kun asetamme kehityksen yhdeksi tärkeimmistä arvoistamme, kehitämme kaikkea elämää. Ja muistutan taas; se ei aina ole kivaa.

Vielä pari sanaa väsymyksestä. Vaikka tiesin odottaa, että vauva-aika on ajoittain rankkaa, en olisi ikinä uskonut, että jatkuva väsymys voisi muuttaa elämää näin paljon.  Ennen vauvan syntymistä yritin olla asettamatta minkäänlaisia odotuksia ja mennä päivä kerrallaan. Aina odotuksia väistämättä kuitenkin on, enkä odottanut, että joutuisin tinkimään saavutetusta hyvinvoinnin, energisyyden ja tasapainon tilasta näinkin paljon. Kun perustarpeet jäävät vajaaksi, kaikenlaiselle itsensä kehittämiselle (johon ympäristöstäni tulee jatkuvaa tietoista ja alitajuista painetta) ei jää resursseja. Halu kirjoittaa ja jakaa muille ei kuitenkaan hävinnyt lapsen tulon myötä minnekään. Mutta kun aikaa ei yksinkertaisesti ole ja ne kotityötkin pitäisi tehdä! Ja nukkua jossain välissä. Jos minulla, mielestäni keskivertoa reilusti parempivointisella ihmisellä tulee stressi, mitä tapahtuu niille, joiden perusta on ennestään heikko…?

Tilitys jatkuu. En ole siis saanut nukkua kunnolla siitä lähtien, kun lähdin synnytysreissulle hieman vajaa vuosi sitten. Takani on kokonaisen vuoden univelat ja vasta viimeisen viikon sisällä olen saanut nukkua ensimmäistä kertaa jopa neljä tai viisi tuntia putkeen. Vaikka fyysinen palautuminen synnytyksestä olikin todella nopea, on tapahtuman psyykkinen ja henkinen puoli vielä käsittelemättä. Vasta viime päivinä tietoisuuteeni on noussut, että tämä psyykkeelleni ja keholleni äärimmäisen rankka tapahtuma ei ole ehtinyt kokonaan purkautua.

Lopputilitys! Totuus on, että kaikki kokemukset mitä vauvan tulon myötä ovat tulleet – tulkitsi mieleni niitä sitten enemmän hyviksi tai huonoiksi – ovat olleet äärimmäisen tärkeitä enkä vaihtaisi niitä yhtäkään pois. Näinhän tämä usein menee, kun asioita katsoo jälkikäteen: Jos ihmisellä on vähänkään kapasiteettia, uskoa tai toivoa, hän voi kääntää aina vaikeat kokemukset positiiviseen valoon. Laajemmasta kontekstista katsottuna se on luonnollista evoluutiota. Toiset joutuvat kokemaan rankkojakin asioita, jotta voisivat sitten auttaa muita ja kertoa niistä eteenpäin. Seuraava on ehkä sitten astetta viisaampi.  Ystävältä ystävälle. Kirjoittajalta lukijalle. Äidiltä lapselle. Tai lapselta äidille. (Pystyn toteamaan tämän, koska nyt viime viikkoina olen siis saanut nukkua vähän enemmän.)

Tuota viimeisintä korostaisin erityisesti tässä ajassa, kun monet lapset ovat harvinaisen fiksuja (vanhempiinsa nähden). Luonnollista evoluutiota on se, että lapset poimivat sopivan kapinan ja nöyrtymisen seurauksena vanhemmiltaan ne opit ja tavat, jotka tukevat heidän uskomuksiansa ja valintojaan elämässä. Jotkut näistä ovat tarpeellisia, mutta jotkut ovat väistämättä vanhentuneita, vaikka vanhemmat kuinka haluaisivat lapsensa omaksuvan niitä. Tässä ajassa, kun kehitystämme ei enää palvele vuosituhansia-, satoja-, tai kymmeniä vanhat toiminnot ja uskomukset eikä pelkkä kirjatieto tai varsinkaan ”sokea usko ilman perusteluita tai omaa vahvaa kokemusta” tarvitsemme täysin uudenlaisia opettajia. Opettajia, joiden päät ovat vähemmän täynnä tietoa ja menneisyyden tapahtumia kuten sotatraumoja. Opettajia, jotka uskaltavat päästää irti kokemuksistaan ja menneisyydestään. Opettajia, jotka elävät läsnä hetkessä, ovat optimistisia ja avoimia. Opettajia, jotka haastavat meitä luopumaan turhasta oli se sitten materiaa tai turhia ajatuksia.

Lapseni on paras opettajani. Voin opettaa hänelle paljon, mutta tiedän, että hän opettaa minua vielä enemmän. Läsnäoloa ei voi ikinä oppia liikaa ja sen opettajana hän on kyllä paras. Lapsen kanssa huomaa nimittäin erittäin helposti, jos ei ole läsnä.

Olen kiitollinen saadessani antaa hänelle parhaat henkiset ja fyysiset eväät, mitä tällä hetkellä tiedän ja tasapainoisen kasvuympäristön. Rakkautta ei voi ikinä olla liikaa, mutta myös rajat ovat tärkeitä. Taito iloita pienestä ja kiitollisuus jokaisesta hetkestä ja päivästä ovat myös tärkeitä kasvatusteemoja. Ja oman elämäntehtävän voi löytää mutta sinne ei ole kiire. Se näyttäytyy, kun aika on valmis sisäisille oivalluksille.

Maanantaina otamme vastaan vuoden 2013. Ottakaamme se vastaan luonnollista energiaa virtaavalla keholla, erittäin avoimella mielellä ja alati kehittyvällä sielulla. Valitaan vuoden teemaksi jatkuva muutos ja kehitys ja nähdään kaikki opettajat ympärillämme, olivat ne sitten lapsia, kumppaneita, ystäviä tai eläimiä.