Kirjoittaja on entinen tv-juontaja ja nykyinen sekatyöläinen. Nuppu Stenrosin lisäksi keskiviikkokolumnisteina vuorottelevat kirjailija Kaarina Davis, sielunhoidon tutkija Miia Leinonen sekä Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström.
Me otimme vuoden 2012 vastaan folioista tehdyt hatut päässämme. Juhliemme iloinen isäntä oli intoutunut teemasta tutkiessaan erilaisia salaliittoteorioita siitä, mitä vuosi 2012 toisikaan tullessaan. Maya-kalenterikin päättyisi maailmanloppuun. Emme suhtautuneet kovinkaan vakavasti synkeisiin teorioihin, vaan otimme tuoreen vuoden huumorilla vastaan tanssien lankkulattialla hassut hatut päässä.
Ei epäilystäkään, etteikö vuosi 2012 tulisi olemaan elämäni parasta aikaa, mutta jos asiaa pysähtyy hetkeksi pohtimaan vailla ironian luomaa suojaa, eikö elämän rajallisuus ole nimenomaan se, joka tekee elämästä elämisen arvoisen? Vaikkei maailma loppuisikaan tänä vuonna, kliseistä sanoa, kukaan ei tiedä, milloin se loppu tulee, vaikka varmaan on, että se jokaiselle meille jossain kohtaa tulee. Joskaan sitä ei tekisi mieli ajatella päivittäin. Vai pitäisikö sittenkin?
Monissa henkisissä traditioissa pyritään päästämään irti, rentoutumaan ja kuolemaan vähän joka päivä. Joogan loppurentoutus ”savasana” on kuolleen miehen asento. Islaminuskoiset voivat käyttää ilmausta pieni kuolema tarkoittaen nukkumista, vaikka ranskaksi sillä viitataan orgasmiin: “la petite mort”. Echart Tolle vastaavasti puhuu kahden hengitysten välisestä tauosta jolloin kaikki pysähtyy. Onko tässä kuoleman ajattelussa jotain, mitä pitäisi hiffata, jos kerran buddhalaisetkin opettaa, että pieniä kuolemia tapahtuu päivittäin, sillä elämä on jatkuvaa muutosta?
Pidin puheen isäni merkkipäivänä. Kerroin siinä, miten isäni oli opettanut minulle, että suurien tunteiden kohdalla ei voi jarrutella. Se että pelottaa, että voi menettää kaiken, ehkä jo huomenna, ei ole syy ryhtyä varovaiseksi. Ainoa tapa hakea turvaa, on kääntyä toista kohti ja antaa kaikkensa. Ainoa tapa rakastaa, on rakastaa täysillä ja antaa rakkauden jättää jälkensä. Liikutuin, kun kuulin, että puheeni jälkeen yksi vieraista oli kosinut rakastamaansa naista. ”Elämä on liian lyhyt, että kannattaisi himmailla”, hän sanoi.
Yhtä paljon kuin kuolemalta, maailmanlopulta, ulkoavaruuden hyökkäyksiltä tai poliittiselta jytkyltä voi suojautua foliohatulla, rakkaudelta, kivulta, elämältä ja pettymykseltä voi suojautua sulkemalla sydämensä. Siinä tulee sulkeneeksi itsensä kaiken ulkopuolelle tai lukinneeksi itsensä omien muuriensa sisäpuolelle. Elämää ei voi elää säästöliekillä, eikä sitä voi elää peläten menettävänsä kaiken. Ainoa, mitä voi tehdä on elää koko sydämellä. Ottaa vastaan vilpittömästi jokainen päivä niin kuin se olisi loppuelämäsi ensimmäinen.
Uuden vuoden lupaukseni tälle vuodelle on rakastaa täysillä siitäkin huolimatta, että siitä jää jälkiä, uskoa omannäköiseen elämääni siitäkin huolimatta, että se menee välillä todella pahasti metsään ja tehdä tärkeitä päätöksiä pelkästään fiilispohjalta intuition varassa siitäkin huolimatta, ettei minulla ole mitään takeita siitä, että ratkaisu olisi oikea.
Elämästä jää jälkiä. Myös niitä hyviä jälkiä. Sen huomaa kun kokeilee, miltä tuntuu kun antautuu.
P.S. Vuoden vaihtuminen uudeksi on hyvä väliasema pysähtyä ihmettelemään, tähytä hetki taaksepäin omia jälkiään ja katsoa, missä on kulkenut. On hauska huomata, miten oma matkani kohti aidompaa, väljempää ja vähäeleisempää elämää on nivoutunut yhteen Hidasta elämää –sivuston ja keskiviikkokolumnieni kanssa. Huomaan, että olen kasvanut sivuston ja ehkä jopa sen lukijoiden (tai facebook-yhteisön) kanssa.
Moni asia, josta olen vuoden aikana kirjoittanut näyttäytyy nyt toisella tavalla. Voin olla tyytyväinen, että olen päässyt teksteissäni itselleni asettamaani tavoitteeseen, eli uskaltanut kirjoittaa avoimesti keskeneräisistä ajatuksistani, antanut aidosti ulos jotain itsestäni ja ammentanut niistä teemoista, jotka kulloinkin minua askarruttaneet.
Huomaan myös, että oma esittelyni kaipaisi päivitystä. Vuosi on näemmä pitkä aika minulle pysytellä samana! Moni asia, minkä takana seisoin viime vuoden tammikuussa, ei tunnukaan enää omalta. Onneksi mielipiteen vaihtaminen ei ole takin kääntämistä vaan itsensä avaamista muutokselle – elämä on virtaavaa. Tästä voit lukea vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta.
